Vahvassa humalassa autoillut puhalsi 3,5 promillea Kemijärvellä, Meri-Lapissa kaksi pahoinpideltiin nyrkin iskuilla

Silja Viitala
Vahvassa humalassa autoillut puhalsi 3,5 promillea Kemijärvellä, Meri-Lapissa kaksi pahoinpideltiin nyrkin iskuilla

Poliisi selvitti viikonloppuna rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä.

Aino-Helena Hietala

Poliisipartio tavoitti vahvasti humalaisen paikkakuntalaisen autonratista Kemijärvellä lauantai-iltana yhdeksän maissa. Hän puhalsi alkometriin 3,5 promillen lukemat.

Meri-Lapissa poliisi sai selvitettäväkseen kaksi pahoinpitelyä viikonvaihteessa.

Kemin keskustan ravintolassa 19-vuotias iski toista miestä kasvoihin nyrkillä lauantai-iltana. Uhrin vammat jäivät lieviksi.

Torniolaisessa ravintolassa venäläinen mies sai myös nyrkiniskuja kasvoihinsa. Vammat olivat tässäkin pahoinpitelyssä lieviä.

Poliisi sai Torniossa sunnuntain puolella kiinni autoa kuljettaneen, jolla ei ollut vaadittavaa ajokorttia. Kuski on ennestään tuttu poliisille, sillä hän on jäänyt kiinni vuoden aikana 15 kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta ilman oikeutta.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös