(Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 22.4. 2015.  Jutun on kirjoittanut Risto Pyykkö) Sanat sähköistivät Rovaniemen lennonjohdon, joka kuunteli niitä kaiuttimistaan. Speedbird. Niin lentoyhtiö kutsui sulavan kauniita, nopeita lintujaan. Sen jälkeen kuului koneen viisikirjaiminen tunnus, G-BOAA: Golf-Bravo-Oscar-Alpha-Alpha. Ja lopuksi se odotetuin: Concorde. Oli joulupäivä vuonna 1984. Kello kärkkyi kahtatoista. Joulun toivotuin vieras lähestyi Rovaniemeä. British Airwaysin lento BA 9075C näkyi jo lennonjohdon tutkassa. Lentokapteeni Norman Britton ja perämies Clive Robey olivat vetäneet tonttulakit päähänsä. Parikymmentä minuuttia vielä, niin tapahtuisi jotain, jonka jälkeen Lapin talvimatkailu ei olisi entisensä. Miksi joku palkitsee lapsia tuomalla heidät Lappiin joulukuussa, keskelle pimeää ja pakkasia? Rovaniemeläisillä oli riittänyt ihmettelyn aihetta 1981. Finnair oli lennättänyt silloin joulupukin puheille Britanniasta kuusi lasta, jotka olivat menestyneet suomalaisen lentoyhtiön ja lontoolaisen Capitol Radion kirjoituskilpailussa. Idean isä Steve Mitchell oli myynyt työkseen Finnairia Lontoossa. Lasten palkintoreissujen lisäksi hän oli järjestellyt Lappiin kannustematkoja, joita suurimmat yritykset olivat tarjonneet työntekijöilleen tai kumppaneilleen. Pian hän oli saanut seuraa Canterbury Travelista: sen toimitusjohtaja Adrian Collins oli tuonut 35 brittiläistä joulumatkailijaa reittilennolla Lappiin 1983. Miehet olivat nähneet Lapissa talvisen toivemaan, jossa tapaisi joulupukin. Mutta Lapissa usko horjui. Rovaniemi oli pieni, maailmalla jokseenkin tuntematon matkailukaupunki. Kesäisin näkyi kiertomatkailijoita, mutta talvi oli melkein kuollut, hotellitkin suljettu joulunpyhinä. Miksi joku haluaisikaan ostaa pimeää ja kylmää? Moni epäili talven mahdollisuuksia. Eivät kaikki. Rovaniemeläiset Reino Lehtoniemi ja Seppo Sirén olivat perustaneet 1982 ohjelmapalveluyrityksen, jonka he olivat ristineet Lapin Safareiksi. Toiminta oli nykäisty käyntiin neljällä moottorikelkalla. Enempään yrittäjien rahat eivät olleet riittäneet. Pankinjohtajat olivat mulkoilleet safarimiehiä pöytiensä takaa ja lähettäneet nämä matkoihinsa ilman lainaa. Safariyrittäjien leipä oli ollut kapea. Se oli tullut paljolti kannustematkailijoista. Heitäkään ei ollut vielä paljon. Ei ihme, jos rahoittajatkaan jaksaneet uskoa asiaan. Kaiken lisäksi joulupukki oli tehnyt lähtöä Lapista. Samaan aikaan kun lappilaiset olivat jahkanneet joulumaansa kanssa, Ruotsin Moraan oli rakennettu kiivaalla tahdilla joulupukin kotia, Tomtelandia. Ruotsiinko Korvatunturin isäntäkin nyt muuttaisi? Onneksi Canterburyssa, Brittein saarten kaakkoiskärjessä, kaksi matkailumiestä oli istunut nokikkain juomassa olutta. Välillä heidän puheissaan oli vilahtanut taikasana: Concorde. Idea oli noussut siivilleen ehtaan brittityyliin. Matkatoimistoyrittäjät Colin Mitchell ja Jan Knott olivat istuneet pubissa, levittäneet pöydälle kartan ja hahmotelleet siihen paikkoja, jonne he järjestäisivät Lontoosta yhden päivän luksusmatkoja British Airwaysin ylpeydellä, kaksi kertaa ääntä nopeammalla Concordella. Keväällä 1983 heidän yrityksensä Goodwood Travel oli lennättänyt brittejä Monacoon katsomaan formulakilpailua. Riemu oli raikunut, kun tarunhohteisen gp:n oli sattunut voittamaan englantilaistalli Williams, jonka autoa ajoi muuan Keke Rosberg. Mutta ainakin yhtä tyytyväisiä asiakkaat olivat olleet päästessään illaksi omaan sänkyyn: Concorden siivin koko reissuun oli mennyt vain päivä. Miksei samanlaista voisi tehdä Suomen Lappiin? Suomalainen ystävä ja matkailuammattilainen Tarja Feinberg oli ehdottanut sitä Mitchellille. Mitchell tuskin oli tiennyt kaukaisesta maankolkasta juuri muuta kuin Rosbergin ja joulupukin. Jälkimmäisestäkään hän ei ollut niin varma. Hänkin oli kuullut ruotsalaisten Tomtelandista. Onneksi kartalta oli erottunut yksi vähän suurempi pallukka: Rovaniemi. Feinbergiin luottaen Mitchell oli ympäröinyt sen. Aluksi British Airways ei ollut lämmennyt ajatukselle. Yliäänikoneella ei ollut lennetty ikinä Pohjolaan – ei Suomeen, ei Norjaan eikä edes Ruotsiin. Concorde liikennöisi vain suurille lentokentille, ei tuppukyliin. Mutta ajatus ei ollut jättänyt Mitchelliä rauhaan. Hänelle oli selvinnyt, että toukokuussa 1982 Rovaniemellä oli vieraillut DC-10. Jos kerran kiitotietä oli riittänyt 55-metriselle matkustajalentokoneelle, niin miksei Concordellekin, joka olisi vain jonkun metrin sitä pitempi? Mitchell oli ottanut yhteyttä Matkailun edistämiskeskuksen Lontoon-toimistoon. Sen päällikkö Boris Taimitarha oli innostunut ja kertonut suunnitelman ystävälleen, Lapin Matkailun toimitusjohtajalle Vesa Melamiehelle. Sen jälkeen kaukokirjoitin oli nakuttanut satoja metrejä nauhaa Mitchellin ja Melamiehen välillä. Epäilijöitä löytyi läheltä ja kaukaa. Edes alan ihmiset eivät olleet nähneet kerosiininkatkuisia päiväunia, joissa maailman kuuluisin matkustajalentokone laskeutuisi Suomeen. Finnairin väkikin oli hymyillyt alkuun rovaniemeläisten suurille suunnitelmille. Concorde Lappiin, kaikkea sitä kuuleekin! Mutta Melamies, safariyrittäjät Lehtoniemi ja Sirén, Pohjanhovin hotellinjohtaja Ari Arvonen, Rovaniemen lentoaseman päällikkö Ossi Komppa ja linja-autoliikennöitsijä Jorma Kutila olivat olleet tosissaan. Talven tullen heillä oli ollut valmiina melkein minuutintarkka aikataulu järjestelyineen, kuljetuksineen, ohjelmineen ja ruokailuineen. Kompan tehtäväksi oli jäänyt vielä yksi pikku juttu: hakea poikkeuslupa Rovaniemen lentokentälle. Siihen asti se oli ollut jouluisin kiinni, kuten kaikki muutkin lentoasemat Suomessa. Maan ilmatila oli pyhitetty yksin joulupukille lentävine poroineen. Nyt joulutaivaalle oli työntymässä toinenkin. Siivekäs, joka oli tuntunut alkuun aivan yhtä tarunomaiselta kuin pukki. Concordet olivat mullistaneet ilmailuhistorian noustessaan reiteilleen tammikuussa 1976. Ranskalais-brittiläisenä yhteistyönä vuosia suunniteltu, rakennettu ja testattu matkustajakone eteni kaksi kertaa ääntä nopeammin. Samaan pystyi vain venäläinen Tupolev Tu-144. Idän ihmeen lento loppui matkustajakäytössä lyhyeen, koska sitä pidettiin epäluotettavana. Concordesta tuli sen sijaan lentävä legenda. Yliäänikone eteni jopa 2179 kilometriä tunnissa ja 18 kilometrin korkeudessa. Concordeja hankkineet yhtiöt British Airways ja Air France veivät ihmisiä mantereelta toiselle tuntikaupalla nopeammin kuin oli totuttu. British Airwayn ensimmäinen Concorde oli noussut Heathrow’n lentokentältä kohti Australiaa 15. tammikuuta 1976. Sen peräsimen alla luki G-BOAA. Kone oli juuri sama, joka laskeutuisi Rovaniemelle vajaat yhdeksän vuotta myöhemmin. Concorde erottui massasta kaikella tapaa. Yliäänikone piteni ilmassa vaaksanmitan. Ilmiö johtui lämpölaajenemisesta. Suunnittelijat olivat ratkaisseet asian erikoismateriaaleilla ja -maaleilla, jotka kestivät armottomat lämpötilat. Kone oli mestarityötä myös muodoltaan. Terävänokkaisena se halkoi ilmaa kuin nuoli. Nousussa ja laskussa nokka käännettiin alas, koska lentäjien piti nähdä eteen. Siksi suomalaiset oppivat puhuttelemaan konetta koukkunokaksi. Ranskalaisille se oli bel ois, kaunis lintu. Mutta oli silläkin rumia höyheniä. Concorde oli tolkuton syöppö. Lentopetrolia paloi yli 22 000 kiloa tunnissa. Se oli jopa seitsemän kertaa enemmän kuin tavallisella matkustajakoneella. Toinen riesa oli melu. Eräät maat sulkivat yliäänikoneelta ilmatilansa, koska pitivät ääntä liian häiritsevänä. Jopa Yhdysvallat oli torjunut aluksi Concorden lennot. Kone ei ollut räyhäkkä vain yliääninopeudella. Lähtökiidossakin se pauhasi helvetillisesti. Jyly kuului kauan sen jälkeenkin, kun kone oli häipynyt näkyvistä. Ja nyt, joulupäivänä 1984, sen ääni lähestyi Rovaniemeä pohjoisesta. Kello oli ollut Suomessa 10.14, kun Concorde oli noussut Lontoosta kyydissään sata asiakasta, kymmenen hengen miehistö ja kaksi tarkkailijaa. Matkustajat olivat varttuneempaa väkeä, pariskuntia ja eläkeläisiä – juuri niin kuin matkanjärjestäjä Mitchell oli arvellutkin. Monet heistä olisivat viettäneet joulunsa yksin, elleivät olisi ostaneet päivän pakettimatkaa, joka maksoi 799 puntaa eli noin 6300 silloista markkaa. Vanhin oli 83-vuotias leskirouva Wenn Davis. Pikkulapsia oli vain kaksi, 2-vuotias Laura Stevenson ja vuotta vanhempi isoveli Andrew. Kyyti ei ollut luksusta, jos sellaiseksi ei lasketa lyhyttä lentoaikaa ja samppanjaa, jota henkilökunta tarjoili valkoisin hansikkain. Matkustamo oli ahdas ja meluisa. Ujellus kuului hyvin koneen sisällekin. Concorde lensi Rovaniemelle ensi kertaa, mutta sen tummapartainen kapteeni Norman Britton ei. Kaksi viikkoa ennen h-hetkeä hän oli vieraillut miehistöineen paikan päällä tarkistamassa puitteet. Tekniset vaatimukset, varakenttä, sääpalvelu, kenttätoiminnot – kaiken piti olla ilmojen formulan tasoa. Pelkästään tankkaus Rovaniemellä kestäisi puoli päivää: kone nielaisisi sisuuksinsa lentopetrolia kolmatta tankkiautollista, 46 000 litraa. Matkareittikin oli räätälöity Concordelle. Äänivallia järisyttänyt kone ei saanut lentää täyttä vauhtia asuttujen alueiden yllä. Siksi se oli suunnannut Lontoosta pohjoiseen Pohjanmeren ja Atlannin yllä. Se oli kiitänyt Norjan länsipuolta lähes Tromssan korkeudelle, ennen kuin oli hiljentänyt, kurvannut itään ja lasketellut Norjan poikki Kilpisjärvelle, jossa se oli siirtynyt Rovaniemen lennonjohdon valvontaan. Säästä ei olisi uskonut, että oli joulupäivä. Rovaniemellä vihmoi vettä. Kiitotiet pohottivat mustana. Vinkeä tuuli repi pilviä, jotka roikkuivat alhaalla. Puut seisoivat alastomina, ilman lunta. Mutta koiranilmassakin puoli Rovaniemeä halusi nähdä Concorden. Autojono ulottui lentokentältä kauas nelostielle. Parkkilippuja oli myyty 3000. Sen perusteella vastaanottajia saattoi olla 10 000. Sellaista ryysistä ei ollut nähty lentoasemalla edes mäkihypyn olympiavoittajan Antti Hyvärisen palatessa kotiin 1956 tai Iranin shaahin Mohammad Reza Pahlavin vieraillessa kaupungissa 1970. Kapteeni Britton palkitsi väkijoukon ylimääräisellä lentonäytöksellä. Concorde lähestyi jo kiitorataa 60 metrin korkeudessa, kunnes kapteeni väänsi koneet uudestaan täysille. Kaamea jylinä ja neljän suihkumoottorin jälkipolttimien tulisuihku saattelivat valkean linnun kunniakierrokselle kaupungin ylle. Kansa kohisi ja pyöritti epäuskoisena päätään: eikö se tullutkaan..? Kello 12.19 Concorde laskeutui. Lähdöstä Lontoossa oli kulunut kaksi tuntia. Nokka suorana sojottaen tulija rullasi kohti vaatimatonta asemarakennusta. Lapinpukuinen kenttämies ohjasi koneen parkkiin, ennen kuin kyljelle työnnettiin korkeat portaat, jotka oli hommattu varta varten Oulusta. Ovella vilahti hahmoja, mutta ketään ei tullut ulos. Lapin Kansan valokuvaaja Matti Aho pyörähti pitkän nokan alta portaille ja kapusi koneeseen. – Tervetuloa Rovaniemelle! Joulupukki asettui parta liehuen vastaanottamaan vieraita. Tuuli oli viedä mennessään kyltin, joka oli naputeltu pahvista ja muutamasta laudasta: Official Airport of Santa Claus. Maaherra Asko Oinas oli julistanut vastikään Lapin Joulumaaksi ja Rovaniemen joulupukin viralliseksi lentokentäksi. Kun jokainen vieras oli poseerannut kyltin edessä joulupukin vierellä, he siirtyivät linja-autoihin. Napapiirillä odotti matala maja matkamuistopuoteineen ja kahviloineen. Joulupukki löytyi pienestä postikonttoristaan. Pihalle oli pystytetty nokinen kota, jota valkoturkkiset rouvat katsoivat epäillen, ennen kuin suostuivat ottamaan lapinkasteen. Vieraiden luottokortit eivät toimineet Napapiirillä. Yksi busseista nikotteli. Se tarvitsi työntöapua, ennen kuin oli matkalla kohti kaupunkia. Ounasjoen suistossa, nykyisen Arktikumin paikalla, Lapin Safarit viihdytti vieraita kahdeksalla moottorikelkallaan ja Matti Konttaniemen poroilla. Lunta oli juuri malliksi. Kelkat ja porot kiersivät pientä ympyrää vetisellä jäällä ja rantatörmällä, jossa kelkanjäljen alta pilkotti vihreä nurmi. Vieraille oli varattu talvivaatteita, joita harva huoli ylleen. Moni maistoi sentään "poronmaitoa". Se oli maidon, hunajan ja viskin sekoitusta, joka tarjoiltiin leilistä. Järjestäjät yrittivät pitää tuulen riepomat kotansa pystyssä ja puistelivat päätään epäuskoisena: tästä ei tule kyllä muuta kuin sanomista. Mutta vieraat näyttivät viihtyvän. Ja edessä oli vielä jouluateria. Rovaniemen hotellit olivat olleet jouluisin enimmäkseen kiinni. Pohjanhovi, hotelleista vanhin ja kunnia-arvoisin, oli pitänyt valot päällä. Kaupungissa oli viipynyt joulun yli ulkomaisia autontestaajia, joita ei ollut voinut uloskaan heittää. Mutta se oli pientä verrattuna tohinaan, joka hotellissa nyt oli. Ravintolan pitkässä pöydässä odotti 52 sorttia jouluherkkuja. Rovaniemen ortodoksisen seurakunnan kanttori Jarmo Huttu esitti brittien rakastamia joululauluja ja sai hienostuneita suosionosoituksia viheltämällä niistä osan. Brittien ei tarvinnut luopua edes kello viiden perinteestään: hotelli oli onnistunut hankkimaan Etelä-Suomesta haudutettavaa teetä. Kun joulupukki jakoi aterian päätteeksi rovaniemeläistekoiset lahjansa – naisille riekkokorut, miehille mansettinapit, nuoremmille puukot ja pienimmille lapinnuket – viimeinenkin vieras oli heltynyt: jos jossain on winter wonderland, se on tämä. – Jokainen lapsikin tietää Isossa-Britanniassa, että joulupukki asuu täällä, rouva Mary Beale uskoutui Lapin Kansan toimittajalle. Jos ei tiennyt, pian tiesi. Vierailua taltioinut Independent Television kertoisi vielä samana iltana brittikoteihin Concorden matkasta joulumaahan. Uutinen leviäisi kohta maailmanlaajuisesti – jopa Ruotsiin. Tosin siellä jätetään kertomatta, että kone tuli joulupukin vuoksi. Lentokoneessa päivämatkalaiset saivat kotiinviemisikseen vielä savustetut poronpaistit ja saamenkalenterit. Sitten kello tuli 19.56. Nopea lintu porhalsi nokka taitettuna Rovaniemen lentokentän kiitorataa 21 ja nousi ilmaan mahtavalla jylinällä. Paluu menisi samaa reittiä kuin tulokin, mutta vielä vähän nopeammin. Nousukiidossa Concorden siivet syöksivät jälleen tulta. Pimeässä illassa näky oli taianomainen. Melkein kuin joulupukki poroineen lentäisi taivaalla, joku sanoi. Jyly kuului vielä kauan sen jälkeen, kun valot olivat kadonneet pohjoiseen. Olihan päivä, järjestäjät huokailivat ja katselivat toisiaan. Tuleekohan tästä talvimatkailusta koskaan mitään? Kirjoitukseen on haastateltu Pohjanhovin entistä hotellinjohtajaa Ari Arvosta, Rovaniemen lentoaseman entistä päällikköä Ossi Komppaa ja Lapin Safareiden perustajaa Seppo Siréniä. Lähteenä on käytetty myös Lapin Kansan artikkeleita vuosilta 1983–2000, lennonjohtaja Jaakko Alakulpin kirjoittamaa teosta Lapin ilmaisuhistoria II (2006) sekä tutkimusta Lapin joulumatkailutuotteen elinkaari (2007: Sanna Hakulinen, Raija Komppula, Saila Saraniemi).

Kommentit (6)

  • Nimetön

    Kiitokset kaikille teille jotka saitte tämän aikaan !
    Yksikin vastustava virkamies tuossa ketjussa olisi voinut tuhota koko
    lapin tulevan matkailuboomin.

    Onneksi tässä tapauksessa kaikki olivat tehtäviensä tasalla suurella sydämellä.
    Suljettu kenttä avattiin ja kiinni olevat palvelut aukaistiin yhtä konetta varten.
    Se vaati näkemystä ja visioita, joita löytyi juuri silloin kun niitä eniten tarvittiin.

    Concorde on edelleen kaunein, hienoin ja kovin rovaniemellä koskaan käynyt lentokone ja
    Rovaniemi edelleen euroopan 3. vilkkain Concordekenttä. . . .

  • Pjotor

    Olin tuolloin 10 -vuotias. Muistan päivän hyvin. Se oli lappilaisille aikuisille huumorintäyteinen: Kuka on niin tyhmä että lentää ”Englannista” tänne keskelle ei mitään. Lapsista oli hienoa että Concorde oli käymässä.

    Onneksi joillain oli jo silloin visioita.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös