Lounais-Lappi

Duudsonit-puisto aukesi korjaustöiden jälkeen Torniossa

Tornion aktiviteettipuiston omistaja vahvisti pettänyttä kattoa metallitolpilla.

Jussi Saarela
Duudsonit-puisto aukesi korjaustöiden jälkeen Torniossa

Duudsonit Activity Parkin puistopäällikkö Juho Mykkälä odottaa puistoon paljon luokkaretkeläisiä toukokuussa.

Jussi Saarela

Tornion Elämyskeskus Lapparissa voi vierailla nyt turvallisin mielin kiinteistön omistajan mukaan. Keskuksessa toimivan Duudsonit Activity Parkin katosta romahti pieni palanen viime maaliskuun puolivälissä. Korjaustöiden yhteydessä kattoa on vahvistettu romahtaneesta kohtaa metallitolpilla.

Aktiviteettipuisto oli suljettuna kokonaan tai osittain yhteensä kuutisen viikkoa, mutta Lapparin muiden yritysten toiminta on jatkunut tauotta koko ajan. Aktiviteettipuiston henkilökuntaa ei tarvinnut lomauttaa kiinniolon ajaksi, koska heille löytyi tekemistä sille aikaa.

–Kaupungin rakennusvalvonta antoi luvan ovien aukaisulle tarkastusten jälkeen vapuksi, koska sillä ei ollut huomautettavaa rakennuksesta, Lapparin kiinteistön omistavan Arctic Property Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja Veli-Matti Mykkälä sanoo.

Arctic Property Oy, Duudsonit Activity Park ja Ravintola Paja ovat Mykkälän perheen omistuksessa.

Jussi Saarela
Ensi heinäkuussa aktiviteettipuisto täyttää kaksi vuotta.

Ensi heinäkuussa aktiviteettipuisto täyttää kaksi vuotta.

Duudsonit Activity Parkin kattoa romahti torstaina 15. maaliskuuta kello 19 aikoihin noin 40 neliön verran todennäköisesti kahden liimapuun metallikengän vaurioitumisen vuoksi. Paikalla oli silloin noin 120 henkilöä, mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

–Kahden liimapuun metallikengät antoivat periksi. Lattialle asti romahti kuitenkin vain lunta ja villan palasia. Palkkien alla sijainnut Ilmastointiputki jäi toisesta päästä roikkumaan, Mykkälä kertoo.

Pian kaksi vuotta täyttävässä aktiviteettipuistossa on 4 500 neliötä, josta vain pienessä osassa oli huonosti tehty kattorakenne. Samanlaista kattorakennetta kuin vuonna 1988 valmistuneen hallin nurkassa sijaitsevassa romahtaneessa kohdassa ei ole muualla samassa hallissa tai muissa halleissa kaikkiaan 14 000 neliömetriä lämmintä tilaa sisältävässä Elämyskeskus Lapparin rakennuskompleksissa. Muissa Lapin Kullan entisen oluttehtaan halleissa kaikki liimapuut ovat betonipalkkien päällä.

Kiinteistönomistaja on varmistanut nyt romahtaneen kohdan ja sen ympäristön laittamalla siihen kymmenkunta metallitolppaa liimapuiden alle kaiken varalta. Lisäksi hallin jokainen liimapuu tarkistetaan vielä.

Jussi Saarela
Puistopäällikkö Juho Mykkälä esittelee kohtaa, jossa hallin katto romahti.

Puistopäällikkö Juho Mykkälä esittelee kohtaa, jossa hallin katto romahti.

Onnettomuuden vaikutuksia kävijämääriin omistajat eivät halua vielä kommentoida, mutta toukokuussa puistoon tulee luokkaretkeläisiä Lapista ja laajalta alueelta länsirannikolta.

–Luokkaretkeläisiä on tulossa toukokuussa hyvin. Kaukaisimmat tulevat 400 kilometrin päästä. Puistomme vahvuus on sen monipuolisuus, puistopäällikkö Juho Mykkälä kertoo.

Onnettomuustutkintakeskus OTKES tutkii onnettomuuden syytä, jotta muualla ei sattuisi samanlaista tilannetta. Vuosi sitten katto tarkastettiin, mutta siitä huolimatta onnettomuus tapahtui.

Jussi Saarela
Katto on tuettu nyt metallitolpilla romahduskohdasta.

Katto on tuettu nyt metallitolpilla romahduskohdasta.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös