Lukemisto

Tältä näyttää Suomen vanhimmassa kaupassa, jonka Kalle Päätalo teki tunnetuksi – Saksan armeijan päämajanakin toiminut Jalavan kauppa säästyi sodassa liekeiltä

Tilaajalle

Jo viides sukupolvi pyörittää Suomen vanhinta yhä toiminnassa olevaa kauppaa. Mikko ja Laura Jalava ottivat 136-vuotiaan Jalavan kaupan vastuulleen viisi vuotta sitten. Vienankarjalaisen Stephan Jakowleffin perustama kauppa on tuttu Kalle Päätalon kirjoista. Taivalkosken kaupasta on aikanaan toimitettu turkiksia Pietarin hovinaisten viittoihin ja helmiä Ruotsin hoviin. Nykyisin asiakkaista neljä viidesosaa on matkailijoita.

Jukka-Pekka Moilanen
Jalavan kaupassa on perinteisesti myyty vanhan ajan tavaraa kuten pussihousuja ja flanellipaitoja. Laura ja Mikko Jalava ovat laajentaneet valikoimaa, naisten vaatteisiin, kenkiin ja hattuihin. Lisäksi Jalavassa järjestetään erilaisia tilaisuuksia.

Jalavan kaupassa on perinteisesti myyty vanhan ajan tavaraa kuten pussihousuja ja flanellipaitoja. Laura ja Mikko Jalava ovat laajentaneet valikoimaa, naisten vaatteisiin, kenkiin ja hattuihin. Lisäksi Jalavassa järjestetään erilaisia tilaisuuksia.

Hannamari Ahonen

Mikko Jalava oli pikkupoika, kun hänen perheensä kotipihassa Jalavan kauppakartanossa, Taivalkosken keskustassa järjestettiin kirjailija Kalle Päätalon 70-vuotiskonsertti.

Tänä vuonna Päätalon syntymästä tulee sata vuotta ja Mikko Jalava on Suomen vanhimman yhä…


Haluatko lukea koko jutun?

Tutustu maksutta Lapin Kansan digitilaukseen kahden viikon ajan. Saat lukuoikeuden kaikkiin maksullisiin ja tähtijuttuihin, sekä näköislehteen. Tilaus päättyy automaattisesti kokeilujakson jälkeen.


Lue myös