Lukemisto

Vuoden helmet: Hannu-papan rakas hirvikoira raateli kolarilaisen Santra Riston kasvot, kun tyttö oli vasta kuusivuotias, hänelle jäi arpi – mutta ei pelkoa

Valitsimme vuoden 2018 mielenkiintoisimpia tarinoitamme uudelleen luettavaksi. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 28.4.2018.

Sonja Huhtaniska
Santra Riston laumaan kuuluvat shetlanninlammaskoirat Taika ja Dora. Molemmat kaunottaret ovat kunnianhimoisesti ja rakkaudella koulutettuja. Hiljattain lauma osallistui ensimmäisiin virallisiin agility-kilpailuihin. Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä? - Noh, perseelleen, Santra virnistää.

Santra Riston laumaan kuuluvat shetlanninlammaskoirat Taika ja Dora. Molemmat kaunottaret ovat kunnianhimoisesti ja rakkaudella koulutettuja. Hiljattain lauma osallistui ensimmäisiin virallisiin agility-kilpailuihin. Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä? - Noh, perseelleen, Santra virnistää.

Sonja Huhtaniska

On aivan tavallinen talviaamu Kolarissa. Kuusivuotias Santra Risto kiskaisee kengät jalkaansa aavistamatta, että hän välttää pian täpärästi kuoleman.

Tyttö valmistautuu lähtemään 15-vuotiaan Saara-tätinsä kanssa kävelyttämään naapurissa asuvan Hannu-papan hirvikoiraa. Ulkona on kylmä, mutta Lapin tyttö tietää miten pukeudutaan; Santra kietoo paksun, lämpimän huivin kaulansa suojaksi ja vetää haalareiden vetoketjun ylös asti.

Ettei pakkanen vain puraise.

Ulkona kaksivuotias Juppe antaa kuuliaisesti laittaa hihnan kaulaansa. Santra katsoo koiraa arvostavasti. Kotitilalla on paljon eläimiä ja tyttö on taitava niiden kanssa.

Aurinko paistaa sokaisevasti hankien keskellä. Tädillä ja Jupella on ripeä tahti, ja pikkuruista Santraa alkaa nopeasti väsyttää. Hän jättäytyy jälkeen ja harkitsee, palaisiko suosiolla takaisin.

Täti ja Juppe ovat noin sadan metrin päässä, kun koira yhtäkkiä käännähtää kannoillaan ja syöksyy taaksepäin. Juppe on jäntevä, eikä Saara-täti ennätä reagoida. Talutushihna lipeää hänen otteestaan.

Höh! Mitä se nyt?

Koira kiitää jo Santraa kohti kuin luoti.

Sonja Huhtaniska

Murrosiässä Dora yritti koetella Santran johtajuutta käyttäytymällä Taikaa kohtaan aggressiivisesti. Santran oli mentävä rähisevien koirien väliin ja osoitettava paikkansa lauman johdossa. Nyt kolmikon kesken vallitsee ilmeinen luottamus ja kunnioitus.

Kaulahuivi pelastaa hengen

Santra näkee Jupen tulevan, mutta ei osaa pelätä. Ei edes silloin, kun tassut iskeytyvät raskaasti hänen pieneen rintaansa ja kaatavat hänet hankeen.

Au! Juppe!

Koira upottaa hetkeäkään empimättä hampaansa tytön kaulahuiviin, tavoittelee lihaa sen alla.

Juppe mitä sie teet?

Juppe ei ole täällä juuri nyt. Sen mieli on menossa rikki.

Älykäs koira tajuaa, ettei se pääse paksujen toppavaatteiden läpi, joten se upottaa hampaansa Santran pieniin kasvoihin ja alkaa retuuttaa pientä tyttöä rajusti puolelta toiselle. Liha repeää.

Santra ei tunne kipua. Kaikki tapahtuu kuin unessa.

Nuori Saara-täti juoksee paikalle kauhuissaan. Hän alkaa potkia koiraa vimmaisesti saadakseen sen irti siskontyttärestään.

Onko jo myöhäistä? Eihän tällaista tapahdu!

Vasta napakka potku päähän saa koiran väistymään ja se vaikuttaa tokenevan, ainakin hetkeksi. Saara tarkistaa, että Santra on elossa ja ojentaa hänelle kasan kylmää lunta.

– Paina haavaa, mie haen apua!

Sitten Saara ryntää koiran kanssa kotitilaa kohti. Santra hoipertelee pystyyn ja vaappuu heidän perässään. Veri värjää lumen hänen kämmenellään kirkkaanpunaiseksi, tahraa kauluhuivin.

Santra ei tajua sitä vielä, mutta ilman huivia hän olisi kuollut.

Tyttö huolehtii vain koirasta

Pauli-isä juoksee Santran luo. Tytär on jalkeilla eikä hengenvaaraa ole, mutta poski näyttää pahalta. Tyttö on saatava välittömästi lääkäriin tikattavaksi.

Santra on rauhallinen, kun isä nappaa hänet syliinsä ja kantaa autoon. Matkalla terveyskeskukseen he poimivat Erja-äidin kyytiin. Santra katsoo äitiä raadeltu poski lerpattaen ja ajattelee:

VOI EI. Noissa beigeissä kollarihousuissako se aikoo lähteä? NOLOA.

Kolarin terveyskeskuksessa ei pystytä korjaamaan Santran kasvoja. Kun tyttöä valmistellaan lähetettäväksi Rovaniemelle, hän kokee hyytävän oivalluksen: Juppe on purrut häntä - purrut pahasti. Koirat, jotka purevat ihmisiä "lähtevät kettumetälle".

Vasta silloin tytölle iskee paniikki.

– Juppea ei saa tappaa, hän huudahtaa.

Hoitohenkilökunta ja vanhemmat katsovat lasta ihmeissään. Puolet pienistä kasvoista on revitty halki, mutta sinisissä silmissä on kiihkeä, haastava tuijotus.

– Ei se tahallaan purru! Se on minun kaveri!

– Herrajumala, kyllä se vain puolustaa sitä koiraa, aikuiset mutisevat.

Matkalla Rovaniemelle Santra saa rauhoittavaa lääkettä ja nukahtaa.

Sukulaisetkaan eivät tunnista

Lapin keskussairaalassa Santra leikataan. Kuusivuotiaan kasvot ovat pienet, eikä tikkejä mahdu montaa. Santra saa tehokkaita kipulääkkeitä. Hän on hyvin seesteinen, ei valita, ei itkeskele.

Toisena sairaalapäivänä yksi tädeistä saapuu katsomaan häntä. Santra sipsuttelee sairaalapyjamassaan tätä vastaan käytävällä ja pöyristyy, kun täti kävelee suoraan hänen ohitseen.

– Hei? Sie tulit kattomaan minua, Santra huikkaa hänen peräänsä.

Täti kääntyy järkyttyneenä.

– Onko se... Santra?

– No olen, tyttö tuhahtaa ärtyneenä.

Jo on paksua, ettei muka minua tunnista, hän ajattelee. Tyttö ei ole vielä nähnyt kuvajaistaan mistään. Myöhemmin Santra osuu vahingossa peilin eteen sairaalahuoneessaan. Silloin hän tajuaa, miksi täti ei tunnistanut omaa veljentytärtään.

Näky on hätkähdyttävä.

Vain pieni osa Santran kasvoista on entisellään. Kaikki muu on kadonnut turvonneeseen, sinipunaiseen massaan. Suunpielestä leukaa kohti kiemurtelee tulipunainen leikkaushaava, jossa on tikkejä.

Santra purskahtaa järkyttyneeseen itkuun.

– Äiti, äiti! Olenko tuo mie? Jäänkö mie tuon näköseksi aina?

– Et jää, Erja-äiti lohduttaa urheaa tytärtään sydän kivistäen.

Onneksi äiti on oikeassa. Pahin turvotus laskee jo parissa päivässä.

Juppe lähtee kettumetsälle

Kotona Kolarissa ihmetellään, mikä kumma Juppeen on mennyt.

Kunnan eläinlääkärin arvion mukaan oireet viittaavat aivokasvaimeen. On ilmeistä, ettei koiraan voi luottaa. Hannu-papan on lopetettava se, vaikka hän tietää, että Santra toivoisi toisin.

Kun Santra palaa kotiin, pappa kertoo Jupen lähteneen kettumetsälle. Tyttö kääntää katseensa pettyneenä pois.

Toisena päivänä pappa kutsuu Santran käymään piharakennuksessa.

– Tuleppa kattomaan mitä Juppe on meille tuonu.

Autotallissa on kuollut kettu. Santra katsoo eläintä pitkään. Hän käsittää kyllä, ettei Juppe oikeasti ole tuonut kettua.

Vai... onko sittenkin – omalla tavallaan, johdattamalla papan ketun luo?

On se mahdollista, Santra päättää.

Haava hänen kasvoissaan paranee ilahduttavasti. Joka aamu ja ilta vuosien ajan Santra ja äiti voitelevat arpea manteliöljyllä, jotta siitä tulisi mahdollisimman huomaamaton.

Sonja Huhtaniska

Arpi Santra Riston suunpielessä on parantunut hämmästyttävän hyvin. OP Pohjola vakuutusyhtiöstä kerrotaan, että koirien aiheuttamista henkilövahingoista tulee vuosittain 50-80 ilmoitusta. Kennelliiton mukaan kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä tapahtuu 0-3 muutamaa vuotta kohden.

Kaveri joutuu manageriksi

Kouluun palaaminen on hermostuttavaa.

Santra ja muut esikoululaiset opiskelevat samassa tilassa 1. ja 2. luokkalaisten kanssa. Opettaja on kertonut muille, mitä Santralle on tapahtunut, jotta he eivät säikähdä tämän muuttunutta ulkonäköä.

Hyvä. Mutta entä jos kaikki tuijottavat silti?

No totta hemmetissä he tuijottavat, suorastaan ahmivat häntä silmillään. Kurtakon ala-asteella ei ole tapahtunut mitään yhtä jännittävää sitten... öö, ikinä.

Santra istuu pulpetisssaan kiusallisen tietoisena katseista.

– Sama Santra se on kuin aina ennenkin. Antakaa sen olla, opettaja sanoo ja yrittää saada luokan keskittymään opetukseen.

Kukaan ei kiusaa Santraa. Sen sijaan kaikki haluavat kuulla hänen tarinansa - yhä uudelleen ja uudelleen. Sitä jatkuu koko lukuvuoden. Santran ystävä joutuu toimimaan managerina, joka pitää järjestystä yllä.

– No niin! Kaikki, jotka haluaa kuulla tarinan Santran raatelusta, tulkaa kuuntelemaan ruokavälitunnilla! Silloin on enempi aikaa. Mutta sen jääkeen Santra ei sitte kerro tarinaa enää tänään. Onko selvä?

20 vuotta myöhemmin

Älä yritä piilotella! Me tiietään, että sulla on jotaki hyvvää!

27-vuotias Santra makaa lumessa ja kikattaa, kun kaksi sähäkkää shetlanninlammaskoiraa nuuhkii hänen korviaan ja poskiaan. Taika ja Dora haistavat nyrkkeihin puristetut namit.

Santran oikeasta suunpielestä kulkee leukaa kohti kapea, ihonvärinen kaari. Jopa armottoman kovassa kevätauringon valossa sitä hädin tuskin huomaa.

– Arpi on parantunut tosi hyvin. Nenänvarressa ja silmäluomen yläpuolella on myös pienet hampaanjäljet, Santra kertoo.

Taika ja Dora ovat hänen koiriaan. Molemmat ovat terveitä, onnellisia ja tottelevaisia.

Murrosiässä Dora yritti koetella Santran johtajuutta käyttäytymällä Taikaa kohtaan aggressiivisesti. Santran oli mentävä rähisevien koirien väliin ja osoitettava paikkansa lauman johdossa.

Nyt kolmikon kesken vallitsee ilmeinen luottamus ja kunnioitus.

– Moni ihmettelee, miksi en pelkää koiria. Mie olen perinyt Hannu-papalta ymmärryksen eläimiä kohtaan. Tiedän, että Juppe oli sairas. Ei se tehnyt sitä tahallaan, Santra sanoo lempeästi.

Alkaa vähän naurattaa.

Kyllä se vain puolustaa sitä koiraa.


Kommentit (2)

  • Hurttanen

    Sonja, sie kirjotat niin kaunhiisti että ei voi ko toivoa että sie et koskhaan lopeta!

  • Jaakko

    Minua puri, kun olin 15v. kiinni ollut vieraan talon pystykorva pakaraan, farkut palasiksi. Siitä lähtien jäi pelko koiriin vaikka kotona oli aina ollut monta koiraa. Ne ovat petoja kuten kissatkin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös