Lapinniemen koulu syttyi tuleen Tervolassa yöllä – palo sai alkunsa koulun matalammalla katonosalla ja levisi kattorakenteisiin

Lukijan kuva
Lapinniemen koulun kattorakenteet kärsivät vaurioita noin 20 metrin alalta ja sammutusvesiä valui sisälle rakennukseen. Koulun pääoven edessä palon jälkiä ei juurikaan näkynyt.

Lapinniemen koulun kattorakenteet kärsivät vaurioita noin 20 metrin alalta ja sammutusvesiä valui sisälle rakennukseen. Koulun pääoven edessä palon jälkiä ei juurikaan näkynyt.

Antti Karvonen

Lapinniemen koulu Tervolassa syttyi tulee viime yönä hieman kello kahden jälkeen. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa koulun matalammalla katonosalla, ja pääsi leviämään kattohuopaa pitkin kattorakenteisiin.

Kattorakenteet kärsivät vaurioita noin 20 neliömetrin alalta. Sammutuksen aikana pelastuslaitos ylipaineisti savutuulettimilla koulun tiloja savun leviämisen estämiseksi. Sammutusvesiä pääsi valumaan sisälle rakennukseen. Valunut vesi poistettiin vesi-imureilla.

Palon syttymissyytä selvitellään. Tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.

Uutiseen lisätty kuva paikalta 7.6.2019 klo 9.35.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös