Podcast

Kuuntele Lappi-rap puhuu: Talonpoika Lalli kurvailee tosielämässä ja musiikissaan lava-autolla ympäri pohjoista ja haaveilee puolivakavissaan itsenäisestä Lapista

Tapio Nykänen
Talonpoika Lalli.

Talonpoika Lalli.

Tapio Nykänen

Lalli Mustakallio alias Talonpoika Lalli on jo kokenut artisti, mutta edustaa Lappi-räpin nuorempaa sukupolvea. Uran alkuvaiheissa Lallin esikuvia olivat monet sarjassa mainituista vanhemmista räppäreistä, kuten Hannibal, Edorf ja Ezkimo.

Podcastissa selviää se, mitä tapahtui Lallin kuuluisalle Toyota Hiluxille!

Taiteilijana Lalli on omaleimainen. Hän ottaa kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin ja oli myös ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa. Toisaalta Lalli on rehti bileräppäri, jonka keikoilla harvemmin istutaan paikallaan. Kaikista sarjan artisteista Lalliin sopii ehkä parhaiten Lappi-räppärin nimike. Hän kurvailee sekä tosielämässä että musiikissaan lava-autolla ylpeästi ympäri pohjoisen paikkakuntia ja haaveilee puolivakavissaan itsenäisestä Lapista.

Lallin ensimmäinen julkaisu Nimi on Talonpoika Lalli ilmestyi vuonna 2007. Räppimuistot juontavat kuitenkinjo lapsuuteen ja Järvenpään Puistorockiin, jossa esiintyi rovaniemeläinen Tulenkantajat. Keikka teki ylitorniolaisesta nuoresta miehestä välittömästi rap-fanin.

– Kun olin sitten yläasteella, voitti Edorf räpin suomenmestaruuden. Pojat järjestivät sen jälkeen Ivalossa sellaisen FAM016-räppitapahtuman nuorisolle. Ylitorniolta lähdettiin kaveriporukan kanssa linja-autolla kattomaan keikkaa. Keikalla rovaniemeläinen räppäri Nargilen nakkasi ensimmäisen Jälki-EP:n yleisöön. En edes jalkoja liikuttanut, nostin käden vain ylös ja nappasin kopin levystä. Ajattelin, että tämä on joku viesti, että ala siekin tekemään, Lalli nauraa.

Pilkkiräppiä hoon päältä

Viisitoista vuotta myöhemmin Lallin ura on kovassa nosteessa. Nousu alkoi Youtubessa julkaistuista musiikkivideoista, ja pankin räjäytti vuonna 2017 julkaistu Ympäri kairaa-levy. Tänä keväänä Lalli on julkaissut uutta musiikkia sekä yksin että haaparantalaisen The Meänland -yhtyeen kanssa. Kantrin, reggaen ja räpin yhdistelmä on soinut esimerkiksi Kilpisjärven pilkkikisoissa, johon muusikot tekivät kisakappaleen.

– Yhteistyö alkoi, kun muutin Rovaniemeltä Tornioon muutama vuosi sitten. Meänland oli keikalla ja mie kävin räppäämässä siellä. Tänä vuonna saatiin sitten ensimmäinen yhteisbiisi julkaistua. Pojilla on mahtava livemeininki ja musiikkityylinä reggae, johon räppi sopii hyvin, sanoo Lalli.

Meänlandin ja Lallin yhteiskappaleet yhdistelevät musiikkityylien lisäksi 2000-luvun pohjoisia tarinoita. Laulun ja räpin murre on ehtaa väylänvartta ja asenteessa soi hieman uhoava Lapin miehen mentaliteetti. Toisaalta pohjavireenä kulkee hivenen sarkastinen tyhjenevän maaseudun surumielisyys. Vaikka päässä on stetson ja alla tuliterä kelkka, ovat esimerkiksi naiset lähinnä kaukaisten haaveiden kohteita.

Lapin poliitikko

Lallissa on myös vakavampi puolensa. Hän oli Vasemmistoliiton ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa. Kielajoella – tietysti pilkillä – kuvattu vaalivideo oli humoristinen, mutta ehdokkaan sanoma ei.

– Politiikka on kiinnostanut minua aina. Viime hallituskauden aikana siellä rökitettiin niin paljon heikkoja ihmisiä ja työttömiä, ja työntekijöitäkin, että koin, että jos jotakin voisin tehdä, se on se, että lähden ehdokkaaksi. Ja sitä kautta innostan nuoria äänestämään, koska nuoret äänestävät huonosti, Lalli sanoo.

Lalli keräsi vaaleissa hieman yli 480 ääntä ja piti kokemusta positiivisena.

– En ollut pettynyt, etten päässyt läpi. Luulen, että aika moni, joka äänesti minua, ei olisi muuten äänestänyt ollenkaan. Neljän vuoden päästä uudestaan!

Takaisin Tanhuaan-musiikkivideo:

Sarjan aikaisemmat osat löydät tästä:


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös