Rovaniemi

Teollisuustien ja Isoaavantien risteys Rovaniemellä suljetaan liikenteeltä keskiviikosta lähtien

Liikennettä pyritään ottamaan käyttöön jo ennen kiertoliittymän valmistumista marraskuussa.

Miila Kankaanranta

Meri Lantela

Teollisuustien ja Isoaavantien risteys Rovaniemellä suljetaan ajoneuvoliikenteeltä kiertoliittymän rakentamisen ajaksi keskiviikkona kuudelta aamulla. Rakentamisen on määrä valmistua marraskuuhun 2019 mennessä. Liikennettä pyritään ottamaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan jo ennen urakan valmistumista.

Kaikille alueen kiinteistöille järjestetään opastettu kiertotieyhteys olemassa olevia katuverkkoja hyödyntäen. Kevytliikenne pääsee kulkemaan ohjatusti työmaan läpi koko kesän ajan.

Työmaa vaikuttaa myös paikallisliikenteen linjan 14 reittiin. Reitti on siirretty Teollisuustieltä uudelle reitille Vierustie-Oijustie-Alakorkalontie-Valtatie 4. Vierustielle on lisätty pysäkit Lidlin ja Sotkan kohdalle. Bussi ei poikkea Koivikkotiellä, vaan se ajaa suoraan Alakorkalontietä.

Alueelle rakennetaan risteysalueelle uusi kiertoliittymä ja parannetaan olemassa olevaa hulevesijärjestelmää. Tarkoituksena on parantaa kyseisen risteysalueen liikenteen sujuvuutta, joka nykyisellään ruuhkautuu ajoittain voimakkaasti. Urakka toteutetaan Rovaniemen kaupungin ja Napapiirin Veden yhteishankintana.


Kommentit (4)

  • Nimetön

    Ettei vain jäisi kesken

  • Poika pellon reunalta

    Vuosikausia on odoteltu lentokentän risteyksen kiertoliittymää. Saisi sen varmaan paljon halvemmalla kuin suunnitellun eritasoliittymän. Joka vuosi useita onnettomuuksia.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös