Pelastuslaitos kävi varmistamassa tilanteen: Kissa kuumalla katolla olikin jotain ihan muuta

Jouni Porsanger
Pelastuslaitos kävi varmistamassa tilanteen: Kissa kuumalla katolla olikin jotain ihan muuta

Tällä pelastusreissulla ei tarvinnut houkutella kissaa alas katolta.

Milla Sallinen

Lapin pelastuslaitos sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen kissasta, joka oli kyhjöttänyt paikallaan katolla jo edellispäivästä lähtien.

Paikka oli Rovaniemellä Valtakatu 9-11:ssa sijaitsevan kerrostalon katolla.

Silminnäkijä oli havainnut kissan jo tiistaina, ja oli ilmoittanut siitä silloinkin pelastuslaitokselle, mutta asiaa ei vielä silloin tarkastettu.

Kun sama hännänheilutus näkyi vielä keskiviikkonakin, alkoi huoli kasvaa. Kissa ei liikkunut, mutta sen häntä heilahteli vielä silloin tällöin. Pelastuslaitos lähti tikasautolla tarkastamaan tilanteen kello 15.30 aikaan.

Paikalla ilmenikin, että hännänheilutukseksi kauempaa luultu liike oli todellisuudessa tuulessa lepattava paperipyyhe, joka oli katolla kiinni. Pelastuslaitos korjasi paperipyyhkeen roskikseen.


Kommentit (4)

  • Kyttääjät

    Ei kaikilla kerrostalokyttääjillä ole varaa kiikareihi, saati omaan elämään.

  • Nimetön

    Eiköhän kiikarilla olisi nähnyt onko kyseessä kissan häntä vai paperi.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös