Sisäministeri Risikko Nizzan terrori-iskusta: "Teemme kaikkemme, ettei tällaista tapahdu"

Joonas Salli
Sisäministeri Risikko Nizzan terrori-iskusta: "Teemme kaikkemme, ettei tällaista tapahdu"

Suomi-Areenassa vieraileva sisäministeri Paula Risikko (kok.) kuvailee Nizzassa tehtyä iskua järkyttäväksi.

Markku Uhari

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomessa seurataan jatkuvasti, onko terroriuhkan arviota syytä muuttaa Nizzassa sattuneen terrori-iskun vuoksi.

- Tämä oli järkyttävä. Täytyy sanoa, kuten monet ovat kuvailleet, tekoa raukkamaiseksi. Iskun kohteina olivat lapset ja aivan siviiliväestö, Risikko kertoo Lännen Medialle.

Risikko kertoo käyneensä perjantaiaamupäivällä Suojelupoliisin Supon kanssa keskustelun iskuista. Supo ilmoitti aamulla, ettei viime marraskuussa tehtyä terrorismin uhka-arviota ole toistaiseksi tarpeen Suomen osalta päivittää.

Risikon mukaan tietoa ja uhkaa arvioidaan sitä mukaa, kun uutta tietoa saadaan.

- Tilanne on muuttunut paljon vuosien varrella. Suomi ei voi elää missään suljetussa kotelossa. Tällaiseen voi olla mahdollisuus, mutta teemme kaikkemme, ettei tälläista täällä tapahdu, hän toteaa.

Suojelupoliisin viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaan Suomessa on riski vastaavalle pienen ryhmän tai yksittäisen ihmisen tekemälle iskulle kuin Nizzassa. Hän kuitenkin muistuttaa, että vaikka Suomessa terroriuhka on kasvanut, se on edelleen muuhun Eurooppaan verrattuna pieni.

- On monta historiallista syytä, miksi Ranska on paljon todennäköisempi iskun kohde kuin Suomi, Rantala sanoo ja lisää, ettei Suomi ole minkään terroristijärjestön listaama iskun kohdemaa.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 300 henkilöä, jotka Supo listaa terrorismin torjunnan kohdehenkilöiksi. Rantala kertoo, että kohdehenkilöt voivat lievimmillään levittää propagandaa. Lista päivittyy koko ajan, kun seurannasta poistetaan henkilöitä ja mukaan tulee uusia.

Vastaavasti Rantala kertoo, että Syyrian-Irakin-konfliktialueelle on lähtenyt Suomesta noin 75 ihmistä, joiden henkilöllisyys on varmistettu. Kaikki eivät ole päätyneet taistelijoiksi Isisiin.

Rantalan mukaan Supon budjetista noin puolet menee tällä hetkellä terrorismin torjuntaan.

- Hankimme ja analysoimme koko ajan tietoa Suomeen kohdistuvasta terroriuhasta, ja erityisesti tällaisessa poikkeustilanteessa sitä tiivistetään entisestään, Rantala sanoo.


Kommentit (2)

  • tuomitsee, mutta ei toimi

    ”Jokainen mieleltään terve ihminen tuomitsee raakalaismaisen väkivallanteon. Tuomitsemisessa ei ole mitään sankarimaista. Arvojohtajien pitäisi olla rohkeita tekemään kansamme turvallisuutta lujittavia päätöksiä, mutta valtiojohtomme on täynnä pelkkiä vellihousuja ja hourupäitä, joiden vastuulla on Suomen kohtalo. Syy sekasortoon on tietenkin väärässä politiikassa eli kelvottomissa ja vinksahtaneissa poliitikoissa.”

  • kauhistelua

    Nykyään aina terrori-iskun jälkeen oikein odotan poliitikkojen kauhistelevia lausuntoja ja vakuutteluja siitä, ettei meillä tapahdu tällaista. ”Teemme kaikkemme” jne. ja rajat pysyvät silti auki! Ottakaa poliitikot näitä tulijoita omaan naapuriinne ja lopettakaa kauhistelu. Kansa elää jo todellisuuden keskellä!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös