Kiusaamista on yritetty kitkeä suomalaiskouluista jo kymmenien vuosien ajan muun muassa valistuksella ja muulla puheella, rangaistuksilla sekä erilaisilla ohjelmilla. Tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisen kouluterveyskyselyn mukaan viikoittaista eli jatkuvaa kiusaamista kokevien 8.- ja 9.-luokkalaisten määrä on nousussa – pojista 8,6 ja tytöistä 7,5 prosenttia on kokenut sitä.
Pojilla osuus on palannut 2010 tasolle oltuaan aiemmin laskusuunnassa. Tytöillä osuus on suurempi kuin kertaakaan 1996 jälkeen. Lukuun ei sisälly satunnaisempi kiusaaminen, mikä on huomattavasti yleisempää.
Asiantuntijoiden mukaan toimivin tapa torjua kiusaamista ja väkivaltaa kouluissa on ennaltaehkäisy. Tuloksista päätellen sitä tarvitaan runsaasti lisää. Koulut tarvitsevat tässä tilanteessa myös lisää keinoja puuttua oppilaiden ongelmakäyttäytymiseen, josta tuskin koskaan päästään täysin irti.
Vaikeissa kiusaamistapauksissa yleensä kiusattu vaihtaa lopulta koulua. Kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun on erittäin harvinaista, mitä moni on paitsi hämmästellyt myös kritisoinut – ja ihan aiheesta.
Järein perusopetuslaista löytyvä kurinpitotoimi on määräaikainen erottaminen koulusta, minkä voi tehdä enintään kolmeksi kuukaudeksi. Prosessi on byrokraattisen hankala ja hidas, ja siihenkin turvaututaan harvoin. Vain kolme prosenttia peruskouluista käytti sitä lukuvuonna 2021–2022.
Koulukiusaamista tutkinut julkisoikeuden professori Niina Mäntylä toivoo lakiin selkeää kirjausta siitä, että kiusaaja voidaan siirtää määrajaksi tai pysyvästi toiseen kouluun (SK 38/2023). Hänestä erottamista ei käytetä riittävästi, mikä ei johdu sääntelystä vaan asenneilmapiiristä.
Mäntylä kaipaa Suomeen Tanskan mallia, missä koulun on tehtävä kiusaamisesta tiedon saatuaan 10 päivässä suunnitelma siitä, miten tilanne korjataan. Myös valvontaa tulisi lisätä.
Niinikään kiusaamista tutkinut kasvatustieteen tohtori Anne-Mari Väisänen keskittyisi selvittämään kiusaajan rankaisemisen sijasta kiusaamisen syitä. Hänestä parempi lähtökohta olisi kiinnittää huomiota koulun yleiseen ilmapiiriin ja siihen, miksi kiusaamisesta on tullut arkipäivää sekä koulussa että laajemminkin yhteiskunnassa (LK 23.9.). Väisänen viittaa yleiseen empatian vähenemiseen.
Aikuisilla onkin peiliin katsomisen paikka. Loukkaava puhe ja muu töykeys, jota pidettiin ennen huonona käytöksensä, ovat muuttuneet normaaliksi toimintatavaksi. Siihen syyllistyy nykyisin jopa maan korkein poliittinen johto. Tämä ei voi olla näkymättä myös lasten käyttäytymisessä.
Ei siis ihme, ettei kiusaaminen ja muu väkivalta kouluissa ole vähenemään päin.
P.S.
Nykylain mukaan rehtorilla on oikeus poistaa väkivaltaisesti käyttäytynyt oppilas koulusta tapahtumapäivän lisäksi vain seuraavan päivän ajaksi. Tosin vielä kaksi vuotta sitten muita vahingoittanut oppilas sai palata kouluun jo seuraavana päivänä. Opettajien ammattijärjestö OAJ on turhaan vaatinut rehtorille lakisääteistä mahdollisuutta sulkea häiriköltä koulun ovi kolmeksi päiväksi, jotta tälle ehdittäisiin etsiä ammattiapua – nyt hän voi jopa kieltäytyä avusta. Ei ihme, että moni kokee koulun suojelevan kiusaajaa kiusatun sijasta.