Puolustusvoimat muistuttanut henkilökuntaa terroriuhasta - "Univormu päällä pitää olla ekstravarovainen"

Jussi Leinonen
Puolustusvoimat muistuttanut henkilökuntaa terroriuhasta -

Puolustusvoimat on muistuttanut henkilökuntaansa varautumaan terroriuhkaan. (Arkistokuva)

Rami Nieminen

Puolustusvoimat on muistuttanut henkilökuntaansa varautumaan terroriuhkaan Turun taannoisen hyökkäyksen jälkeen. Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara kertoo, että sotilaille ja muulle henkilökunnalle on annettu ohjeita henkilökohtaisen turvallisuuden parantamiseen.

Lännen Media kertoi tiistaina, että Turun puukotusiskun tehnyt Abderrahman Bouanane suunnitteli iskua myös sotilaskohteeseen. Uhka on tullut esille poliisin tutkinnassa ja siitä on tiedotettu puolustushallintoa. Karhuvaara ei kuitenkaan kommentoi Turun tapaukseen liittyviä yksityiskohtia.

–Noin yleisesti voin sanoa, että olemme muistuttaneet henkilöstöä - niin palkattua henkilökuntaa, varusmiehiä ja -naisia kuin myös palveluksessa olevia reserviläisiä - henkilökohtaisista ja joukon turvajärjestelyistä.

Karhuvaara kuvailee, että turvallisuusasioissa kiinnitetään huomiota "ihan normaaleihin juttuihin", kuten välttämään liikkumista yksin pimeään aikaan.

–Ja kun ollaan univormu päällä, pitää olla vähän ekstravarovainen. Esimerkiksi julkisella paikalla pitää varmistaa, missä ulosmenotiet ovat ja sen sellaista.

Karhuvaaran mukaan Puolustusvoimat seuraa turvallisuustilannetta jatkuvasti ja tarkasti yhdessä muiden viranomaisten kanssa.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Eihän tuon mukaan kukaan ole väistämässä tai piiloutumassa, vaan henkilöstölle annetaan ohjeistusta joka on ihan järkevää varautumista. Hyvä juttu.

  • Nimetön

    Nyt vaaditaaa presidentin ja pääministerin ulostuloa kertomaan
    MIKSI suomessa on riski liikkua suomalaisessa sotilaan/varusmiehen uniformussa !

    MILLOIN ja MITEN tälläinen ennenkuulumaton riski on muodostunut ja onko siihen
    ainoa reagointitapa väistäminen ja piileskely ?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös