Tytti Tuppurainen: Nuoria tyttöjä varoitettava saalistavista miehistä – "Seksuaalirikoksen tuomioita on kiristettävä"

Oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) vaatii seksuaalilainsäädännön kiristämistä ja kovempia tuomioita. Hänen mielestään Oulun tapahtumien takia ei tarvita hallituksen hätäkokousta vaan kaupungin turvallisuuskulttuurin sisäistä pohtimista.

Oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd) vaatii valtiolta apua, jotta Oulua järkyttäneet seksuaalirikokset saadaan selvitettyä ja Ouluun voidaan luoda uutta turvallisuuskulttuuria.

Oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd) vaatii valtiolta apua, jotta Oulua järkyttäneet seksuaalirikokset saadaan selvitettyä ja Ouluun voidaan luoda uutta turvallisuuskulttuuria.

Minna Akimo

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) näkee, että Oulu on pohjoisen pääkaupunki, jonne kertyy väkeä eri puolelta maata, myös turvapaikanhakijoita.

Tämä voi hänen mukaansa olla yksi syy sille, miksi nyt epäillyt seksuaalirikokset ovat kaikki tapahtuneet Oulussa.

Hänen mukaansa nuoria tyttöjä ja naisia on varoitettava saalistavista miehistä.

– Nuoren naisen äitinä ajattelen, että tyttöjä on varoitettava saalistavista miehistä, joita on niin sosiaalisessa mediassa kuin kaupungin kaduilla ja kahviloissa. Tästä asiasta on puhuttava niin äitien kuin isien, hän sanoo.

Oulun poliisi on kertonut aiemmin, että osassa tapauksista uhreja oli lähestytty sosiaalisessa mediassa.

Sinisten Sampo Terho vaati jo hallituksen hätäistuntoa koolle, jotta tilanteesta saataisiin riittävän kattavat tiedot.

Tuppuraisen mukaan hätäistuntoa ei välttämättä tarvita, sillä kyse on ennen kaikkea Oulun kaupungin yhteisön asiasta.

– En tyrmää hätäistuntoa. Ensisijaisesti on toimittava Oulussa, jossa koko yhteisön on noustava sanomaan, että tämän on loputtava, Tuppurainen sanoo.

Hänen mielestään valtiolta on saatava myös kriisiapua, jotta Oulussa voidaan tehdä ne toimet, jotka ovat välttämättömiä uuden turvallisuuskulttuurin luomiseksi.

– Oulun kaupunginjohtaja on kertonut, että keinoja kaupungin turvallisuuskulttuurin muuttamiseksi aletaan pohtia heti maanantaina. Minusta tämä on oikea tapa reagoida. Lisäksi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) valmistelee uusia esityksiä, millä näitä rikoksia voidaan ehkäistä, hän sanoo.

Rangaistuksia pitää koventaa

Tuppurainen sanoo, että seksuaalirikoksista annettavien tuomioiden alarajaa on kiristettävä ja seksuaalirikoksiin liittyvä lainsäädäntö on kirjoitettava uudestaan uhrin näkökulmasta.

Tuppuraisen mukaan tuomioiden kiristäminen antaa vahvan viestin siitä, miten vakavasti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa Suomessa suhtaudutaan.

– Eduskunnan naisverkostossa vaadimme nykyistä kovempia rangaistuksia seksuaalirikoksista, koska niiden kiristäminen lähettää vahvan viestin, että yhteiskunnassamme ei suvaita missään muodossa seksuaalista välivaltaa, eduskunnan naisverkoston puheenjohtajana toimiva Tuppurainen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että jo nyt ulkomaalaislaki mahdollistaa sen, että rikoksen tehneet ulkomaalaiset voidaan karkottaa maasta.

– Tätä lakia on nyt sovellettava.

Rikoslaki uusiksi uhrin näkökulmasta

Tuomioiden korottaminen vaatisi Tuppuraisen mukaan myös sen, että rikoslain seksuaalirikoksia käsittelevä luku pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi uhrin näkökulmasta.

Tähän liittyy keskustelu siitä, pitäisikö raiskauslaki muuttaa Suomessa suostumusperusteiseksi, jolloin uhrille ei jäisi näyttövelvollisuutta.

– Nykyisen lain mukaan uhrin on osoitettava näyttö väkivallasta. Nuorille tytöille on kova paikka osoittaa, että heitä on uhattu väkivallalla, hän sanoo.

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten pitäisi olla aina raiskauksia

Tuppuraisen mukaan raiskauksen kriteereitä pitää koventaa siten, että lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia tutkittaisiin aina raiskauksina.

– Käytännössä näitä rikoksia tutkitaan seksuaalisina hyväksikäyttöinä, jolloin myös tuomiot ovat lievempiä. Tietyn ikärajan alittavat seksuaalirikokset pitäisi aina tutkia raiskauksina, hän sanoo.

Hän vaatii, että asiassa pitää toimia nopeasti ja uusia esityksiä lain kiristämisestä pitää saada jo tällä hallituskaudella.

– Raiskauslain muuttaminen suostumusperusteiseksi pitää sisällyttää ensi hallituskauden hallitusohjelmakysymykseksi, hän sanoo.

Oulussa poliisi tutkii alaikäisiin tyttöihin kohdistuneita seksuaalirikoksia raiskauksina, törkeinä lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä ja lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä.


Kommentit (7)

  • Ex-valtuutettu, Rovaniemi

    Käväisinpä minäkin lukemassa tuon Tuppuraisen haastattelun parin vuoden takaa. Eipä kannattaisi nyt alkaa esiintymään kriittisenä asiantuntijana, sen verran pehmoisia rouva lateli toimittajalle aikoinaan. Ja sitä mielipiteen muuttamista voisi kutsua myös takinkäännöksi tai äänestäjien harhauttamiseksi, ei siitä kauniimpaa sanaa tarvitse käyttää. Kuinka uskottavalta kuulostaa pakolaisvastainen demari? Ei kai kansa ole niin tyhmä että tuo bluffi menee läpi?

  • Viirinkankaan mies

    Nimimerkki “ojantakanen” on varmasti oikeassa ainakin osittain. Se taas alkaa olemaan täysin oma maailmansa jos vasemmistovihreät alkavat mestaroimaan tässä asiassa sormi pystyssä, aivan kuin he itse olisivat estäneet nykytilanteen. Lukekaapa huviksenne Antti Rinteen, Touko Aallon ja Li Anderssonin kommentteja pakolaisista viime vuosilta. Nyt vaalien alla taas alkaa muka puheet koventua heilläkin, ja syynä on äänten kalastelu vaaleihin. Voiko läpinäkyvämpää bluffia olla?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös