Liikenne

Uuden sukupolven peltipoliiseja ei alkuvaiheessa Länsi-Suomeen – Oulun keskustassa yksi, ensimmäinen kamera käyttöön tänään Kouvolassa

Anssi Jokiranta
Uudenlainen kameratolppa alkaa valvoa liikennettä Suomessa. Valtaosa ylinopeussakoista kirjoitetaan tänä päivänä juuri kameravalvonnan perusteella.

Uudenlainen kameratolppa alkaa valvoa liikennettä Suomessa. Valtaosa ylinopeussakoista kirjoitetaan tänä päivänä juuri kameravalvonnan perusteella.

Virpi Niemistö

Poliisi ottaa ensimmäisen uuden nopeusvalvontakameran käyttöön tänään torstaina Kuutostiellä Kouvolassa.

Käyttöönotettavan kamera valvoo nopeuksia liikenneasema ABC Korian kohdalla, Kuutostien ja tien 359:n risteyksessä.

Uutta nopeuskameratekniikkaa on testattu jo tänä kesänä Oulussa.

Kaiken kaikkiaan uusia valvontakameratolppia on asennettu yhteensä 42.

Näistä 23 on Jyväskylän ja Heinolan välillä Nelostiellä, joka tunnetaan liikennevilkkaudestaan erityisesti loma-aikoina. Vaajakoski-Lusi -väli on myös onnettomuusherkkä. Nelostien tällä osuudella sattui 241 onnettomuutta vuosina 2012–2016.

Kuutostiellä Kouvolan ja Loviisan välillä on 16 uutta tolppaa.

Lisäksi yksi uusi kameratolppa on juuri Oulun keskustan vanhan poliisiaseman vieressä ja kaksi Helsingin keskustassa Mechelininkadulla.

– Tavoite on valvoa nopeusrajoitusten noudattamista erityisesti onnettomuusherkissä kohdissa kuten liittymissä, Uudenmaan ely-keskuksen liikenneturvallisuusvastaava Marko Kelkka totesi uusiin kameroihin liittyen viime syyskuussa (LM 23.9.).

Kaikissa tolpissa ei kameraa

Jos ylinopeusvalvonta alkaa Kouvolassa toimia toivotulla tavalla, kaikki uudet valvontatolpat on tarkoitus ottaa käyttöön jo nyt heinäkuussa tai viimeistään elokuun alussa.

Suomessa on tällä hetkellä lähes 1 000 niin sanottua vanhanmallista kameratolppaa. Yhtään niistä ei ole tarkoitus korvata uusien kameroiden tieltä.

Kaikissa vanhoissa tolpissa ei ole samanaikaisesti kameraa, vaan niiden sijaintia vaihdellaan aika ajoin. Sama käytäntö tulee olemaan myös uusissa valvontatolpissa.

Vanhanmallisia kameroita on käytössä noin 120.

Poliisin mukaan tolppa ja kamera -suhdeluku on uuden sukupolven kameravalvonnassa suurempi kuin aiempia valvontakameroita käytettäessä (AL 7.4.2018).

Mikä mullistuu?

Uudet peltipoliisit mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar -tutkatekniikalla, mikä tuottaa tarkemman kuvanlaadun. Tutka seuraa ajoneuvon aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on sen kentässä.

Ylinopeudesta kamera nappaa kuvan. Se lähtee langattomasti Poliisin liikenneturvakeskukseen.

Vaikka uusi kamera "näkee" noin 150 metrin päähän, nopeuden se mittaa noin 30 metrin päässä tolpasta.

Kesäkuussa vuonna 2020 voimaantuleva uusi tieliikennelaki mahdollistaa, että myös esimerkiksi puhelimenkäyttöä ja ilman turvavyötä ajoa voidaan jatkossa seurata nopeusvalvontakameralla.

Peltipoliisi ei kuitenkaan ota kuvia muista kuin niistä autoista, jotka kurvaavat ylinopeutta. Näin esimerkiksi puhelimenkäytöstä voi jäädä tässä yhteydessä kiinni, jos on ensin ajanut ylinopeutta.

Vuonna 2017 Suomessa kirjoitettiin 286 000 ylinopeussakkoa. Valtaosan ylinopeussakoista ja -huomautuksista nakuttavat nykyään poliisin valvontakamerat ja hieman yli 20 liikkuvaa kamera-autoa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös