Parikymmentä susien tappamaa poroa löytynyt eri puolilta Lappia syksyn aikana – pitääkö susista huolestua?

Jussi Leinonen
Parikymmentä susien tappamaa poroa löytynyt eri puolilta Lappia syksyn aikana – pitääkö susista huolestua?

Lapissa liikkuvat tai liikkuneet sudet eivät ole pihoille tulleet, kertoo Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Harri Norberg.

Vesa-Pekka Hiltunen

Maastosta eri puolilta Lappia on löytynyt parikymmentä susien tappamaa poroa viimeisen kahden kuukauden aikana. Lisäksi susista on kirjattu lukuisia havaintoja, ja niistä on paljon puhuttu sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi Rovaniemen Viirinkylän kohdalla suden nähtiin uivan Kemijoen yli syyskuun alussa pohjoiseen.

Mistäpäin Lappia suden tappamia poroja on löytynyt, erikoissuunnittelija Harri Norberg Suomen riistakeskuksesta?

–Suden tappamia poroja on löytynyt Savukoskelta (7), Sallasta (6), Posiolta (6) ja Sodankylästä (1). Myös Rovaniemen itäosista löytyi tapettu poron vaadin.

Hirvenmetsästys jatkuu koko Lapissa 14. lokakuuta. Onko metsästäjien tai koiranomistajien syytä olla susista huolissaan?

–Ei tarvitse olla erityisen huolissaan, mutta on syytä olla susista tietoinen. Sellaisilla alueilla, joista on tuoreempia susihavaintoja, metsästäjät voivat päivittää tiedot alueen petoyhdyshenkilöltä.

–Sudet ovat viihtyneet kaukana asutuksesta. Pihasusista ei ole kysymys.

Kuolleita poroja on useampi. Onko mahdollista, että susi tai sudet poistetaan vahinkoperusteisella poikkeusluvalla?

–Minun tehtäväni ei ole arvioida sitä. Vahingonkärsijät pohtivat, tekevätkö he hakemuksen vahinkoperusteisesta poikkeuskaatoluvasta.

Kuinka paljon susihavaintoja nyt on tehty aiempiin vuosiin verrattuna?

–Vuosittain on havaintoja yksittäisistä susista. Havainnot kokonaisista susilaumoista ovat harvinaisia. Tyypillisesti yksittäiset sudet vaeltavat pitkiäkin matkoja, mutta laumat pysyttelevät noin 30–50 kilometrin kokoisella reviirillä.

Onko mahdollista, että esimerkiksi Posiolla liikkuu tällä hetkellä susi, vaikka siitä on useita havaintoja mutta vähän varmistettuja havaintoja Riistahavainnot.fi:ssä?

–Pidän sitä todennäköisenä. Useampi havainto vahvistaa toisiaan. Havaintojen varmistaminen on hankalaa sulan maan aikaan. Kun lumipeite tulee, se on kuin avoin kirja. Sitten saamme jäljistä tietoa, mitä siellä liikkuu.

Sosiaalisessa mediassa puhuttiin pari viikkoa sitten susista Rovaniemellä. Onko niistä uutta kerrottavaa?

–Pari viikkoa sitten esitetyille havainnoille ei ole saatu vahvistettuja varmistuksia.

–Rovaniemellä on kuitenkin muita kirjauksia suurpetohavaintojärjestelmä Tassuun. Luotan tässä suhteessa kirjaukset tehneisiin petoyhdyshenkilöihin. Rovaniemenkin osalta puhutaan siis aivan kaupungin itäosista. Tiedä vaikka olisi sama yksilö, joka liikuskelee siellä Rovaniemen ja Posion rajamailla.

–Jos yksittäinen kansalainen tekee susista havainnon, siitä kannattaa ilmoittaa lähimmälle petoyhdyshenkilölle. Yhteystiedot löytyvät Riista.fi -sivujen kautta.

Ylitorniolla etsittiin susilaumaa syyskuun lopussa. Onko lisää havaintoja tehty, Raanujärven alueen petoyhdyshenkilö Juha Tolppi?

–Viime viikkojen aikana ei ole tehty enää yhtään havaintoa. Poromiesten kanssa olen jutellut, mutta hekään eivät ole mitään nähneet, vaikka ovat olleet metsässä jo kaksi viikkoa.


Kommentit (6)

  • Nimetön

    Eikös poroja ole asiantuntijoiden mukaan liikaa ja susia tosi vähän. Pitäähän niiden jotain tappaa elääkseen. Onko varmaa, että kaikki ovat susien tappamia. Onhan siellä myös ahmoja, ilveksiä ja karhuja. Ketkä tutkivat ruhot?

  • Nimetön

    Petoyhdysmiestenkään taustat eivät ole yksioikoisia. Monella on porosukutausta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös