Arina järjestää koko perheen liikuntatapahtumia Pohjois-Suomessa

Mikko Rahja/Osuuskauppa Arina
Ässäkenttä on muun muassa Simon Maksniemessä.

Ässäkenttä on muun muassa Simon Maksniemessä.

Osuuskauppa Arina järjestää 23 koko perheen liikuntatapahtumaa kesän 2019 aikana, yhden jokaisella Pohjois-Suomen Ässäkentällä.

Kiertue on kaksiosainen. Ensimmäinen osuus alkaa Pyhännältä maanantaina 6.5. ja päättyy Siikajoelle 29.5. Kiertueen toinen osa alkaa Rovaniemeltä 19.8. ja päättyy Ouluun Alakylän koulun Salama-kentälle 7.8. Tapahtuma järjestetään jokaisella paikkakunnalla kello 17–19 välisenä aikana.

Tapahtumassa alku- ja loppuveryttelyjä sekä pelejä ja kisoja ovat vetämässä lasten ja nuorten liikunnan ammattilaiset. Jokaisessa tapahtumassa on tarjolla pientä välipalaa 250:lle ensimmäiselle liikkujalle ja tietenkin palkintoja ja arvontaa. Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Mukana kiertueella ovat osuuskaupan lisäksi LähiTapiola Pohjoinen ja Lappi, Suomen Punaisen Ristin Lapin ja Oulun piirit sekä osan Oulun tapahtumien osalta SuperPark Oulu.

– Useimmille paikkakunnille saimme mukaan paikalliset jalkapalloseurat, esimerkkeinä Oulu Nice Soccer, Tervarit, RoPS ja TP-47, Arinan viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen kertoo.

Vuosien 2011–2018 aikana Suomeen rakennettiin yhteensä sata Ässäkenttää. Niistä 23 tuli Arinan alueelle.

Monitoimikenttäohjelman tavoitteena oli lasten ja nuorten liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen lähiliikuntapaikkarakentamisen avulla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös