Simossa naista purrut poliisikoira jatkaa edelleen työssään – koiralla on jatkossakin päässään kuonokoppa

Janne Körkkö
Simossa etsittävää purrut koira oli saksanpaimenkoira. Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Simossa etsittävää purrut koira oli saksanpaimenkoira. Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Anna Leinonen

Simossa tapahtui syyskuussa 2017 ikävä tapaturma, kun kadonneen henkilön etsinnässä mukana ollut poliisikoira puri metsästä löytynyttä henkilöä. Nainen sai poliisikoiran puremasta vakavat vammat.

Tapauksesta käynnistyi poliisitutkinta, ja koiran toiminta arvioitiin uudelleen.

Poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Joni Tonteri kertoo, että selvitysten jälkeen koira jatkaa edelleen poliisikoiran tehtävässä. Epäonnistuneen etsinnän jälkeen koiralle tehtiin poliisikoirille tarkoitettu tasotesti, jossa koira toimi henkilöetsinnässä sillä tavalla, kuten poliisikoiran kuuluu toimia. Koira ilmaisi etsittävän henkilön haukkumalla eikä purrut kohdehenkilöä.

Oulun poliisilaitos tutki tapausta virkavelvollisuuden rikkomisena. Viime kesänä kihlakunnansyyttäjä Ville Lääkkölä Lapin syyttäjävirastosta teki päätöksen esitutkinnan lopettamisesta. Päätöstä perusteltiin sillä, että "syyttäjä jättäisi varsin todennäköisesti syytteen nostamatta riittämättömän näytön perusteella".

Simon etsinnöissä mukana ollut koira oli saksanpaimenkoira. Syksyllä 2017 se oli työskennellyt poliisikoirana noin kaksi vuotta. Tonteri sanoo, että kyseisellä koiralla käytetään etsinnöissä jatkossakin kuonokoppaa.

Lue lisää: Nainen eksyi sienimetsällä Simossa, poliisikoira puri löytöhetkellä

Kuonokoppa irtosi matkalla

Simossa koira etsi kadoksissa ollutta naista vapaana, ja sille oli laitettu myös silloin kuonokoppa päähän. Matkan aikana kuonokoppa oli kuitenkin irronnut.

– Todennäköisesti koira on mennyt maavainuisesti, ja kuonokoppa oli jäänyt kiinni matkalla olleeseen esteeseen, Tonteri kertoo.

Koira oli ilmeisesti riuhtonut itsensä irti, sillä kuonokoppa löytyi esteeseen takertuneena.

Tonteri pitää tapahtunutta erittäin harmillisena.

– Eihän tämä toivottu lopputulos ole.

Tonteri toteaa, että ellei koira olisi löytänyt metsässä ollutta naista, hän ei olisi todennäköisesti selvinnyt kylmästä syysyöstä hengissä.

Suomessa poliisikoira puree tapaturmaisesti etsittävää henkilöä muutamia kertoja vuodessa.

– Ne ovat yksittäistapauksia, ja niitä on alle kymmenen vuodessa, Tonteri sanoo.

Simon tapausta hän pitää hyvin poikkeuksellisena henkilön vakavien vammojen vuoksi.

Vahingossa tapahtunut pureminen liittyy yleensä rikoksesta epäillyn etsintään ja tapahtuu yllättäen, kun koira löytää henkilön esimerkiksi pimeästä tai piiloutuneena. Suurin osa poliisikoirilla tehtävistä etsinnöistä on vuosittain nimenomaan rikoksesta epäillyn tavoittelua.

Rikoksesta epäiltyä henkilöä koira etsii yleensä pitkään liinaan kytkettynä. Kiinniottotilanne saattaa olla jännitteinen, ja eläin vaistoaa helposti ympäröivän tunnelman. Lisäksi rikoksesta epäilty on saattanut kohdella koiraa väkivaltaisesti.

Lue lisää: Poliisikoiran puremaksi joutunut nainen sai vakavia vammoja kasvoihin ja käsivarteen

Lue lisää: Poliisikoiran purema on harvinaista Suomessa – haastavaa on opettaa koiralle merkit, mitä työtä tehdään milloinkin


Kommentit (11)

  • Koiranomistaja

    “Koira tulee pitää kytkettynä naruun etsinnässä.” — jolloin jää monta etsittävää löytämättä. Yksikään ihminen ei millään pysy koiran perässä metsämaastossa, jää paljon maastoa tutkimatta jos koiran työskentelyä rajoitetaan perässä roikkuvan ihmisen vauhtiin.

  • Koiranomistaja

    Jotenkin tuntuu, ja tuntui jo silloin kuin tuosta alunperin uutisoitiin, että kaikkea ei kerrottu — joutuiko löydetty paniikkiin, huitoiko tai muutoin käyttäytyi aggressiivisesti haukkuvaa koiraa kohtaan?
    (koirahan ilmoittaa haukkumalla “Täällä löytyi jotain, tulkaa ihmiset katsomaan”)

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös