Trumpit nukkuivat yönsä tiukasti vartioituna – "Sinne meni Trump!" kuului, kun pitkä autosaattue saavutti Kalastajatorpan

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin pitkä autokulkue saapui liki kellontarkasti aikataulussa Kalastajatorpalle. Vastaanottamassa oli toistasataa ihmistä.

Arttu Laitala
Trumpit nukkuivat yönsä tiukasti vartioituna – "Sinne meni Trump!" kuului, kun pitkä autosaattue saavutti Kalastajatorpan

Kalastajatorpalle saapui kaksi The Beast -autoa sunnuntai-iltana. Toisessa matkusti Yhdysvaltain presidenttipari.

Markku UhariHelsinki

–Sinne meni Trump!

Yleisöstä kuulunut huudahdus tiivisti yhteen sen ohimenevän hetken, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui vaimonsa Melanian kanssa Kalastajatorpalle sunnuntai-iltana.

Trumpin pitkä, useita kymmeniä autoja jatkunut saattue osui tarkasti vartioidun hotellin alueelle noin kello 21.30, eli aikataulu piti.

Suljetulla alueella on sekä Hiltonin Kalastajatorppa-hotelli että valtion vierastalo.

Yleisöä kerääntyi Helsingin Munkkiniemeen lopulta silmämääräisesti arvioiden toistasataa ottamaan vastaan Trumpeja. Saunalahdentien ja Ramsaynrannan yleisössä näkyi jokunen Yhdysvaltain lippu ja yksi itse tehty kyltti, johon oli tussilla kirjoitettu presidentin vaalilause: "Make America Great Again", tehdään Yhdysvalloista jälleen suuri.

Lopun kaiken saattue otettiin vastaan melko rauhallisesti. Kun autot olivat kulkeneet ohi, yleisö hajaantui lähes välittömästi.

Siitä huolimatta hetki tuntui yleisöstä odottamisen arvoiselta. Espoolainen Riitta Siponen oli ollut odottamassa autokulkuetta iltapäivästä saakka. Lopulta saattue ja presidenttiä kuljettanut "The Beast" eli "Peto" meni ohi paljon nopeammin kuin Siponen odotti.

–Päivä on ollut vähän pitkä, mutta kyllä se palkittiin, Siponen sanoi.

Siponen kertoi illalla, että Trumpissa kiinnostaa erityisesti tämän persoona.

–Tämä on niin historiallinen ja ainutkertainen hetki, ettei tällaista voi olla näkemättä, Siponen sanoi ennen autosaattueen saapumista.

Hän aikoo mennä seuraamaan valtiovierailua myös maanantaina Helsingin keskustaan, kun Trumpin on määrä tavata Venäjän presidentti Vladimir Putin.

–Hän on aika oman tien kulkija ja yllättävä, Siponen toteaa Trumpista.

Tarkasti vartioitu yö

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saa vaimonsa Melanian kanssa nukkua yönsä ainakin virkavallan ympäröimänä.

Puoli kahdeksan aikaan illalla koko Kalastajatorppa on suljettu yleisöltä, ja aluetta vartioivat lukuisat poliisit sekä puolustusvoimien henkilökunta. Poliisiautoilla ja muilla kulkuesteillä on peitetty saapumisreitit, ja illalla aluetta kiersi vielä helikopteri.

Suomalaispoliisien rinnalla aluetta vartioivat amerikkalaiset kollegat. Ulkopuolisille ei kuitenkaan paljasteta mitään yksityiskohtia majoituksesta.

Myös läheistä Mäntyniemeä ja sen rantoja vartioidaan tarkasti. Tienoota partioi ainakin yksi puolustusvoimien vene.

Trumpien on määrä tavata Mäntyniemessä aamulla tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. Presidenttien on määrä syödä aamiaista yhdessä, ennen kuin varsinainen huippukokous pidetään Helsingin keskustassa.

Presidentti Trumpin ja Putinin on määrä tavata maanantaipäivänä Presidentinlinnassa. Tilaisuutta isännöi Sauli Niinistö.

Molempien presidenttien, Trumpin ja Putinin, on määrä palata maanantain aikana takaisin kotimaihinsa.

Tasavallan presidentti Niinistö aikoo päättää huippukokouspäivän omalla tiedotustilaisuudellaan.

EDIT 15.7. Klo 22.30 Juttua päivitetty kauttaaltaan autosaattueen saapumisen jälkeen. Korjattu presidenttien tapaamisajan arvio, kuvia vaihdettu.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Pomo saapumatta

    Mielenkiintoisempaa on kun itse isäntä Putin saapuu tapaamaan amerikkalaista marionettinukkeaan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös