Lapin kansanedustajat tavoittelevat jättipottia Nelostien peruskorjaukselle Sodankylään saakka: Ohituskaistoja, uusia linjauksia

Perjantaina tuskin ilmoitetaan uusista tieparannuksista Lapissa.

Pekka Aho
Nelostien liikennemäärien uskotaan kasvavan Kemin ja Sodankylän välillä. Lapin kansanedustajat toivovat, että jo tällä hallituskaudella saadaan liikkeelle peruskorjauksen suunnittelu. Kuvituskuvaa Rovaniemen kohdalta.

Vesa-Pekka Hiltunen

Vielä perjantaina tuskin kuullaan Lapille tärkeiden infastruktuurihankkeiden eteen päin menemisestä, vaikka tuolloin valtiovarainministeriö ilmoittaa oman näkemyksensä siitä, mihin valtio käyttää rahaa ensi vuonna.

Sen sijaan toiveissa on, että jo elo-syyskuun…

Haluatko lukea koko jutun?

Tutustu maksutta Lapin Kansan digitilaukseen kahden viikon ajan. Saat lukuoikeuden kaikkiin maksullisiin ja tähtijuttuihin, sekä näköislehteen. Tilaus päättyy automaattisesti kokeilujakson jälkeen.

Lue myös