Sää

Luvassa lauha viikonloppu – perjantaina Lapissa jopa viisi astetta lämmintä

Perämerellä voidaan mitata jopa myrskytuulia lauantai-iltana.

Krista Kuusela
Perjantaiksi on luvassa varsin lämmintä.

Perjantaiksi on luvassa varsin lämmintä.

STT

Sää lauhtuu loppuviikkoa kohti lännestä ja etelästä alkaen, Ilmatieteen laitoksesta kerrotaan. Viikonlopun aikana jo lähes koko Suomessa mitataan lämpöasteita, mutta voimakkaan tuulen vuoksi sää voi edelleen tuntua kylmältä.

Lämpimin päivä koko maassa on Ilmatieteen laitoksen mukaan perjantai, jolloin lämpötila eteläisessä Suomessa voi kohota jopa kahdeksaan asteeseen. Myös idässä ja suuressa osassa Lappia lämpötila nousee viiden asteen tuntumaan.

Lauantaina maahan saapuu uusi annos lauhaa säätä, mutta samalla myös tuuli navakoituu entisestään.

– Tuulet voivat voimistuvat vieläkin kuin edellisessä matalapaineessa. Perämerellä voidaan mitata jopa myrskytuulia lauantai-iltana, Tuovinen kertoo sääkarttojensa ääreltä.

"Kevään ensihenkäys"

Ensimerkit lauhtuvasta säästä saatiin keskiviikkona, kun Ahvenanmaalla Maarianhaminassa lämpötila nousi kuuteen asteeseen.

– Tällaisia lukemia sitten jatkossa tullaan jatkossa mittailemaan länsirannikolla ja eteläisen Suomen alueella, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.

– Tämä on kevään ensihenkäys, Tuovinen toteaa ja jatkaa, että se yllättää Suomen nyt kuukautta liian aikaisin.

Syynä lauhaan jaksoon on voimakas matalapaine, joka liikkuu Norjanmereltä Jäämerellä päin. Se tuo mukanaan tuulia koko Pohjolan alueelle, jotka lämmittävät ilmamassoja.

Alkuviikosta jälleen pakkasia

Sää alkaa jälleen viilentyä sunnuntain aikana tuulien hiljalleen heiketessä. Vaasa–Lappeenranta-linjan pohjoispuolella palataan pakkasen puolelle jo sunnuntain aikana. Muualla maassakin alkaa toden teolla viilentyä viimeistään maanantain vastaisena yönä.

– Palataan sinne 10–20 asteen pakkasiin, Tuovinen kertoo.

Ensi viikon sää näyttää kokonaisuudessaan verrattain ailahtelevaiselta, mutta vastaavankaltaisia yli viiden asteen lämpötiloja meteorologi ei usko saatavan.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös