Kymmenen vuotta sitten Janne Körkkö matkusti tsunamin perässä Samoalle – Sen jälkeen kriisien kuvaaminen vei mennessään

Tilaajalle

Oululainen Janne Körkkö kiertää kriisialueilla. Kymmenen vuotta sitten Samoalla otetusta valokuvasta lähti dokumenttivalokuvaajan ura. Se kuva on yhä tärkein.

Jarmo Kontiainen
Janne Körkön mielestä parasta on, kun kuvaaja on hyvin näkymätön.

Janne Körkön mielestä parasta on, kun kuvaaja on hyvin näkymätön.

Anne Helaakoski

Oli 29. syyskuuta vuonna 2009, kun maanjäristyksen aiheuttama tsunami iski Samoalle. Kolmikymppinen Janne Körkkö oli tuolloin Uudessa-Seelannissa working holiday -viisumilla tehden töitä muun muassa viinitarhoilla.

Körköllä oli paljon Samoalta ja Tyynenmeren saarilta kotoisin olevia kavereita. Onnettomuus oli kollektiivinen järkytys, joka kosketti läheisiä ihmisiä. Körkkö päätti lähteä käymään Samoalla, kun juuri sillä hetkellä töitäkään ei ollut.

Körkkö oli juuri valmistunut medianomiksi ja kuvannutkin jo parikymppisestä saakka. Valokuvaajan ura ei ollut niinkään tavoite, vaan Körkkö mietti ennemminkin elokuva- tai tv-alaa.

– Huomasin kuitenkin jo tuolloin, että minulle on luontevampaa tehdä yksin kuin seurata ohjeita. Minulla on vahva halu tehdä, tutkia ja nähdä asiat itse.

Körkkö matkusti Samoalle ja kirjautui siellä hotelliin. Hotellissa hän kysyi, missä on se ranta, johon tsunami iski. Aamulla hän otti taksin, ajoi paikalle ja käveli rannalle.

Siellä oli mies, joka istui kaatuneen puun rungolla kotinsa ja kauppansa raunioiden edessä. Körkkö otti kuvan.

– Tuntui, että nyt puhutaan asiaa.

Mies, Afu Malata, sanoi Körkölle, että jää tänne meidän luoksemme. Me näytämme kaiken. Körkkö haki tavaransa kaupungista ja muutti rannalle asumaan Malatan suvun ja perheen kanssa.

– Tuo kuva on minusta yhä maailman hienoin. Hetkessä oli niin paljon tunnetta ja uuden löytämistä. Se oli rakkauden hetki, josta tuli alku kolmen viikon jaksolle rannalla, ja nyt kymmenen vuotta kestänyt ura dokumenttikuvaajana. Käännekohta.

Körkkö tarjosi kuviaan lehdille, mutta niillä ei ollut kiinnostusta julkaista niitä. Ehkä Samoan katsottiin olevan liian kaukana. Körkköä asia sekä harmitti että ei harmittanut.

– Kuvat oli tehty rakkaudella, ja se, miten ihmiset ottivat minut vastaan ja veivät tarinoihin, oli tärkeintä.

Samoan jälkeen Körkkö on kuvannut muun muassa Sierra Leonessa ebola-kriisin aikana ja viettänyt siellä kolme kuukautta entisten lapsisotilaiden parissa. Irakissa hän on kuvannut Isisin ajasta toipuvaa Mosulia.

Hänen kuviaan ja kuvareportaasejaan on julkaistu ja palkittu. Viimeksi hänet palkittiin kuvareportaasista Mosul herää henkiin (Suomen Kuvalehti, kesäkuu 2018).

Körkkö kertoo haluavansa kuvata aiheita, jotka herättävät kiinnostusta, missä on tarinallisia elementtejä, ja joihin voi panostaa ja nähdä vaivaa.

– Mutta ei siten, että ”tuolla on sota, juoksen sinne”. En ole sotakuvaaja, minulla ei ole hinkua etulinjaan.

Sodan kuvaus ja sen vaikutukset tulevat kuviin kuitenkin väistämättä ihmisten arjen kautta.

– Se touhu on perseestä kaikille, järkyttävää meininkiä. Viime keväänä, kun menin Irakiin tekemään reportaasia, menin suoraan Mosulin vanhankaupungin raunioille. Siitä näystä tuli fyysinen kipu ja paha olo. Se oli hyppy helvettiin. Uutisissa puhuttiin, että lapsia käytettiin ihmiskilpinä. Se oli totta. Näin helvetisti lasten ruumiita ja sotilaita niiden kanssa. Tuli olo, että järki lähtee.

Körkön kuvissa ei kuitenkaan haeta kauheuksia, vaan mukana on arkielämää, ystävyyttä, huumoria ja ilon pilkahduksia.

– Kuvaamiseni perustuu siihen, että haluan olla varma siitä, mitä puhun. Haluan syvälle yhteisöihin, viettää aikaa ihmisten kanssa ja kuulla tarinoita. Siksi se on hidasta, voin vain oleskella päiväkausia ja miettiä ja tarkkailla.

Körkön mielestä parasta on, kun kuvaaja on hyvin näkymätön. Kun häneen ei kiinnitetä huomiota, saadaan ihmisten arjesta kiinni.

– Suurin mittari on, jos yhteisöstä pyydetään tulemaan takaisin. Se on suurin kiitos ja osoittaa, että on ansainnut luottamuksen.

Toki Körkkö kuvaa kotimaassakin, muun muassa freelancerina sanomalehdille. Yksi mieleenpainuva työ oli Helsingin Sanomissa 2018 julkaistu reportaasi, jossa hän seurasi ystävänsä Villen taistelua syöpää vastaan kahden vuoden ajan.

– Se oli hurja ja vaikea projekti täynnä hankalia asioita, tunteita ja ristiriitoja.

Reportaasin julkaisun jälkeen Körkkö sai, ja saa yhä, paljon palautetta. Kyselyjä tulee, milloin hän pitää kuvista näyttelyn. Juuri nyt Körköstä kuitenkin tuntuu helpommalta pitää asiaan etäisyyttä. Hän ei kuvannut näyttelyä varten, vaan Villeä ja itseään. Näyttelyn hän aikoo kyllä joskus vielä pitää.

– Moni kuvaaja pystyy varmaan tuollaiseen projektiin lähtemään, mutta sen loppuun vieminen... Ja kun vielä meille syntyi lapsi samaan aikaan kun Ville sairastui.

Viime tammikuussa Körkkö matkusti Mosuliin tekemään juttua kirjoittajakollegansa Riikka Aaltosen kanssa. Siltä reissulta Suomen Kuvalehdessä on julkaistu maaliskuussa kuvareportaasi Mosulin naiset sekä eilen torstaina Mosulin taiteilijat.

Vaikka Körkkö pitää yksinään liikkumisesta ja tekemisestä, hänestä on ollut kiinnostava askel tehdä töitä lahjakkaiden ihmisten kanssa, jotka jakavat saman tekemisen meiningin.

– Tekemisen luonne muuttuu, kun mukana on toinen. Kuvaaja kuitenkin elää kuvan ja näkymän kautta. Se on kuvan maailmaan menemistä ja hetkien etsimistä.

Työskentelyä kriisialueilla ei Körkkö osaa pelätä. Vaikka hän tietää, että on pahojakin ihmisiä, hän luottaa siihen, että kun on aidosti ihminen ihmiselle, niin hyvin pärjää.

Toki erityisesti lapsen syntymän jälkeen hän on keskustellut asioista avovaimonsa kanssa paljonkin. Vaimo on seurannut hänen tekemistään alusta saakka.

– Täytyy kyllä myöntää, että joka kerta kun olen lähdössä, soitan äidille ja kysyn, mitä mieltä hän on. Ei äiti ole koskaan kieltänyt. Hän sanoo, että jos koet sen tärkeäksi, niin mene ja tee. Se on sinun juttusi.

Janne Körkkö miettii, että yrittää työssään etsiä ja nähdä totuuksia. Rakkauden dokumenttikuvaan hän löysi aika myöhään, mutta asioita ei pidä hoputtaa. Ne on tarkoitettu menemään tietyllä tavalla.

– En ole puskenut uraani, että nyt täytyy tehdä. Olen ollut tyttären kanssa pitkään kotonakin. Hyvien ihmissuhteiden takia pitää tehdä kompromisseja.

Mosuliin Körkön ja Riikka Aaltosen matka vie vielä monta kertaa. Heillä on tavoitteena tehdä valokuvakirja Mosulin kehityksestä ja erityisesti kaupungin taiteilijoiden merkityksestä muutoksentekijöinä.

Syksyllä Samoan tsunamista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Silloin Körkkö aikoo mennä tapaamaan ystäviään ja katsomaan, miten ihmiset ja asiat ovat muuttuneet ja vanhentuneet. Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Myös hänelle.

– Outoihin paikkoihin ja ihmeellisiin hetkiin tämän matkan aikana on joutunut. Välillä on tuntunut kuin eläisi keskellä elokuvaa.

Tilaa Lapin Kansan uutiskirje tästä .

Janne Körkkö

Syntynyt 1981 Yli-Iissä, asuu Oulussa.

Viestinnän medianomi, valokuvauksen maisteriopintoja Aalto-yliopistossa 2018–.

Julkaisuja: Suomen Kuvalehti: Mosulin taiteilijat 2019; Mosulin naiset 2019; Mosul herää henkiin 2018; New York Times: Jehovah’s Witnesses, Fleeing Russia 2018; Helsingin Sanomat: Kahden vuoden syöpätaistelu 2018; New York Times: Finland Has a Sports Screw Loose 2017.

Kilpailuja: Vuoden 2018 aikakausmedian kuvareportaasipalkinto; Siena internation photo award Remarkable Artwork 2017; Kuva Emerging talent 2016; Sierra Leonen ebola-kriisiä koskeva reportaasiin kuuluva valokuva ja sen tarina European photography 100 -julkaisussa ja Magnum Photo Award -kilpailussa 2016.

www.jannekorkko.com.


Lue myös