Lounais-Lappi

Harrastus poiki mukavan työn – Aleksi Räihä kehittää Kemin Palloseuran junioritoimintaa

Harrastus poiki mukavan työn – Aleksi Räihä kehittää Kemin Palloseuran junioritoimintaa

KePS:n puheenjohtaja Pekka Tuomela (vas.) ja uusi junioripäällikkö Aleksi Räihä huolehtivat, että nuoret pääsevät nauttimaan liikunnan riemusta.

Jouni Valikainen

Kemin Palloseura on saanut uuden junioripäällikön. Vähänkin kemiläistä jalkapalloa seuranneet tuntevat Aleksi Räihän. Omalla urallaan FC-88:n kasvatti oli nostamassa Palloseura Kemi Kingsiä Kakkosesta aina liigatason joukkueeksi.

Junioripäällikön töiden lisäksi mies valmentaa Meri-Lapin akatemiajoukkuetta, johon voi valikoitua lahjakkaita pelaajia kaikista merilappilaisista seuroista.

Aleksi Räihä opiskeli vielä pelatessaan rakennusmestariksi. Ne työt lohkaisevat miehen ajasta muutaman viikkotunnin.

Parin ensimmäisen viikon aikana Räihä on pyrkinyt saamaan kuvan, missä KePS:n joukkueet tässä vaiheessa menevät.

–Meillä on kolmetoista joukkuetta, joissa osassa on tuttuja valmentajia. Pyrin käymään jokaisen kanssa kaksinkeskisen tai pienryhmissä käytävän keskustelun läpi. Haemme toimintaan kaikkien kanssa yhteisen linjan, mistä pidämme kiinni. Se koskee valmennuksen lisäksi myös muuta toimintaa, Räihä sanoo.

Nuorimmat Kemin Palloseuran toiminnassa mukana olevat ovat vasta kolmivuotiaita ja vanhimman viisitoistavuotiaita.

–Ei voi sanoa, että sopivia ja vastuullisia valmentajia olisi helppo löytää. Olen silti huomannut, että joillekin on syttynyt positiivinen palo alkaa mukaan seuratoimintaan.

Räihä korostaa useaan otteeseen, että KePS:ssa ei ole kyse pelkästään jalkapallosta. Hän pitää tärkeänä saada lapset liikkumaan. Lapsi-vanhempi -kerho on yksi seuran toimintamuoto.

–Kerhossa leikitään ja tutustutaan liikuntaan. Tärkeää on saada lapsen kiinnostus heräämään liikuntaa kohtaan. Liikunta olisi hyvä saada mukaan muuhunkin vapaa-ajanviettoon.

Kemin Palloseuran yksi tehtävä on kasvattaa pelaajia PS Kemin edustusmiehistöön. Räihän valmentamassa akatemian joukkueessa on muutama potentiaalinen pelaaja, mutta työtä on tehtävä, jotta liigaura aukeaisi.

–Viisitoistavuotiaista pojista näkee, että perusliikunta olisi pitänyt hoitaa nuorempana monipuolisemmin. Itse harrastin nuorena tosi monia lajeja.

Aleksi Räihä ei halua seuran valmentajien karjuvan nuorille suojateilleen kesken harjoitusten ja harjoituspelin.

–Vielä kymmenvuotiaiden pelaajien harjoittelu ei saa mennä liian tavoitteelliseksi. Liikunnan ohjaaminen pitää olla paremminkin nuorille innostavaa.

Aleksi Räihän pitää omalta osaltaan huolehtia myös seuran taloudesta. Paikalliset seurat eivät ryve rahassa. Toivottavasti yhteistyökumppaneita alkaa löytyä hieman helpommin koko Suomen talouden elpyessä.

–Eihän toiminta pyöri ilman euroja ja yhtenä tehtävänäni onkin erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien organisointi, joista saamme tuloja toimintaamme. Pyrimme tekemään taloudellisestikin KePS:sta matalan kynnyksen seuran, jossa kausimaksut eivät nouse liian korkeiksi. Niitä vanhemmat saavat kompensoitua esimerkiksi erilaisilla talkootöillä, Aleksi Räihä kertoo.

Uutena toimintamuotona Kemin Palloseura alkaa maaliskuussa järjestää 6–8-vuotiaille tytöille liikuntakerhoa Sauvosaaren koululla.

–Lapsi-vanhempi -kerhossa oli lapsilla hyvä meininki päällä. Siitä saimme idean pistää pystyyn tällainen kerho. Ohjelma ei ole pelkkää jalkapalloa, vaan monipuolista liikkumista. Halukkaat voivat ilmoittautua sähköpostiini junioripaallikko@keps.fi ,Aleksi Räihä kertoo.

Viime kauden lopulla KePS:n valmennusryhmissä oli mukana noin 420 liikkuvaa nuorta.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös