Liikenne

Henkilöauto suistui ulos tieltä Suolijoentiellä Tervolassa

Niina Niemelä

Kaksi henkilöä loukkaantui ulosajossa Tervolan Suolijoentiellä sunnuntaina. Onnettomuus sattui hieman kello 16 jälkeen.

Molemmat henkilöautossa olleet henkilöt kuljetettiin paikalta jatkohoitoon ambulanssilla.

– Henkilöt olivat jalkeilla, kun pelastajat tulivat paikalle, kertoo päivystävä palomestari Lauri Björninen.

Henkilöauto alkoi luisua liukkaalla tiellä ja suistui ojaan lähellä Itäpuolentien risteystä. Onnettomuus ei aiheuttanut haittaa muulle liikenteelle.

Uutiseen korjattu tien nimi 2.12. klo 20.37: kyse on Suolijoentiestä, ei Suoliojantiestä kuten uutisessa aiemmin luki.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Reutuaavalla ja tiellä jossa onnettomuus sattui on eri kunnossapitäjä..
    Kyseisen itäpuolentien kunnossapidossa ollut parantamisen varaa jo kahtena edellisenä talvena
    Nm.tienkäyttäjä

  • tietä usein ajava

    mielestäni tie on ollut hyvässä asiallisessa kunnossa vuosien ajan. sunnuntaina ko. tie aurattiin heti ennen klo.8 tien siivous kone oli jo reutuaavalla .ajoin töihin sunnuntaina vähän ennen tapahtumaa ei minun kohdalla ollut tiessä mitään vikaa. mutta se vauhti voi kyllä vaarantaa itsensä ja muut varsinkin kun talvella ei ole kesäkeli. kiitos tien kunnossa pitäjälle teet todella hienoa työtä oikeaan aikaan!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös