Tutkija metoo-ilmiöstä: Tärkeintä on se, että keskustelua ylipäätään voidaan käydä, oli se sitten hyvää tai huonoa

Kirjailija Pirkko Saision näkemykset ovat herättäneet kiivasta keskustelua metoosta. Tunteita herättävä aihe on eskaloitunut parissa päivässä väittelyiksi, joissa on jakauduttu omiin poteroihin. Yhteiskunnallisiin liikkeisiin erikoistunut professori Kustaa Vilkuna ei näe ilmiössä mitään uutta.

Mika Kanerva
Tutkija metoo-ilmiöstä: Tärkeintä on se, että keskustelua ylipäätään voidaan käydä, oli se sitten hyvää tai huonoa

Kirjailija Pirkko Saisio sai näkemyksillään aikaan some-hurrikaanin.

Ida Roivainen

Kirjailija Pirkko Saisio sai näkemyksillään aikaan some-hurrikaanin. Keskiössä ovat olleet tällä viikolla niin metoo, taistolaisuus kuin seksuaalisen häirinnän ja epäasiallisen käytöksen syyllisiksi henkilöityneet elokuva-alan edustajatkin.

Yhdet ovat kiitelleet Saisiota siitä, että hän on uskaltanut kritisoida metoon tapaa nostaa julkisuuden henkilöt kaikkien tuomittaviksi mediassa.

Toiset taas ovat olleet sitä mieltä, että kirjailija on juuttunut 1960- ja 1970-luvuille, eikä hän saati hänen sukupolvensa ymmärrä 2010-luvun ja some-ajan aktivismia ja feminismiä. Saision virheenä on pidetty myös sitä, että hän vertasi Nykypäivä-lehdelle antamassaan haastattelussa metoon joitakin piirteitä taistolaisuuteen.

–Vertaillahan aina saa, vaikka vertaus ei olisi kovin osuva, toteaa Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori Kustaa Vilkuna.

Vilkunan mukaan yhteiskunnallisia liikkeitä ovat aina yhdistäneet tietyt pääpiirteet: on selkeä ideologia, jota liike toteuttaa järkähtämättä. Usein käy myös niin, että liikkeen ideologian mukaisesti päämääränä on vain yksi tietty piste. Matkalla päämäärään taas syntyy uhreja ja marttyyreja.

–Tosin tässä en haluaisi ottaa metoota vertailukohdaksi, koska en näe, että metoo olisi vielä vakiinnuttanut paikkansa niin, että sen voisi laskea dogmaattiseksi liikkeeksi, Vilkuna sanoo.

Metoolla on Vilkunan mukaan kuitenkin paljon sellaisia piirteitä, joita voi nähdä muissakin yhteiskunnallisissa liikkeissä ja ilmiöissä. Siitä kertoo jo se, kuinka paljon metoo on vaikuttanut yhteiskunnan jokaisella osa-alueella.

–Kaikki metoon tavoitteethan ovat äärimmäisen hienoja asioita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monilla moderneilla liikkeillä on tapana muovata oma näkemys ainoasta oikeasta demokratiasta, ja tässä kohtaa voi mennä vikaan.

Esimerkkinä voi Vilkunan mukaan pitää ajatusta siitä, että tehdyt virheet ja ylilyönnit ovat se hinta, joka on maksettava perimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Helsingin Sanomien toimittaja Leena Virtanen esimerkiksi toteaa Saision haastattelua pohdiskelevassa kolumnissaan, että "jos nyt kaivaudutaan takaisin poteroihin vain siksi, että osa miehistä joutuu lujille, historiassa otetaan takapakkia".

Vilkuna näkee äärimmäisen huolestuttavana ajattelutavan, jossa päämäärää tavoitellaan sivullisten kustannuksella.

–Voisin ottaa menneisyydestä vaikka kuinka monta esimerkkiä siitä, kuinka sivulliset uhrit ovat sallittuja oikean päämäärän saavuttamiseksi. Se on karmea ajatus. Jokainen suuri valtionmies eli diktaattori voi ajatella tällä tavalla.

Vilkuna ei kiistä sitä, etteikö uhreja väistämättä syntyisi tiettyjen tavoitteiden saavuttamisen yhteydessä. Virheet ja sivulliset uhrit eivät kuitenkaan saisi olla minkään päämäärän saavuttamisen edellytyksenä, Vilkuna painottaa.

–Tässä suhteessa historiasta ei esimerkiksi kannata ottaa oppia. Ennemmin historiasta pitäisi ottaa opikseen. Siinä on aika suuri ero.

Vilkunan mukaan keskustelu lopahtaa siinä vaiheessa, kun minkä tahansa liikkeen ydinasian ympärillä ei enää sallita eriäviä mielipiteitä.

–On hyvä muistaa, että meidän järjestelmässämme keskustelua ylipäätään voidaan käydä, oli se sitten hyvää tai huonoa. Kaikkialla näin ei ole ollut eikä ole vieläkään.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös