Sairaanhoitajakoulutukseen viisi miljoonaa euroa lisärahoitusta – Lähihoitajakoulutukseen lisätään satoja opiskelupaikkoja

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan myös lähihoitajakoulutukseen lisätään satoja opiskelupaikkoja "nopeana toimenpiteenä". Erityispainotus on vanhuspalveluissa.

Elias Lahtinen
Sanni Grahn-Laasonen käynnistää tiekartan valmistelun sosiaali- ja terveysalan osaajien koulutusmäärien lisäämiseksi. Arkistokuva.

Sanni Grahn-Laasonen käynnistää tiekartan valmistelun sosiaali- ja terveysalan osaajien koulutusmäärien lisäämiseksi. Arkistokuva.

Taneli Koponen

Hallitus lupaa viisi miljoonaa euroa lisärahaa ammattikorkeakouluille sairaanhoitajien koulutusmäärien nostamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan myös lähihoitajakoulutukseen lisätään satoja opiskelupaikkoja.

– Nopeana toimenpiteenä lisäämme jo tänä vuonna 500 opiskelijavuotta toisen asteen lähihoitajakoulutukseen, erityispainotuksena vanhuspalvelut. Tämä lisäsuoritepäätöksellä tehtävä lisäys voidaan oppilaitoksissa käyttää sekä kokonaan uusien lähihoitajaopiskelijoiden ottamiseen, että tarvittaessa jo valmistuneiden lähihoitajien muunto- ja täydennyskoulutukseen, sanoo tiedotteessa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Ministeri käynnistää tiekartan valmistelun sosiaali- ja terveysalan osaajien koulutusmäärien lisäämiseksi.

– Ammattikorkeakouluille lisäämme 5 miljoonaa euroa sairaanhoitajien koulutusmäärien nostamiseksi. Näillä toimilla pääsemme alkuun. Tiekartan avulla laadimme toimenpiteet koulutusmäärien kasvattamiseksi edelleen.

Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysala on edelleen vetovoimainen.

– Hakijamäärät lähihoitajakoulutukseen ovat kuitenkin jo kääntyneet laskuun. Meidän on huolehdittava siitä, että alalle hakeutuu jatkossakin riittävästi uusia opiskelijoita, vaikka ikäluokat pienenevät. Myös hakijoiden soveltuvuudesta alalle on pystyttävä varmistumaan. Siksi olen päättänyt palauttaa mahdollisuuden pääsy- ja soveltuvuuskokeiden käyttöön opiskelijavalinnoissa, Laasonen kertoo.

Vanhustenhoidon ongelmat ovat viime aikoina olleet laajalti esillä julkisuudessa. Valvira kertoi tammikuun lopussa ottaneensa Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Care Oy:n Hoivakoti Ulrikan toimintayksikön toiminnan asianmukaisuuden selvitettäväkseen. Aluehallintovirastolta saamiensa valvontatietojen vuoksi Valvira päätti keskeyttää hoivakodin toiminnan välittömästi.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös