"Avulias, ahkera ja rehti mies, jolla on suuri sydän" – Jouni Klint on 21. sisukas simolainen

Vuosi sitten eläkkeelle jäänyt seurakuntamestari Jouni Klint palkittiin Simo-päivän juhlassa.

Tuntematon
Jouni Klint vastaanotti palkintonsa Simo-päivän juhlassa Toivon tuvassa 28. lokakuuta. Puhetta pitämässä kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Hamari.

Jouni Klint vastaanotti palkintonsa Simo-päivän juhlassa Toivon tuvassa 28. lokakuuta. Puhetta pitämässä kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Hamari.

Teija Laurinolli

Kaikkien simolaisten kaveri, 25 vuotta kuntalaisia palvellut entinen seurakuntamestari Jouni Klint on vuoden 2018 sisukas simolainen. Simon kunta on myöntänyt tunnustuksen ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kotiseudun ja kuntalaisten puolesta nyt 21. kerran. Alusta eli vuodesta 1998 lähtien valinnan on tehnyt kunnanhallitus.

Perinteisesti sisukas simolainen on julkistettu ja palkittu Simon päivän juhlassa 28. lokakuuta. Aiemmasta käytännöstä poiketen kuntalaiset saivat tänä vuonna osallistua yleisöäänestykseen, esittää sopivaa henkilöä.

– Saimme runsaasti ehdotuksia. Joukosta oli helppo valita palkittava henkilö, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Hamari.

Palkintoperusteluiden mukaan Jouni Klint on helposti lähestyttävä, avulias, ahkera, rehti, sisukas ja kuunteleva ihminen, jolla on suuri sydän.

– Hän on tehnyt työtä simolaisten hyväksi myös työajan ulkopuolella, palvellut seurakuntalaisia eläkkeellä ollessaankin.

Jouni Klint aloitti seurakuntamestarin työt marraskuun 1992 alussa ja jäi eläkkeelle lokakuun 2017 lopussa.

– Seurakuntamestarin työ on itsenäistä, ja siinä vaaditaan monenlaista ammattitaitoa. Yksi Jounin töistä oli haudankaivuu, jonka hän teki käsin lapiohommina ja vasta viimeisinä vuosina konetyönä, Hamari kertoo.

Sisukkaaksi simolaiseksi on aiemmin valittu Armas Ilvo, Aino Salmela, Markku Jakovlev, Matti Mattila, Matti Poikela, Eila Korva, Mauno Posti, Raakel Marttila, Pekka Vakkala, Paavo Halonen, Seppo Lämsä, Eila Ylimartimo, Paavo Vittaniemi, Pekka Kumpuniemi, Marke Martimo, Kyllikki Johansson, Esko Huttula, Irma Kyröläinen, Elina Kumpuniemi ja Mauri Matala.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös