Muumimukia jonotettiin jo aamuneljältä Napapiirillä – "Emme osanneet odottaa tällaista suosiota"

Erikoiserä myytiin loppuun parissa tunnissa. Suuri kiinnostus tuli myymäläpäällikölle yllätyksenä.

Kiira Kangas
Muumimukia jonotettiin jo aamuneljältä Napapiirillä – "Emme osanneet odottaa tällaista suosiota"

Jonot Iittalan myymälään ulottuivat jopa Pajakylän parkkipaikoille asti. Lukijakuva.

Ellinoora Autti

Napapiirin Iittala Outletissa myytiin tänään erikoiserä "Muumin päivä" muumimukeja. Innokkaimmat keräilijät olivat jonottamassa myymälän edessä jo aamuneljältä.

–Avasimme poikkeuksellisesti aamuseitsemältä. Jonot olivat tuolloin valtavat. Parissa tunnissa kaikki mukit oltiin jo myyty, kertoo myymäläpäällikkö Satu Nuorti.

Mukien määrää Nuorti ei voi kertoa. Hänen mukaansa niitä oli kuitenkin reilusti.

–Ajattelimme, että ne riittävät koko päivälle. Emme osanneet odottaa tällaista suosiota.

Myymäläpäällikkö sanoo, että yhdeksän jälkeen on käynyt paljon kyselijöitä ja myymälään on tullut soittoja. Asiakkaat ovat kuitenkin suhtautuneet loppuneeseen tavaraan hyvin.

–Muumimukien keräilijät ymmärtävät tilanteen kun kyse on erikoiserästä. Meillä oli aivan ihana aamu. Jonot joustivat hyvin, ja olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Nuorti iloitsee.

Erikoiserä loppui myös muista Suomen myymälöistä ja Iittalan nettikaupasta saman tien. Yksi Helsingin myymälöistä oli avattu jo puolelta öin, samaan aikaan nettikaupan kanssa.

–Mielestämme aamuseitsemän oli inhimillisempi aika, jotta mukia ei tarvitse jonottaa yömyöhään. Ajatuksen oli, että sen voi hakea ennen työvuoroa, Nuorti kertoo.

Myymäläpäällikkö muistaa, että on viimeksi nähnyt yhtä paljon jonottajia muuttomyynnin yhteydessä, kun myymälä siirtyi nykyisiin tiloihin.

–Ikinä ei ole ollut tällaista tilannetta yhden tuotteen kohdalla. Tämä oli aivan ainutlaatuinen kokemus.


Lue myös nämä


Kommentit (5)

  • Hunter

    Kyllä suomalaiset on hullua kansaa. Jotain typerää muumimukia jonotetaan. Ei ole köyhää kansaa, koska tollasia mukeja jonotetaan. Jokainen saa ostaa mitä tahtoo, mutta mukia ei käytetä. Venettä ja muuta ainakin käytetään.

  • Nimetön

    Miehet ostavat moottorikelkkoja, veneitä ja vesijettejä ja jos ihan tarkkaan katsottaisiin, niilläkään ei niin hirmuista hyötykäyttöä jokaiselle ole, ja hinta on pikkuisen erilainen pois perheen taloudesta. Joten lopettakaa mukikeräilijöiden pilkkaaminen. Aika monelta löytyy toisten mielestä typerä harrastus, johon palaa rahaa. Montako muumimukia saa vuoden kaljoilla tai tupakoilla?
    Mietin vain, kun tänään on saanut lukea kommenttipalstoilta janien ja markojen taivastelua tuosta mukiasiasta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös