Syyttäjä: Kittilä-päättäjät kostivat kunnanjohtajan tekemän tutkintapyynnön häikäilemättömästi

Kunnanjohtaja Anna Mäkelää piinattiin syytteen mukaan monin tavoin ja lopulta hänet irtisanottiin.

Pekka Aho
Syyttäjä: Kittilä-päättäjät kostivat kunnanjohtajan tekemän tutkintapyynnön häikäilemättömästi

Kunnanjohtaja Anna Mäkelä piti viimeisen puheensa Kittilän valtuustolle 17.11.2014.

Piia Leino, jecaterina mantsinen, olli-pekka paajanenRovaniemi

Turhia tehtäviä mahdottomalla aikataululla, järjestelmällistä töiden estämistä, uhkailua ja lopulta irtisanominen. Tiistaina julki tullut haastehakemus antaa karun kuvan Anna Mäkelän työstä Kittilän kunnanjohtajana sen jälkeen, kun hän teki tutkintapyynnön hiihtokeskuksen toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta vuonna 2013.

Syyttäjän mukaan 27 entistä ja nykyistä Kittilän kuntapäättäjää syyllistyi törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen Mäkelän irtisanomiseen johtaneessa päätöksenteossa ja valmistelussa.

–  Rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti jatkamalla lainvastaista menettelyä lukuisista huomautuksista huolimatta ja häikäilemättömänä kostona Anna Mäkelän virkatoimen johdosta, haastehakemuksessa katsotaan.

Tilapäisen valiokunnan sihteeri sai syytteen avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäyttöön.

Terveyttä vaarantavaa syrjintää

Puolta vastaajista syytetään myös Mäkelään kohdistuneesta työturvallisuusrikoksesta. Syyttäjän mukaan kunnanjohtaja joutui kokemaan epäasiallista kohtelua, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa hänen terveydelleen.

Mäkelän tekemää tutkintapyyntöä seurasi haastehakemuksen mukaan viisi kuukautta kestänyt kuulemiseksi kutsuttu menettely, jossa Mäkelää painostettiin vetämään tutkintapyyntö pois ja kehotettiin pyytämään anteeksi, uhattiin erottamisella ja tutkintapyynnöllä.

Syyttäjän mukaan kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet eivät tervehtineet tai vastanneet Mäkelän sähköposteihin lähes vuoteen.

Osa sai syytteen myös virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nämä syytteet liittyvät Jouni Palosaaren hyväksi toimimiseen niin, että tämä palautettaisiin takaisin Levi Ski Resortin toimitusjohtajaksi. Syyttäjän mukaan asiassa toimittiin vastoin kunnan ja sen asukkaiden parasta.

Syyttäjä vaatii syytetyille tapauksesta riippuen ehdollisia vankeusrangaistuksia tai sakkoja.

"Mistäs nyt keskustellaan?"

Haastehakemuksia ja esitutkintamateriaalia tuli julkiseksi tiistaina, kun Kittilä-vyyhteä alettiin setviä Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä. Valmisteluistunnossa oli tarkoitus sujuvoittaa syksyllä alkavaa pääkäsittelyä käymällä läpi, mitkä asiat oikeudessa ovat riidattomia eivätkä vaadi todistelua. Päivän anti jäi laihaksi, kun oikeudessa havaittiin, ettei kaikkia asiakirjoja ole vielä laadittu ja syyttäjien listat riidattomista seikoista olivat tulleet oikeudelle vain osittain.

–  Mitäs me sitten keskustellaan? Tämä meni nyt pikkaisen silleen, ettei meillä ole tässä vaiheessa tiedossa riidattomia ja riitaisia seikkoja ja niitä koskevaa todistelua, pohti käräjätuomari Vilho Niiranen

Myös syyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen sanoi istunnon jälkeen STT:lle, että suullisen valmistelun ajankohta oli ennenaikainen.

Junnikkala-Heikkinen ei halunnut vielä kommentoida syytteiden poikkeuksellisuutta tai rangaistusvaatimuksiaan. Hänen mukaansa sen aika on pääkäsittelyssä.

Pari tuntia kestäneeseen valmisteluistuntoon osallistui syyttäjien lisäksi vajaat kymmenen kuntapäättäjää tai heidän avustajaansa sekä etäyhteyden päässä irtisanottu kunnanjohtaja Mäkelä avustajineen.


Lue myös nämä


Kommentit (26)

  • Nimetön

    Mäkelä on tehnyt tutkintapyynnön itse joten hän vastas myös itse tekemisistään

  • Etelän turisti

    Kittilän päättäjät ovat täysin pilanneet Levin maineen. En vahingossakaan kuvittelisi tulevani sinne ”villiin länteen.”
    Kerran menetettyä mainetta on tosi vaikea korjata.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös