Kunnan Pojat kiertää Ro­va­nie­men kylissä levyn myötä

Jani Nurmela (vas.), Jari Karjalainen, Jaakko Niemi, Kyösti Hautajärvi, Matti Selin, Hannu Raudaskoski ja Juha-Matti Hietala ovat olleet mukana Kunnan Poikien toiminnassa.
Jani Nurmela (vas.), Jari Karjalainen, Jaakko Niemi, Kyösti Hautajärvi, Matti Selin, Hannu Raudaskoski ja Juha-Matti Hietala ovat olleet mukana Kunnan Poikien toiminnassa.
Kuva: Tatu Kantomaa

Rovaniemen kaupungin virallinen rytmiorkesteri Kunnan Pojat on tallentanut läpileikkauksen esittämästään musiikista CD-levylle. Levyn myötä yhtye kiertää kyliä ja palvelutaloja eri puolilla Rovaniemeä koko maaliskuun ajan.

Levy sisältää 25 kappaletta Poikien laajasta ohjelmistosta. Mukana on vanhaa tanssimusiikkia, Beatlestä, rokkia ja harmonikkamusiikin helmiä. Levy äänitettiin Metsämuseolla Ahmakuusikon kämpässä pääosin livenä paikan päällä.

Levyllä soittavat kaikki muusikot, jotka ovat vuonna 2019 kuuluneet Kunnan Poikien kokoonpanoon. Lisäksi mukana ovat erikoiskirjastonhoitaja Marko Niemelä ja kulttuurituottaja Matti Selin. Vierailevina solisteina levyllä kuullaan laulaja Jaakko Laitista Väärä Raha -yhtyeestä sekä hanuristi Tatu Kantomaata.

Kunnan Pojat teki vuoden 2019 aikana yli 300 keikkaa palvelutaloissa, kylillä ja erilaisissa tapahtumissa.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kunnan Pojat

Levyjulkaisukiertue

To 27.2. Monde klo 14 ja klo 18

Pe 28.2. K-Market Jokitori Vanttauskoski klo 19

Ma 2.3. Ruikan Erän talo klo 19

Ke 4.3. Niesin seurantalo klo 17

Pe 6.3. Sinetän kylätalo klo 19

Ma 9.3. Tapionkylän kylätalo klo 19

Ti 10.3. Porokarin kylätila klo 18

Ke 11.3. Muurolan koulun auditorio klo 18

Pe 13.3. Kivitaipaleen kylätalo klo 18

Ke 18.3. Viirin seurantalo klo 19

To 19.3. Namman riistan toimitalo klo 18

Pe 20.3. Perunkajärven kylätalo klo 18

Ma 30.3. Lehtopirtti, Lehtojärvi klo 19