Jäämeren radan ehdotetaan kulkevan Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen vuonna 2030 – hinta kolme miljardia

Joel Maisalmi
Jäämeren radan ehdotetaan kulkevan Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen vuonna 2030 – hinta kolme miljardia

Ministeri Anne Berner kertoi, että reitti maksaisi kolme miljardia euroa.

STTHelsinki

Jäämeren radan reitiksi jatkoselvitystä varten on valikoitunut Rovaniemi–Kirkkoniemi-reitti, kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tiedotustilaisuudessa. Kirkkoniemi sijaitsee Pohjois-Norjassa lähellä Venäjän rajaa.

Reitin kokonaiskustannukset olisivat ministeriön mukaan noin 2,9 miljardia euroa, joista reilut kaksi olisi Suomen vastuulla. Halvin vaihtoehto olisi ollut Kemi-Tornio-Narvik-reitti, mutta ministeriön mukaan se ei juuri parantaisi Suomen logistista asemaa ja Lapin saavutettavuutta.

Radan arvioidaan avautuvan liikenteelle vuonna 2030. Kuljetukset koostuisivat pääasiassa mineraaleista, kalatuotteista, raakapuusta ja metsäteollisuuden jalostustuotteista, ministeriö kertoo.

Rataan liittyy ministeriön mukaan haasteita ympäristövaikutusten kannalta ja lisäksi se vaikuttaa porotalouteen ja saamelaisiin. Tilaisuudessa puhunut kansanedustaja ja Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) uskoo, että erilaiset intressit pystytään sovittamaan yhteen. Hänen mukaansa porotalouteen liittyvät haasteet pystytään huomioimaan niin, että rata tuottaa mahdollisimman vähän haittaa.

Ministeriö pyysi viime kesänä Liikennevirastoa selvittämään yhteistyössä Norjan liikenneviraston kanssa Jäämeren rataa. Radan uskotaan hyödyttävän muun muassa Lapin kaivosteollisuutta ja matkailua.

Uutinen päivitetty kauttaaltaan 9.3.2018 klo 14:58. Lisätty faktaosio 9.3. klo 20.18.

Miila Kankaanranta
Miila Kankaanranta

Tunneleita 65 kilometriä ja siltoja 110 kilometriä

Liikenneviraston selvityksessä tarkasteltiin Jäämeren radalle vaihtoehtoisia linjauksia. Liikenne- ja viestintäministeriö päätti, että näistä jatkoselvittelyyn valitaan Rovaniemeltä tai Kemijärveltä Norjan Kirkkoniemeen vievä ratalinjaus.

Rovaniemeltä lähtiessään radan pituudeksi tulisi 465 kilometriä ja Kemijärveltä 445 kilometriä. Tunneleita tarvittaisiin 65 kilometriä ja siltoja 110 kilometriä.

Valittu vaihtoehto oli toiseksi kallein. Suomen osalta kustannuksiksi arvioitiin noin 2 miljardia euroa ja Norjan 0,85 miljardia euroa.

Vaihtoehdoista kallein olisi ollut Kolarin ja Tromssan ratayhteys, joka olisi Suomessa maksanut yli 2 miljardia euroa ja Norjassa yli 5 miljardia.

Halvin vaihtoehto olisi ollut Tornion ja Narvikin ratayhteys, jonka kustannukset olisivat jääneet Suomessa pieniksi ja Ruotsissa 0,6 miljardiin euroon. Yhteyden ei kuitenkaan arvioitu parantavan Lapin saavutettavuutta.


Lue myös nämä


Kommentit (13)

  • Galigula

    Jos kyseessä olisi moderni ekologisempi hanke kuten esimerkiksi Hyperloop yhteys Kirkkoniemestä Gibraltarille, voisi se olla järkeenkäypä investointi. Miksi sijoittaa teknologioihin, jotka ovat valmistuessaan vanhentuneita. Ihanko oikeasti ihmiset luulevat junayhteyden olevan kova sana vuonna 2030 tai sen jälkeen? Miksi kukaan käyttäisi junaa jos tarjolla on hyperloopin kaltaisia tekniikoita, jotka ovat halvempia, ekologisempia, turvallisempia ja huomattavasti nopeampia. Tiedä vaikka tavarankuljetus hoituu lennokeilla. Pois unelmat kivikautisista teknologioista kuten biopolttoaineista ja metsäteollisuudesta. Ne eivät tule olemaan menestyviä aloja tulevaisuudessa, koska ilmastonmuutos ja sen ajama pakollinen ekologisuus. Radan rakentaminen on miltei sama kuon ruvettaisiin nyt panostamaan nestekidenäytöllisiin NMT-puhelimiin, koska ne eivät hajoa.

  • ei ole totta

    Hankkeen kustannusselvityksen mukaan hyöty/kustannussuhde on 0,04 – 0,05 eli jokaisesta sijoitetusta eurosta palautuu 4 – 5 senttiä yhteiskunnalle. Suomessa ei olla koskaan heitetty hukkaan rahaa yhtä turhaan hankkeeseen, jopa selvityksen mukaan tässä radassa ei ole mitään järkeä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös