Lounais-Lappi

Corona-kauppakeskus muutosten tuulissa

Kemin Alko muuttaa lokakuussa Prisman viereen.

Jussi Saarela
Henri Tapio tekee sähkötöitä Kemin Alkon työmaalla.

Henri Tapio tekee sähkötöitä Kemin Alkon työmaalla.

Jussi Saarela

Kemin Corona-kauppakeskuksen vetovoima kasvanee jatkossa uudistusten vuoksi. Alkon Kemin myymälä siirtyy lokakuussa kauppakeskukseen Kemin keskustasta. Coronaan tulee myös uusi ravintola loppuvuodesta. Prismassa on käynnissä ruoka- ja käyttötavaraosastojen uudistaminen.

Alkon uuden myymäläkonseptin mukainen lähimyymälä avaa ovensa Coronassa 17. lokakuuta.

– Muuton yhteydessä myymälä päivitetään uuteen, elämykselliseen ja inspiroivaan myymäläkonseptiin, Alkon aluepäällikkö Kaija-Leena Kerkelä kertoo.

Tarkoitus on, että valikoima vastaa aikaisempaa paremmin paikalliseen kysyntään. Myymälä toimii myös verkkokaupan noutopisteenä, minkä vuoksi sen valikoimaan kuuluu noin 7 800 tuotetta.

Myymälän neliömäärä laskee, mikä pienentää Alkon tavoitteen mukaisesti energiankäyttöä ja siten myös ympäristövaikutuksia. Alkolla on tavoitteena vähentää myymäläverkostonsa sähkönkulutusta kymmenen prosenttia sekä pienentää siitä johtuvia hiilidioksidipäästöjä 50 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna.

– Tilat pienenevät maltillisesti muuton yhteydessä. Nykyisessä myymälässä pinta-alaa on noin 410 neliötä ja uudessa 240 neliötä, Kerkelä kertoo.

Nykyisissä tiloissa Kemin K-Citymarketin vieressä Alko avasi ovensa vuonna 2002. Kemin Alkon henkilökunta pysyy samana. Kemin ja Keminmaan myymälöissä työskentelee yhteensä yksitoista henkilöä ja myymälöillä on yhteinen palvelupäällikkö.

Alkon tulevissa tiloissa loppui ravintolatoiminta hiljattain. Vanhan ison ravintolatilan jakaa sen kanssa jatkossa paikallinen Kalle´s Burger, joka perustaa toisen ravintolan Kemiin.

Kerkelän mukaan Alko haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisemman hyvin ja etsiä liikepaikat, jotka ovat asiakkaan asiointikokemuksen kannalta parhaita.

– Hakeudumme paikkoihin, joissa lähellä on muitakin toimijoita, esimerkiksi päivittäistavarakauppoja, erikoisliikkeitä tai vaikkapa pankki. Valinnoissa huomioidaan lisäksi sijainnin vaikutus päivittäistavarakaupan kilpailutilanteeseen.

Alkoja toimii muidenkin kuin isojen keskusliikkeiden kauppojen läheisyydessä. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa Alko toimii Lidlin yhteydessä Kemijärvellä ja Kempeleessä.

Osuuskauppa Arinan hallintojohtajan Paavo Härön mukaan Alkon tuleminen tukee Corona-kauppakeskuksen tavoitetta tarjota monen elämänalueen palveluja ja tuotteita yhdellä käynnillä. Kauppakeskus palvelee hänen mukaansa osuvan sijaintinsa vuoksi hyvin sekä kemiläisten että autolla ohikulkevien tarpeita ja sen vuokralaistilanne on hyvä.

Kemin Prismassa on käynnissä myös ruoka- ja käyttötavaraosastojen uudistaminen. Samalla marketissa aloittaa toimintansa Fazerin leipomo.

– Prisman ruoka- ja käyttötavaraosastot uudistetaan palvelemaan paremmin omistajien tarpeita. Olemme todenneet, että nykyiset tilajärjestelyt eivät palvele omistajia oikealla tavalla. Myymälä muuttuu asioinnin osalta merkittävästi ja asioinnin loogisuus tuntuu ja näkyy omistajalle joka päivä, kunhan valmista saadaan. Olemme pahoillamme uudistamisen aiheuttamasta häiriöstä ja toivomme omistajiltamme ja asiakkailtamme ymmärrystä, Arinan market - ja ABC-kaupan toimialajohtaja Mikko Polso kertoo.

Corona-kauppakeskukseen asennetaan samalla energiataloudeltaan ja hiilijalanjäljeltään kehityksen kärjessä oleva järjestelmä, joka perustuu hiilidioksidijäähdytykseen, energian varastointiin ja oikea-aikaiseen käyttöön.

– Tavoittelemme lähes sadan omakotitalon sähkönkulutuksen suuruista säästöä vuosittain, Polso kertoo.

Rakennusliike M. Kurtti Oy toimii Alkon, Kalle´s Burgerin ja Prisman muutostöiden pääurakoitsijana.

Myös Tornion Rajalla-kauppakeskuksessa on tapahtunut muutoksia. Tornion Alko muutti viime viikolla uusiin tiloihin, jotka sijaitsevat entisten lailla kauppakeskuksen alakerrassa. Terveystalo avasi ovensa viime viikonloppuna kauppakeskuksessa ja Gigantti avaa syksyn aikana.

– Molemmat ovat todella merkittäviä toimijoita, joiden myötä lähtee lähes 2 000 neliötä tyhjää tilaa käyttöön, kauppakeskuksen johtaja Jukka Korpimäki sanoo.

Lisäksi yksi muutostyö lähtee käyntiin kauppakeskuksessa tällä viikolla, mutta toimijaa Korpimäki ei halua vielä paljastaa.


Kommentit (2)

  • sage

    Kyllä joutaisi koko monopoli pois. Ei mitään järkeä tuossa siirrossa. Paitti Arinalle, saapi pakkokävijöitä lisää ja Alkolle, kun saadakseen Alkon, arina maksaa jo myyjien palkatkin.

  • Urbanisti

    Corona on oiva esimerkki 2000-luvun alun autoriippuvaisesta tienvarsikauppakeskuksesta, joka imee Kemin ydinkeskustasta viimeisetkin elinvoimarippeet. Nyt lähti Alko…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös