Lukemisto

Nyt mie lähden – kolmen naisen tarina siitä, miten lähisuhdeväkivallan kierteestä voi päästä irti

Tilaajalle

Marin poikaystävä uhkasi häntä aseella eikä antanut lupaa nukahtaa. Sannan aviomies sysäsi hänet ulos liikkuvasta autosta nelostiellä. Vaikutusvaltainen puoliso raiskasi Jennaa vuosien ajan. Kolme rohkeaa naista vapautui lähisuhdeväkivallan kierteestä ja löysi rakastavan kumppanin.

Miila Kankaanranta

Sonja Huhtaniska

Sannan pako: "Jumalauta, nyt riitti"

Ensikohtaaminen oli surkuhupaisa. Sanna katsoi humalaista Karia ja ajatteli: ”Tuo on kyllä tyhmin jätkä, mitä olla voi.”

Hän ei tiennyt tarkastelevansa tulevaa aviomiestään.

Sinnikäs Kari ihastui Sannaan. Hän piiritti naista kunnes tämä myöntyi tapailuun. Mies oli hyvä puhumaan, ja yhtäkkiä Sanna oli raskaana. Kari ilahtui uutisesta. Pari muutti yhteen.

–En ihastunut hänessä oikeastaan mihinkään, mutta biologinen kelloni tikitti. Olen miettinyt monta kertaa, että olisi pitänyt luottaa ensivaikutelmaan, Sanna pudistelee päätään.

Eräänä yönä Kari tuli humalassa kotiin ja kävi Sannan kimppuun tämän nukkuessa. Nainen oli niin hämmästynyt, ettei osannut edes pelätä. Eikö se tajua, että olen raskaana, hän ihmetteli.

Ensimmäinen pahoinpitely laitettiin humalan piikkiin. Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin tapahtui uudelleen.

Esikoisen synnyttyä Sanna yritti irtautua Karista. Hän muutti jopa omaan asuntoonsa, mutta mies alkoi painostaa häntä ankarasti.

–Hävetti ihan hirveästi, kun se tuli ovelleni räyhäämään. Ajattelin, etten kehtaa enää ikinä näyttää naamaani naapureille, Sanna muistelee.

Hän palasi Karin luo. Mies lupasi nöyrästi, että kaikki muuttuisi. Mikään ei muuttunut.

Kerran Kari sysäsi Sannan ulos liikkuvasta autosta nelostiellä. Nopeutta oli 60 kilometriä tunnissa. Sanna nousi ylös ja käveli kotiin. Hänestä jäi tielle verivana.

Toisella kertaa Kari mursi Sannan leuan nyrkiniskulla. Kun Sanna meni pahoinpitelyn jälkeen lääkäriin, Kari tuli mukaan. Mies valehteli, mistä vammat olivat tulleet. Sanna istui vaiti.

Kukaan ei koskaan kyseenalaistanut Karin kertomuksia. Kukaan ei kysynyt Sannalta, onko kaikki hyvin. Elettiin 1990-lukua.

Kerran, yksin ollessaan, Sanna yritti kertoa lääkärille totuuden ja pyysi todistusta pahoinpitelystä. Tämä tuhahti.

– Ei tässä nyt kerkeä kirjoittelemaan todistuksia. Nämä on poliisiasioita.

Sanna luovutti. Syntyi toinen lapsi.

Viimeinen pisara

Sannan äiti aavisti, että jotakin oli vialla. Vasta kun hän puhutteli tytärtään suoraan, tämä alkoi havahtua väkivallan aiheuttamasta lamaannuksesta.

– Ymmärrätkö sie, että jos tämä jatkuu, joudut mielisairaalaan? Mitä lapsille silloin tapahtuu? Mie olen oppinut pelkäämään, kun puhelin soi illalla. Ajattelen heti, että toivottavasti Sannalle ei ole tapahtunut mitään, äiti vetosi.

Kari ei ollut koskaan kajonnut lapsiin. Ehkä siksi Sanna oli sietänyt häntä niin pitkään.

– Olin olemassa vain fyysisesti. Hoidin lapset kuin robotti, mutta en välittänyt itsestäni.

Sanna ei tohtinut lähteä heti. Hän suunnitteli säästävänsä rahaa ja muuttavansa pois seuraavana kesänä.

Sitten Kari teki virheen. Hän rikkoi jotakin Sannalle tärkeää satuttaakseen ja nöyryyttääkseen häntä. Sanna katseli miehen vasarointia hiljaa ja ajatteli: ”Jumalauta. Nyt riitti.”

Kun Kari lähti ulos, Sanna alkoi toimia. Hän ei tiennyt milloin mies palaisi, joten hänen olisi toimittava nopeasti.

Sanna ryntäsi hakemaan lapset sängystä ja puki heidän ylleen jotakin lämmintä. Sitten hän astui ovesta ja sulki sen takanaan – viimeistä kertaa.

– Tiesin, etten palaa enää koskaan.

He lähtivät juoksemaan pimeää metsäpolkua pitkin. Äiti pukkasi toista lasta vaunuissa, toinen kipitti hänen kintereillään. Sanna sai hädin tuskin henkeä, sillä paniikkikohtaus kiristi hänen keuhkojaan.

Saapuessaan turvakotiin hän ilmoitti:

– Jos te ette voi minua auttaa, niin ei kukaan.

He auttoivat. Kari ei kuitenkaan ollut valmis jättämään Sannaa rauhaan.

Poliisi epäonnistui

Sanna oli jo hankkinut uuden asunnon itselleen ja lapsille, kun hänen aviomiehensä yritti viimeisen kerran murtaa hänen tahtonsa.

Yhteishuoltajuuden ansiosta mies sai selville missä vaimo asuu ja liikkuu. Eräänä yönä, kun Sanna oli matkalla illanvietosta kotiin, Kari ilmestyi paikalle ja tunkeutui väkisin hänen mukaansa taksiin. Kuljettaja ei estänyt miestä, vaikka Sanna ilmoitti, ettei tahdo tätä mukaansa.

Sanna taisteli miestä vastaan rappukäytävässä kaksi tuntia. Hän rämpytti ovikelloja hädissään. Kukaan ei tullut avuksi. Lopulta Kari sai raahattua hänet asuntoon. Lapset olivat hoidossa muualla.

– Sinä tulet raskaaksi ja palaat minun luokseni, mies ilmoitti.

Sitten hän raiskasi Sannan.

Sannalle kerrottiin myöhemmin, että yksi naapureista oli soittanut poliisille. Poliisit olivat jopa käyneet kerrostalon alaovella, mutta he eivät tulleet sisään. Heillä ei ollut avainta.

– Minä luulin, että poliisit pääsevät joka paikkaan. Kiva tietää, että jos ihmistä tapetaan, hänen pitää itse tulla avaamaan ovi, Sanna puuskahtaa.

Raiskauksen jälkeen Kari vaikutti itsekin tietävän tehneensä väärin. Sanna sai hänet ulos asunnosta teeskentelemällä ystävällistä.

Hän soitti Rikosuhripäivystykseen. Työntekijä saapui hänen kotiinsa. Yhdessä he lähtivät lääkärin tutkimuksiin ja poliisin puheille.

– Päätin, että tätä en enää hyväksy.

Tuomio palautti uskon

Oikeutta istuttiin koko päivä. Sanna ja hänen asianajajansa yllättyivät myönteisesti tuomion pituudesta – vaikka se ehdolllinen olikin. Päätöksensä luettuaan tuomari katsoi Sannaa silmiin ja totesi:

– Minä toivon, että tämä palauttaa sinun uskosi viranomaisiin.

Tuomarin sanoja muistellessa Sannan ääni särkyy liikutuksesta. Ainoan kerran koko haastattelun kuluessa.

– Se ei unohdu koskaan.

Kari säikähti saamaansa tuomiota ja jätti Sannan rauhaan. Sanna osallistui puolen vuoden ajan Lapin turvakodin järjestämään väkivaltaryhmään. Hän tunsi itsensä särkyneeksi, mutta muille naisille hän oli esikuva.

– Sie olet esimerkki siitä, että pois voi päästä, nämä sanoivat.

Vähitellen Sanna vahvistui. Tuttu pilke palasi silmäkulmaan. Hän ei kuitenkaan halunnut miestä osaksi arkeaan niin kauan kuin lapset asuivat kotona.

Nyt lapset ovat jo aikuisia, ja Sanna on muuttanut ensimmäistä kertaa yhteen uuden puolison kanssa. Tämä tietää Sannan menneisyydestä ja on kohdellut häntä hyvin.

– Alussa pohdin, että kelpaanko. Sitten oivalsin, ettei mun pidä hakea hyväksyntää keneltäkään. Se lähtee musta itsestä, Sanna nyökkää.

Hänen katseensa on suora ja peloton.

Kun lapsi syntyi, Mari tajusi haluavansa elää

Mari oli kahdeksan, kun hän kirjoitti päiväkirjaansa ensimmäisen kerran: ”Haluaisin kuolla.”

Koulussa hänet eristettiin muista ja hänen ulkonäköään halvennettiin. Yläasteella herkkä tyttö tavoitteli hyväksyntää lahjoittamalla muille tavaroita, kuten vaatteita.

– Yritin ostaa kavereita.

Mari oli vielä alaikäinen, kun hänen vanhempansa kuolivat vain muutaman viikon erotuksella toisistaan. Tyttö muutti sukulaisten luo asumaan. Hän yritti olla kiltti ja mukautuvainen, padota tuskan sisälleen.

18-vuotiaana hän muutti yhteen ensimmäisen poikaystävänsä Saulin kanssa. Epätoivoinen olo purkautui holtittomuutena. Nuoret joivat kaikki rahansa ja polttivat kannabista. Mari oli valmis kokeilemaan mitä tahansa, mikä helpottaisi oloa hetkeksi.

Suhteen loppuvaiheessa he joivat pimeässä asunnossa. Sähköt olivat katkenneet, koska laskuja ei maksettu. Mitä väliä sillä oli? Mitä väliä oli millään?

Erään baari-illan päätteeksi vieras, vanhempi mies kutsui Marin asuntoonsa jatkoille ja raiskasi hänet. Tuntui, että kehenkään ei voinut luottaa.

Mari erosi Saulista ja tapasi vankilasta päässeen Villen. Hänen kanssaan tyttö alkoi käyttää kovia huumeita. Hän huijasi rahaa kasvattivanhemmiltaan.

Mari oli useasti katkolla, mutta mistään ei ollut apua. Selvinpäin ei voinut olla. Kipu oli liian kova.

Valheellista turvaa

Parikymppisenä Marilla diagnosoitiin vaikea masennus, joka oli puhjennut jo lapsuudessa. Hän erosi Villestä ja onnistui vieroittamaan itsensä huumeista.

Marin oli kuitenkin luovuttava myös ystävistä, joiden kanssa hän oli käyttänyt huumeita. Hän oli kuivilla, mutta hänellä ei ollut enää kaveripiiriä, kotia eikä rahaa. Välit perheeseen olivat poikki.

Silloin Mari tapasi Juhon.

Mies tuli hänen luokseen heti ensimmäisenä iltana asunnottomien asumiskeskuksessa. Mari oli ainoa nainen talossa.

– Jätkät tuolla parvekkeella puhuu siitä, kuka saa panna sua ekana, Juho ilmoitti ritarillisesti.

Mari ei tiennyt mitä muutakaan tehdä, joten hän turvautui mieheen. He hankkivat nopeasti yhteisen asunnon.

Kumpikaan ei käyttänyt huumeita, mutta he joivat paljon. Juodessaan Juho muuttui väkivaltaiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi. Hän oli ensimmäinen miesystävä, joka löi Maria.

Juho tiesi Marin masennuksesta ja käytti tätä häikäilemättä hyväkseen. Eräänä iltana, kun hän itki pahaa oloaan, mies asetti hänen eteensä veitsen.

– No siinä on. Tee itsellesi jotakin.

Mari teki.

Selvinpäin mies pyysi anteeksi ja vakuutti, ettei enää koskaan olisi julma. Hän toi jopa aamiaisen sänkyyn. Lupaukset eivät koskaan pitäneet.

”Olen tappanut ennenkin”

Kun Mari tuli raskaaksi, hän toivoi kaiken oikeasti muuttuvan. Hän lopetti juomisen. Juho ei lopettanut.

Mari osallistui päivisin kuntouttavaan työtoimintaan. Öisin Juho joi ja pakotti hänet valvomaan kanssaan. Jos kuolemanväsynyt nainen nukahti, mies raivostui ja alkoi kuristaa häntä. Eräänä yönä tämä pakotti Marin valvomaan aseella uhaten.

– Olen tappanut ennenkin, mies uhosi.

Mari tiesi sen olevan totta. Hän yritti pysyä hereillä. Kyse ei ollut enää vain hänestä itsestään. Vauva kasvoi hänen kohdussaan.

Synnytyksen jälkeen Mari oli jatkuvasti peloissaan. Jos vauva itki liian kovaa, hän pelkäsi Juhon hermostuvan. Jos Juho satuttaisi vauvaa, hän ei kestäisi.

Mari ei jatkanut juomista synnytyksen jälkeen. Masennuksesta ja väkivallasta huolimatta hän ajatteli selkeämmin kuin vuosiin.

– Aloin miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin. En ole ikinä antanut arvoa itselleni, mutta en halunnut, että lapseni näkee jotakin sellaista jo pienenä.

Mari jätti Juhon ja muutti turvakotiin. Äidiksi tuleminen sai hänet arvostamaan elämää.

– Jos lasta ei olisi tullut, olisin varmaan vieläkin siellä. Tai sitten olisin kuollut, Mari pohtii.

Aitoa rakkautta

Juho ei suuttunut. Hän oli hyvin nöyrä, lupasi mennä vihanhallintaryhmään ja raitistua. Lupasi tehdä ihan mitä tahansa.

Kuukautta myöhemmin Mari palasi takaisin kotiin, mutta vain pariksi viikoksi. Hän tarkkaili Juhoa ja ymmärsi, ettei mikään ollut muuttunut. Kun mies alkoi taas ärähdellä ja huutaa, Mari odotti sopivaa hetkeä ja lähti viimeisen kerran.

Lähdön huomattuaan Juho aloitti järjestelmällisen vainon ja uhkailun. Marin ja lapsen oli vaihdettava kaupunkia. Kotipaikkakunnan turvakoti auttoi järjestelyissä.

Uusi turvakoti oli ensimmäinen paikka, jossa Mari ei kokenut jäävänsä yksin. Hän saattoi kertoa kaiken, mitä oli padonnut sisäänsä pienestä lapsesta saakka. Se oli suuri helpotus.

– He eivät tuominneet. Mua on pidetty ihmisenä. Musta on välitetty, Mari sanoo kiitollisena.

Kun Mari ja hänen esikoisensa lopulta muuttivat turvakodista omaan asuntoon, tapahtui jotakin yllättävää. Yksi muuttomiehistä osoittautui hänen elämänsä mieheksi.

Nyt pari on ollut yhdessä jo vuosia. Mies on hellä ja huolehtivainen, iltaisin Mari käpertyy hänen viereensä pelottomasti. Hän on kyennyt kertomaan tälle jopa kaikkein vaikeimmista asioista.

– Se on outoa. Kun sua kehutaan ja pidetään hyvänä. Oonko ansainnut sen? Sitä on hankala käsittää, Mari hymähtää.

Hänellä on kotonaan kirja, jota hän ei ole vielä uskaltanut lukea. Teos on odottanut avaamattomana vuosia. Sen nimi on ”Kiltteydestä kipeät”.

Itsensä puolustaminen on aina ollut Marille vaikeaa. Kaikilla on kuitenkin siihen oikeus.

– Pelkään, että muutun liikaa. Että musta tulee ilkeä, hän naurahtaa hieman hämillään.

Voi Mari. Sitä vaaraa ei vaikuttaisi olevan.

Jopa omaa tarinaansa kertoessaan hän huolehtii ihmisistä, jotka saattaisivat tunnistaa hänet ja surra osuuttaan tapahtumissa.

Sen tähden jätämme yhden kipeimmistä asioista kirjoittamatta.

– Mutta joskus vielä sanon kaiken, omalla nimelläni ja kasvoillani. Olen päättänyt sen.

Jenna vaikeni raiskauksista vuosien ajan

Voiko noin ihanaa miestä ollakaan?

Ari oli komea ja sanavalmis. Hänen ylitsevuotava huomaavaisuutensa sai Jennan tuntemaan itsensä prinsessaksi.

–Mie hullaannuin, hän hymähtää ilottomasti.

Ari osoittautui nopeasti hyvin omistushaluiseksi. Hän varoitti Jennaa puhumasta muille miehille – tai hän hakkaisi miehen.

Jenna ei tiennyt miten suhtautuisi lapselliseen uhoon. Hän oppi kääntämään katseensa sivuun, jos vanhat tutut yrittivät tervehtiä. Jotkut alkoivat pitää häntä ylimielisenä.

Pian Ari ei halunnut Jennan tapaavan edes naispuolisia ystäviään. Jos tämä meikkasi nätisti tai pukeutui hameeseen, mies syyllisti häntä:

– Kenen silmissä yrität näyttää hyvältä?

En voi elää näin, Jenna ajatteli ahdistuneena. Hän ilmoitti miehelle haluavansa erota. Silloin hurmaava Ari raivostui.

– Jos jätät minut, tapan sinut ja itseni, hän uhkasi.

Jenna oli tyrmistynyt, peloissaan – ja häpesi. Voiko olla totta, että hän oli arvioinut miehen niin väärin?

Ei, se ei voinut pitää paikkansa. Jenna päätti jatkaa. Miehen mustasukkaisuuden ja hullujen puheiden täytyi olla jokin alkusuhteeseen liittyvä oikku, ohimenevää epävarmuutta.

Sitä paitsi Ari ei ollut koskaan kajonnut häneen. Niin pitkälle hän ei varmasti menisi, Jenna järkeili.

Mutta hän meni.

Kukaan ei tiennyt

Arista tuli menestyvä ja vaikutusvaltainen. Kun pariskunta kävi ulkona, mies avasi vaimolleen kohteliaasti ovet ja väläytteli hurmaavaa hymyään. Imagoa oli varjeltava.

Kotona Ari alisti Jennan täydellisesti tahtoonsa. Hän pelotteli, halvensi ja paiskoi naista seinään. Hän ei koskaan lyönyt, sillä siitä olisi jäänyt liian ilmiselvä jälki. Raivostuessaankin mies oli hyvin laskelmoiva.

Ei riittänyt, että hän särki Jennan sydämen. Hän särki myös tämän naiseuden.

Kun Jenna ei halunnut Aria lähelleen vuoteessa, alkoi seksuaalinen väkivalta. Ari kuristi vaimoaan kurkusta ja raiskasi häntä. Sitä jatkui vuosia.

Jenna oli lamaantunut. Hän ei kyennyt enää kyseenalaistamaan miehen oikeutta häneen. Raiskausten jälkeisinä aamuina hän pukeutui ja lähti normaalisti töihin.

– En kertonut kenellekään.

Ari oli usein öitä poissa kotoa. Jenna arveli, että hänellä oli muita naisia.

– Toisaalta se satutti. Toisaalta toivoin, että se lähtisi jonkun toisen mukaan ja heittäisi minut pihalle.

Kun mies oli työmatkalla useamman päivän, Jenna soitti yhdelle harvoista ystävistään. He lähtivät yhdessä ulos lasillisille.

Silloin hän tapasi Ollin. Olli haki Jennaa tanssimaan, ja lopulta tämä suostui. Heidän välillään kipinöi, mutta kun mies kuuli hänen olevan naimisissa, tämä perääntyi.

He vaihtoivat silti numeroita. Olli antoi ymmärtää, että jos Jenna eroaisi, hän tapaisi mielellään uudestaan.

Jennassa heräsi toivo. Hän oli antanut nuoruutensa Arille. Joko mies vihdoin päästäisi hänet vapaaksi?

Sitten Jenna ymmärsi, ettei sillä ollut merkitystä. Hän ei voisi enää jatkaa näin. Rohkea nainen päätti: ”Nyt on aika. Jos selviän tästä hengissä, niin se on tarkoitettu.”

Kun mies palasi kotiin, Jenna sanoi haluavansa eron.

– Otin tietoisen riskin, että hän voi tappaa minut.

Vähättely jää päälle

Ihme tapahtui. Ari päästi Jennan lähtemään. Jenna ei muista tilanteesta mitään. Yhtäkkiä hän oli ulkona kaupungilla ja soitti ystävälleen. Tämä tuli hakemaan hänet ja tarjosi väliaikaisen asunnon.

Jenna kertoi lähimmilleen, mitä Ari oli tehnyt. Nämä olivat järkyttyneitä.

– Miksi et antanut meidän auttaa, he surivat.

Jenna ei osannut vastata. Ehkä hän ei yksinkertaisesti uskonut, että kukaan voisi arvostetulle Arille mitään.

Tällä on nykyään uusi vaimo. Jenna laskee katseensa pöytään ja huokaa.

– Toivon, että hän on muuttunut.

Hän ei näytä järin vakuuttuneelta.

Jenna on alkanut vasta vähitellen ymmärtää, miten väärin kaikki Arin tekemä oli. Että avioliitossa tapahtuvat, toistuvat raiskaukset ovat rikoksia, joista kuuluu saada tuomio. Että Ari on rikollinen.

Silti Jenna vieläkin vaistomaisesti vähättelee kokemaansa.

– Kun eihän minua koskaan ”vedetty turpiin”, hän sanoo ja pyöräyttää silmiään kuunnellessaan itseään.

Pyöräytys tuntuu tarkoittavan: tiedän, etten saisi vähätellä tapahtunutta, mutta se on vaikeaa. Kun on täytynyt vaieta niin pitkään.

Jenna ei mielellään ajattele menneisyyttä. Hän pysyttelee mahdollisimman etäällä Arista suojellakseen itseään.

Herää kysymys. Jos uusi puoliso joskus nostaisi Aria vastaan pahoinpitelysyytteen ja pyytäisi Jennaa todistamaan, uskaltaisiko tämä mennä?

– Menisin.

Eivät kaikki miehet

Miten kävi Jennan ja Ollin?

Jenna otti yhteyttä mieheen eronsa jälkeen, ja he alkoivat tapailla varovasti. Jenna kaipasi läheisyyttä, mutta pelkäsi.

Hän tunsi kadottaneensa yhteyden itseensä. Millainen olen oikeasti? Mitä haluan?

Olli ei painostanut. Hänellä oli herkät vaistot. Hän huomasi heti, jos Jenna oli suostumassa johonkin seksuaaliseen miellyttämisen tarpeesta, eikä omasta tahdostaan.

Vähitellen Jenna alkoi eheytyä ja kykeni antamaan itsellensä luvan nauttia kosketuksesta. Nyt pari on ollut yhdessä jo vuosia.

– Meillä on edelleen ihana suhde. Kuin oltaisi eilen tavattu, mukavaa ja intohimoista.

Jenna hymyilee ajatellessaan Ollia.

– Kun sitä jälkeenpäin miettii, niin voi hyvänen aika… miten se on osannutkaan käsitellä mua sillä tavalla?

Niin. Voiko noin ihanaa miestä ollakaan?

Kyllä voi.

Miesten määrä on kasvussa

Myös miehet joutuvat lähisuhdeväkivallan uhreiksi. Vuosina 2015–2018 Lapin turvakodissa on oleskellut 42 miesasiakasta.

Miesten määrä on kasvanut tarkastelujaksolla 2015–2018 tasaisesti joka vuosi: 7, 9, 12 ja 14. Luvut eivät sisällä alaikäisiä poikalapsia.

Miehet ovat hakeutuneet turvakotiin (nais)puolison harjoittaman henkisen ja fyysisen väkivallan tai väkivallan uhkan vuoksi. Myös eronjälkeinen vaino on lisääntynyt.

Turvakotiin saa tulla koska tahansa. Lapin turvakoti sijaitsee Rovaniemellä, osoitteessa Lähteentie 5.

Puhelinnumero 040 584 0021 päivystää ympäri vuorokauden.

Lähde: Lapin turvakoti

Toimi näin

1. Jos epäilet, että läheisesi on väkivallan uhri, ota asia puheeksi. Kerro mikä on herättänyt huolesi.

2. Kysy ja kuuntele. Usko, mitä uhri kertoo. Älä kauhistele tai syyllistä.

3. Tarjoa apua käytännön asioihin, kuten lastenhoitoon, turvakotiin lähtemiseen, rikosilmoituksen tekemiseen, lääkärikäyntiin ja asunnon etsintään.

4. Akuutissa tilanteessa: älä jää odottamaan. Ota yhteys hätäkeskukseen läheisen puolesta.


Lue myös