Lohennousu on jatkunut Tornionjoella ja Simojoella poikkeuksellisen vahvana ja aikaisena.

Itämeren tärkeimpään lohijokeen Tornionjokeen on noussut Luonnonvarakeskus Luken kaikuluotaintietojen mukaan jo yli 35 000 kalaa. Nykyisen nousutahdin jatkuessa viime vuosien tyypillinen nousulohimäärä – noin 60 000 kalaa – tulee täyteen juhannuksena tai jopa sitä ennen.

Huippuvuonna 2014 Tornionjokeen nousi hieman yli 100 000 kalaa, joten tämän ennätyksen rikkomiseen on vielä matkaa kauden lupaavasta alusta huolimatta.

Simojokeen on noussut toukokuun puolenvälin jälkeen lohia jo niin paljon, että siellä käsillä voi hyvinkin olla ennätysvuosi. Jokeen on jo tässä vaiheessa noussut enemmän lohia kuin koko viime kesänä yhteensä, vaikka nousuaikaa on vielä hyvin jäljellä. Nykyisen nousutahdin jatkuessa ennätysvuoden 2014 koko kalamäärä ohitetaan jo ensi viikolla. Simojoen lohimäärät ovat kuitenkin vain 3–5 prosenttia Tornionjoesta.

Lähes sukupuuton partaalla käyneen Itämeren luonnonlohen tilanne on helpottunut pikku hiljaa, kun ylikalastusta on suitsittu ja lajin luontainen eloonjäänti Itämerellä on parantunut. Nousulohimäärät ovat lisääntyneet viime vuosina monikymmenkertaisiksi takavuosikymmeniin verrattuna.

Tornionjoen ja Simojoen lohennousun kehittymistä voi seurata Luken sivuilta.


Kommentit (3)

  • Elämyskalastaja

    Jos kepu ei pilaa kaikkea niin tulevaisuudessa simojoen ja wäylän varsi tulee kukoistamaan lohen ansiosta.

  • Kokeillut

    Vaalealihainen ja mauton lohi verrattuna Norjan kassiloheen. Savustettuna Tornionjoen lohi menettelee joten kuten.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös