Jouni Valikainen

Kemin keskustaan nouseva Asunto Osakeyhtiö Ruutinsaari 2:ssa vietettiin viime viikolla harjannostajaisia. Kaikkiaan Ruutinsaaressa ja Ruutinsaari 2:ssa on kaksikymmentä rivitalo-osaketta.

– Ensimmäiset kaksi taloa olivat valmiina marraskuussa 2017 ja toisen vaiheen asunnot valmistuvat marraskuussa 2018, pääurakoitsija M. Kurtin toimitusjohtaja Mikko Kurtti kertoo.

Harjannostajaisten yhteydessä tulevat asukkaat pääsivät katsomaan, missä vaiheessa rakennukset ovat. Osaan asunnoissa oli kannettu jo keittiökaapistot sisään.

–Minun ostopäätökseeni vaikutti paikka lähellä keskustaa. On myös hienoa, että vieressä on kivikkoinen hiekkaranta, 3h+keittiön ja saunan ostanut tuleva ruutinsaarelainen naurahti.

Ruutinsaaren kakkosvaiheen yhdeksästä asunnosta ainoastaan kaksi osaketta on täysin myymättä eli niihin ei ole tehty varausta.

Ruutinsaaren rakentaminen on ollut M. Kurtille pitkäaikainen projekti. Valituskierteen vuoksi projekti on kestänyt jo yli kymmenen vuotta.

–Ilman valituksia Hahtisaarenkadun kerrostalotkin olisivat jo valmiita. Osko Ruutinsaaren rakentamiseen meinasi loppua useaan kertaan, Mikko Kurtti kertoo.

Uusien asuntojen neliöhinta on 3 200 euroa.

–Kakkosvaiheen osakkeissa on muun muassa oma autotalli ja autokatos sekä autojen sähkölatauspiste. Kun ottaa vielä huomioon paikan, niin neliöhinta on edullinen verrattaessa sitä esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen hintoihin, Kurtti sanoo.

Noin puolet uusista asukkaista muuttaa rivitaloihin Kemin ulkopuolelta. Osa kemiläisistä halusi tulla lähemmäksi keskustan palveluja.

–Kemin asuntokauppa ei ole juuri nyt terveellä pohjalla. Vanhoja asuntoja on myynnissä niin paljon, että hinnat ovat pudonneet hyvin alhaisiksi. Kun tehdasinvestoinnit toteutuvat, se vaikuttaa myös uusien ja vanhojen asuntojen hintoihin, Mikko Kurtti uskoo.

Ruutinsaaren asunnot on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Pekka Salmi.

Ruutinsaari

Rakennusaika joulukuu 2016 – marraskuu 2018.

Kustannusarvio yhteensä 5.780.000 €.

Hanke yhteensä: 20 asuntoa, 19 autokatosta ja 13 tallia. Kokonaisasuntoala 1.844,5 m2, kokonaiskerrosala 2.310,5 m2, kokonaistilavuus 8.750 m3.

Työllistämisvaikutus noin 25 henkilöä kahden vuoden ajaksi.

1.vaihe valmistunut marraskuussa 2017 ( 11 asuntoa, jokaisella oma autokatos, lisäksi 3 tallia).

2. vaihe, valmistuu marraskuussa 2018 ( 9 asuntoa, oma autokatos ja talli muilla asunnoilla, paitsi yhdellä kaksi tallia).


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös