Turun puukottajaa kuullaan oikeudessa tänään

STTTurku

Turun elokuisen puukkoiskun tekijää kuullaan tänään oikeudessa Turussa.

Kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä ja kahdesta murhasta syytetyn miehen puolustus on myöntänyt teot tappoina ja tapon yrityksinä. Puolustus on kiistänyt lain tarkoittaman terroristisen tarkoituksen, vaikka puukottaja oli omasta mielestään torilla tekemässä terroritekoa.

Syyttäjän pääväite ja yksi terroristisen tarkoituksen määritelmistä on, että teon tarkoituksena on ollut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. Puukottajan asianajajan mukaan tänään oikeudessa käydään läpi muun muassa sitä, oliko puukottajan tarkoitus aiheuttaa pelkoa ja kauhua.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös