Puut lähtivät irti juurineen - raju ukkospuuska pyyhkäisi Tornion Liakan yli

Lukijan kuva/Erkki Alarousu
Puut lähtivät irti juurineen - raju ukkospuuska pyyhkäisi Tornion Liakan yli

Puut kaatuivat myös Lautamaantien päälle, missä pelastuslaitos kävi raivaamassa tietä sen verran, että hälytysajoneuvot voivat alueella liikkua.

Milla Sallinen

Puita kaatui laajalta alueelta Tornion Liakassa ukkosen myötä perjantai-iltana. Ukkonen pyyhkäisi alueen alkuillasta jatkaen matkaansa Lautamaantien suuntaan.

–En ole koskaan nähnyt metsässä noin totaalista tuhoa, kuvailee Torniolainen Erkki Alarousu.

–Tässä meidän talon kohdalla ukkonen pyyhkäisi varsin harmittomasti ohitse, paitsi sähköt menivät. Sitten kuulimme että Lautamaantien suunnalla oli tullut isompaa tuhoa.

Voimakas puuska oli kaatanut puita myös tielle, joita Lapin pelastuslaitoksen väki kävi raivaamassa.

 

–Vanhemmillani on siellä suunnalla myös metsäpalsta, joten lähdimme katsomaan, millaista tuhoa oli syntynyt.

Puita oli kaatunut Alarousun mukaan noin 150 metrin levyisellä kaistaleella. Puuska näytti edenneen Laivajärven suuntaan.

Lukijan kuva/Erkki Alarousu

–Todella tarkkarajainen jälki oli metsässä, puut olivat repeytyneet irti juurineen. En tiedä kuinka pitkälle kaistale kulki, emme lähteneet jälkeä kauemmaksi seuraamaan. Monta sataa metriä sitä ainakin oli.

Alarousun vanhempien metsään osui jonkun verran tuhoja, mutta suurin osa kaistale kulki tutun kylänmiehen metsäpalstalla.

–Kävimme sanomassa, että kannattaa käydä palsta kävelemässä läpi. Voihan tuo alue olla jopa satoja hehtaareja, jos puuska on kulkenut Laivajärveen saakka.

Lukijan kuva/Erkki Alarousu
Puut olivat repeytyneet irti juurineen.

Puut olivat repeytyneet irti juurineen.

Kyseinen seutu on harvaan asuttua, eikä ainakaan kyseisessä kohtaa ole asuinrakennuksia.

Meteorologi Juha Föhr Forecalta toteaa, että kyseessä on voinut olla syöksyvirtaus, eli kansanomaisemmin ukkospuuska tai sitten trombi. Kumpikin voivat saada kuvatunlaista tuhoa aikaan.

–Jos puut ovat kaikki kaatuneet samaan suuntaan, on kyseessä todennäköisesti ollut syöksyvirtaus. Sikin sokin olevat puut taas kertovat trombista, koska se etenee pyörteen lailla ja voi heitellä puita miten sattuu, Föhr toteaa.

 

Trombi on syöksyvirtauksia harvinaisempi. Sääkarttoja katsoessaan Föhr toteaa, että ainekset kumpaankin ovat kyllä olleet olemassa.

–Näin pitkien helteiden jälkeen voimakkaat puuskat ovat hyvin mahdollisia. Kyseinen ukkosrintama on liikkunut edelleen kohti Rovaniemeä, mistä se on jatkamassa matkaansa kohti itää, koillisen suuntaan.

Lukijan kuva/Erkki Alarousu
Pelastul

Pelastul


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös