Lukemisto

1918: Sisällissota oli nopeasti ohi Lapissa, mutta hiljainen juopa säilyi vuosikymmeniä

Tilaajalle

Sisällissodan taistelut olivat nopeasti ohi Lapissa, mutta talven 1918 tapahtumien jälkiselvittely jatkui pitkälle kevääseen. Torppareita Lapissa ei ollut Etelä-Suomen tapaan, mutta työväestön heikko mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa kylvi kapinan siemenet. Jakolinja vasemmiston ja oikeiston välillä säilyi maakunnassa vuosikymmeniä.

Miila Kankaanranta
1918: Sisällissota oli nopeasti ohi Lapissa, mutta hiljainen juopa säilyi vuosikymmeniä
Johanna Sarriola

Tunnelma oli kiristynyt Lapissa vuonna 1917. Elintarvikepulasta seurannut nälkä kosketti kaikkia varallisuudesta riippumatta.

Leipä, voi, munat, liha ja peruna olivat lopussa, kala ja riista vähissä. Eläimiä piti teurastaa rehun puutteessa tavallista enemmän. Myös siemenviljaaa jouduttiin syömään.

Elintarvikkeita alettiin säännöstellä koko maassa. Paikalliset elintarvikelautakunnat yrittivät ratkaista ruokapulaa, huonolla menestyksellä.

Pahin puute oli rauta- ja maantieverkoston ulkopuolisilla alueilla, joilla oli suuria savottatyömaita ja heikot viljanviljelyolosuhteet. Tällaisia paikkakuntia olivat muun muassa Kolari, Kittilä, Sodankylä, Inarin seutu ja Kuolajärvi.

Myös suuremmissa taajamissa, esimerkiksi Kemissä, jossa tehdastyöläiset olivat ruoanhankinnan suhteen riippuvaisia pääasiassa kauppojen tarjonnasta, oli suuria vaikeuksia hankkia peruselintarvikkeita. Varakkaimmat kaupunkilaiset saattoivat ostaa ruokansa suoraan maalta.

Kuluttajien tyytymättömyys kasvoi. Elinkeinopolitiikan sanottiin suosivan tuottajia ja johtaneen keinotteluun.

"Ihmisistä tuntui, että porvaristo oli pettänyt luottamuksen yhä uudelleen. Sotaan ajautuminen oli monen asian summa."

Ulla Aatsinki

Historiantutkija

Historiantutkija Ulla Aatsingin mukaan ensimmäisen maailmansodan tuoma Euroopan laajuinen ruokapula ei yksistään selitä sadan vuoden takaisia tapahtumia Suomessa.

–Autonomian ajan Suomen poliittinen rakenne ei kestänyt maailmansodan jälkimaininkeja ja tsaarinvallan romahdusta Venäjällä.

Vaikka valtakunnallisissa vaaleissa yleinen äänioikeus oli ollut tosiasia jo vuonna 1907, paikallisvaaleissa kaikki eivät saaneet äänestää, Aatsinki sanoo.

Ihmiset olivat Aatsingin mukaan vihaisia, koska eivät päässeet vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin.

–Ihmisistä tuntui, että porvaristo oli pettänyt luottamuksen yhä uudelleen. Sotaan ajautuminen oli monen asian summa.

Työväestön näkökulmasta valta oli keskittynyt kauppiaiden, vauraimpien isäntien ja virkamiesten käsiin. Myös Kemiyhtiö oli sopiva syntipukki, etenkin silloin, kun metsäteollisuuden laman aikaan savotoita oli vähän.

Aatsinki on tutkinut väitöskirjassaan Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918 työväenliikkeen historiaa Lapissa.

Sallalaislähtöinen Aatsinki kiinnostui aiheesta, sillä sitä verhosi hänen kokemuksensa mukaan hiljaisuuden muuri. Historia ei ollut niin yksioikoista, kuin toisinaan annettiin ymmärtää.

Suhdanneherkkä metsäteollisuus

Itsenäisyyden alkuaikoina Lappi oli Ulla Aatsingin mukaan maatalousvaltaista seutua. Pääasiallisesti tuotettiin maitoa ja voita, ei juurikaan lihaa. Myös kalastus ja poronhoito olivat tärkeitä elinkeinoja.

Lapissa ei ollut torppareita kuten eteläisemmässä Suomessa, joten maan omistamiseen liittyviä ristiriitoja pohjoisessa ei juuri ollut. Tilattomia ja maattomia muutti töiden perässä Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle.

1800-luvun lopun teollistuminen toi työpaikkoja myös Pohjois-Suomeen. Lapissa oltiin metsäteollisuuden varassa. Isot savotat toivat työtä.

Aatsinki muistuttaa, että metsäteollisuus on leimallisesti erittäin suhdanneherkkää, joten maakunnan elinkeinorakenne oli yksipuolinen. Kun maailmanmarkkinat vetivät, palkkatyötä oli tarjolla. Kun metsäteollisuuden tuotteiden vienti tyrehtyi, työttömyys kasvoi nopeasti.

Etelä-Suomessa teollisuuden työpaikkoja oli useammalla alalla ja tuotteita valmistettiin myös kotimaan markkinoille. Vaikka etenkin naisvaltaisilla aloilla palkka oli pieni, työn jatkuvuus oli usein turvattu.

–Lapissa palkkatyöväestön mahdollisuus ennustaa elämäänsä oli heikko. Tämä aiheutti erimielisyyksiä työväenliikkeen ja porvariston välille.

Työväenliikkeen vahvoja seutuja olivat tehdas- ja savottapaikkakunnat.

Myös suojeluskuntia perustettiin, puuhamiehinään paikkakuntien taloudellista eliittiä kauppiaiden, pappien ja sivistyneistön johdolla. Pienviljelijät eivät aluksi kokeneet porvarillisia suojeluskuntia läheisiksi, siksi innostus järjestäytymiseen oli laimeaa.

Rovaniemellä käytiin 29. tammikuuta 1918 yksi sisällissodan ensimmäisistä taisteluista, joka lopulta oli varsin vaatimaton kahakka.

–Ei ollut tosin juuri aseitakaan, Aatsinki muistuttaa.

Siitä sai kuitenkin alkunsa tapahtumaketju, joka johti punaisten ja valkoisten välien selvittelyyn Tervolassa, Kemissä ja Torniossa vain muutaman päivän kuluttua.

Yö oli juuri ehtinyt kääntyä tiistain puolelle, kun suojeluskuntalaiset lähtivät palokunnantalolta kohti työväentaloa.

Ammuntaa kesti kymmenisen minuuttia. Kummassakin leirissä oli aseita ja ammuksia niukasti. Valkoiset vetäytyivät takaisin.

Työväentalon kahakan jälkeen punaiset jättivät Rovaniemen valkoisille ja liittyivät Kemin punakaartilaisten ja venäläisten kanssa yhteen. Punaiset aikoivat vallata Rovaniemen takaisin.

Valkoiset osasivat odottaa punaisten paluuta Rovaniemelle. Niinpä he tekivät väijytyksen Tervolan aseman eteläpuolelle Kaisajoen sillan tuntumaan.

Punaiset laittoivat edeltä varmistusveturin, mutta siitä ei ollut apua. Punaisten juna ajoi suoraan ansaan. Oli helmikuun 2. päivä.

Puolen tunnin tulituksen aikana noin 20 punakaartilaista kaatui ja toistakymmentä haavoittui. Suojeluskuntalaiset selvisivät Tervolan taistelusta ilman tappioita.

Punaiset saivat lopulta junan liikkeelle ja perääntyivät takaisin Kemiin. Mieliala kaartilaisten leirissä oli matala.

Lannistuneet kemiläiset olivat valmiita luopumaan toiminnasta, mutta rovaniemeläisillä oli vielä taistelutahtoa. Joukko jatkoi kohti Oulua, mutta Haukiputaalla heille selvisi, että Oulu oli siirtynyt valkoisille.

Tervolan taistelu pysäytti punaisten etenemisen Rovaniemelle ja turvasi valkoisten selustan pohjoisessa. Punakaartilaiset jäivät mottiin Pohjanlahden rannikolle ja Länsi-Lapin sotatoimet päättyivät muutaman päivän kuluttua, kun valkoiset saivat paikkakunnat haltuunsa.

Ankaria puhdistuksia

Rovaniemellä tehtiin kevään 1918 aikana Pohjois-Suomen ankarimmat puhdistukset, joissa ensimmäiset punaiset teloitettiin jo helmikuun alussa.

Vihaa ruokkivat virkamiesten pidätykset, kuulustelut ja Lapin kruununvoudin ampiminen Kittilässä. Myös huhut punaisten tekemistä raakalaismaisuuksista kulkeutuivat pohjoiseen.

Jyrkkä vastareaktio oli valmis. Aatsingin mukaan vuonna 1918 ihmisiä vangittiin ideologisista ja mitättömistäkin syistä.

–Naisia ja nuoria vangittiin. Syyksi riitti, että joku suvusta on kuulunut työväenyhdistykseen.

Tämä syvensi juopaa punaisten ja valkoisten välillä.

Vallankumous jäi Lapissa kesken ja punapakolaisia lähti Norjaan, Ruotsiin ja Neuvosto-Venäjälle. Valkoisten ankarat rangaistustoimet antoivat kipinän jatkaa vallankumouksen suunnittelua.

Pohjois-Suomi oli merkittävä vallankumouksellisen kirjallisuuden ja aseiden kauttakulkualue sisällissodan jälkeen.

–Ihmiset harjoittelivat vallankumousta ja aseiden käyttöä. Sotaan he eivät enää kuitenkaan olleet valmiita, sillä hengissä pysyminen ja arjen pyörittäminen vei voimat, Aatsinki summaa.

"1970-luvulle asti esimerkiksi urheilussa kisattiin tiukasti TUL:n ja SVUL:n seuroissa."

Ulla Aatsinki

Historiantutkija

Sodan jälkeen valkoisen Suomen kontrolli oli kovaa. Suojeluskunnat usuttivat ihmisiä seuraamaan toisiaan ja ilmoittamaan tuntemattomista kulkijoista poliisille ja Etsivälle keskuspoliisille.

Aatsinki kertoo esimerkin. Sallan Kuolajärveltä kulki säännöllinen bussiyhteys Rovaniemelle. Eräänä päivänä paikkakuntalainen rouva matkusti linja-autossa ja kyydissä oli myös kaksi hänelle tuntematonta ihmistä. Rouva teki heistä ilmoituksen sillä perusteella, että he näyttivät epäilyttäviltä ja haisivat ryssälle.

Itsenäistymisen ja sitä seuranneen sekasorron jälkeen Lappi pysyi omaleimaisena alueena. Eduskuntavaalien tulosten pohjalta tarkasteltuna 1900-luvulla oli kaksi vahvaa poliittista suuntausta yli muiden.

–SDP:n johdon linja hylättiin ja Lapissa oltiin kallellaan työväenliikeen radikaalimpaan suuntaan, kommunistiseen puolueeseen, SKDL:ään sekä myöhemmin Vasemmistoliittoon. Toinen vahva suuntaus oli maalaisliittolaisuus ja keskustalaisuus, Aatsinki taustoittaa.

Muiden puolueiden oli hankala tunkeutua kahden vahvan rinnalle.

Juopa punaisten ja valkoisten välillä näkyi Lapissa vielä pitkään toisen maailmansodan jälkeen.

–1970-luvulle asti esimerkiksi urheilussa kisattiin tiukasti TUL:n ja SVUL:n seuroissa.

Aatsingin mukaan virallisessa historiankirjoituksessa kerrottiin pitkään, että Pohjois-Suomi oli täysin valkoinen. Työväenliike mainittiin lähinnä paikallishistorioissa.

–Kuvaavaa oli, että vappuna toinen puoli kylää tai kaupunkia marssi ja toinen seisoi katsomassa, Aatsinki kertoo.

Jutussa käytetty lähteenä myös teoksia Suomen itsenäistymisen kronikka (1992), Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Vapaussodan invalidien muistosäätiön julkaisu (1995), Rovaniemen historia. Jokivarsien kasvatit ja junantuomat (1997) sekä Lapin Kansan arkistoja.

Teloituksia ja taisteluja

Miila Kankaanranta

Rovaniemellä teloitettiin sisällissodan jälkeen helmi-toukokuussa virallisten tilastojen mukaan 22 henkilöä. Todellinen luku lienee 30-35. Joukossa ainakin yksi venäläinen.

Kemijärvellä teloitettiin toukokuussa viisi henkilöä.

Kemissä teloitettiin kevättalvella virallisesti 23 ja epävirallisesti jopa 50 ihmistä, joukossa kaksi venäläissotilasta.

Torniossa teloitettiin keväällä 1918 virallisten tietojen mukaan 9 henkilöä, joista kuusi oli venäläissotilaita.

Etelä-Suomeen Rovaniemen seudulta lähti sotimaan 580 miestä. Tornion suojeluskunta lähetti etelän taisteluihin kolme Peräpohjolasta koottua pataljoonaa.

Kun valkoisen armeijan pakolliset kutsunnat alkoivat, miehiä joutui myös Lapista rintamalle riippumatta vakaumuksesta. Pohjoissuomalaisia kaatui paljon esimerkiksi Längelmäellä ja Tampereella.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Saitan Kuiskaus

    Se ei ollut sisällissota. Se oli vapaussota. Lehtonen ja Hyvönen sen Sinetän kansakoulussa opettivat.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös