Kolme tarinaa raitistumisesta: "Selitin, että hoidan silti työni, minulla on puhtaat ikkunat ja lapsella menee kuitenkin ihan hyvin"

Jukka-Pekka Moilanen
AA:ssa on mukana ihmisiä kaikista ikäluokista. Rami (vas.) on nyt ollut raittiina kaksitoista vuotta, Oona pian vuoden ja Hannele kuusi vuotta.

AA:ssa on mukana ihmisiä kaikista ikäluokista. Rami (vas.) on nyt ollut raittiina kaksitoista vuotta, Oona pian vuoden ja Hannele kuusi vuotta.

Hanna Kuonanoja

Vuoden jokaisena päivänä eri puolilla Suomea kokoontuu ryhmiä, joissa päihteistä eroon pyrkivät ja päässeet tarjoavat toisilleen vertaistukea. Kolme alkoholistia kertoo, miten he saivat AA:sta apua raitistumiseensa. Haastateltavien nimet on muutettu. Nimettömyys on yksi AA:n periaatteista.

Rami, 74: ”Olen tilastoharha”

”Yksi sellainen asia, joka voi johtaa alkoholismiin, on elämyshakuisuus. Minulla se on hyvin voimakas. Olen aina hakeutunut elämysten pariin, ja sitten kun on ollut tylsää, olen juonut pään täyteen.

Olin katupoika ja alkava nuorisorikollinen. Viina tuli kuvioihin 16-vuotiaana. Kun juomatahti kiihtyi, sain potkut koulusta. Jäin kouluni historiaan sen huonoimpana oppilaana.

Kaveripiiri vaikutti juomiseeni. Oli tärkeää tulla hyväksytyksi, ja kun sai hullun pojan maineen, sitä piti pitää yllä. Onko siinä sitten kysymys keskipisteenä olosta – ja vääränlaisista arvoista tietysti.

Päälle kolmikymppisenä muutin työn perässä Ouluun. Ajattelin, että erossa kavereistani raitistuisin. Oulussa löysin kuitenkin itselleni ryyppykaverit jo ensimmäisenä iltana. Perheeni lähti pian takaisin.

1980-luvun alkupuolella kävi niin, että löysin itseni AA-ryhmästä Antabus-kapseli ihon alla. Työkaverini sanoi, että etköhän sinä ole juonut jo tarpeeksi ja lähde ainakin katsomaan, millaista touhua AA on.

En ollut ajatellut raitistua, mutta AA kampitti minut. Ensin ihmiset siellä tuntuivat mielenkiintoisilta, ja sitten kiinnostuin ohjelmasta. Joskus istuttiin porukalla aamuyöhön asti ja pohdittiin asioita.

Olisiko mennyt kahdeksan vuotta, kun jätin AA:n pois. Ajattelin, että se on upea järjestö, joka tekee hienoja asioita, mutta olen sen verran fiksumpi, etten tarvitse sitä enää.

Yhdellä työmatkalla vedin lärvit ja oksensin hotellin lakanoihin. Siitä se taas lähti, ja sitä kesti 13 vuotta.

Tiesin koko ajan, että minun täytyisi raitistua, mutta siirsin aina aloittamista. Kunnes yksi vanha ryhmäkaveri AA:sta sanoi, että tule mukaan.

Aluksi minulla oli aina pullo valmiina kotona, kun tulin tapaamisesta. Sitten sain tukihenkilön, joka opasti minut ohjelmaan.

Tukihenkilö sai minut ymmärtämään, mistä on kysymys. Siihen asti kerjäsin aina ymmärrystä itselleni. Ensimmäistä kertaa tajusin, että minä olen se, jonka täytyy ymmärtää jotain.

Ratkaisevaa on se, että olen rehellinen itselleni. Ja nimenomaan itselleni.

AA:ssa minulle tuli selväksi, että tämä on sairaus. Ajattelen, että elämässäni on sairasjakso, jolloin olen juonut, ja toipumisjakso, jolloin olen ollut AA:ssa. Tätä toista raittiusjaksoa on nyt kestänyt 12 vuotta.

Kaikki entiset ryyppykaverini ovat joko kuolleet tai AA:ssa. Minä olen tilastoharha, kun olen ensin ollut kymmenen vuotta raittiina, sitten taas juonut ja sitten vielä uudelleen raitistunut.

Elän nykyisin hirveän tyytyväistä elämää, vaikka en omista mitään. Olen aikaa sitten juonut perinnöt ja asunnot. Olen silti aika tasapainoinen, ja minulla on kivoja ihmisiä ympärillä.

Puhun mielelläni tervejärkisyydestä. Niin kauan kuin säilytän jonkinasteisen tervejärkisyyden, en juo.

Kai minun täytyi käydä se kaikki läpi. Toivon, että kaikkien ei tarvitse.

Toivottavasti tulen käymään AA-ryhmässä loppuelämäni. Ajattelen asiaa niinkin, että jos me kaikki ottaisimme ryhmästä vain ensiavun ja häipyisimme, mihin se uusi ihminen tulisi.”

Oona, 22:”Tajusin, etten ehkä selviäkään”

”Olen alkoholisti ja narkomaani. Mikä tahansa päihde on mennyt minulla heti nollasta sataan.

Join ekat kännit muistaakseni 11-vuotiaana, ja heti tuntui, että se oli minun juttuni. Olen ollut lapsena ujo ja hävennyt itseäni, ja juomisen avulla pystyin vapautumaan.

Jo ala-asteella join viikonloppuisin humalahakuisesti ja isoja määriä. 14-vuotiaana joimme kaverin kanssa melkein joka päivä. Keskittymiseni oli aina seuraavassa juontikerrassa. Numeroni eivät olleet hirveän huonoja, mutta en tehnyt mitään koulun eteen vaan alisuoriuduin.

15-vuotiaana tulin raskaaksi. Sekin tapahtui kännissä.

Raskausajan olin selvin päin, koska alkoholi ei pysynyt sisällä. Sen jälkeen aloitin taas juomisen. Kun lapsi yöllä nukkui, saatoin juoda yksikseni mäyräkoiran.

Kun täytin 18, join ja poltin pilveä koko ajan. Aloitin suonensisäisten huumeiden käytön. Muutin omaan asuntoon, ja lapsi jäi äidilleni.

Elämääni ei mahtunut muuta kuin minä ja minun päihteeni. Sillä, miten paljon ulkoisia asioita menetti tai kuinka pohjalla oli, ei ollut väliä. Asunnot ja ajokortit menivät.

Marraskuussa 2017 olin parin viikon reissulla, jonka päätteeksi heräsin sairaalassa Helsingissä. Olin psykoosissa. Reissulla kaikki oli mennyt pieleen, ja sinä aikana parikin kaveriani oli kuollut. Olin mennyt metsään nukkumaan, ja kävi tuuri, kun joku oli löytänyt minut. Pikkurillit olivat mustat ja jalkapohjat valkoiset.

Olin aina ajatellut, että selviän mistä vain. Sitten tajusin, etten ehkä selviäkään.

Käyttämiseni oli niin pakonomaista, että tiesin, että en pysty lopettamaan itse. Pääsin hoitoon naisille tarkoitettuun päihdekuntoutukseen. Sieltä käytiin myös AA:ssa.

Sen jälkeen, kun kotiuduin hoidosta, AA-ryhmät ovat olleet minulle turvapaikka. Käyn kerran viikossa Nimettömissä Narkomaaneissa ja 3–4 kertaa viikossa AA:ssa. Siellä voi toipua narkomaanikin.

Olen ollut nyt vajaan vuoden käyttämättä. Retkahdin viime keväänä, mutta menin heti itku silmässä takaisin ryhmään.

Parasta AA:ssa on vertaistuki. A-klinikalla hoitaja saattaa kysellä minulta hirveästi kaikesta, mutta en oikein osaa itsekään selittää, mitä pääni sisällä tapahtuu. Kun kerron asioistani AA:ssa, todennäköisesti yli puolet siitä porukasta tajuaa. Aiemmin oli sellainen olo, että on vain minä ja minun juttuni.

Aluksi oli vähän vaikeakin hyväksyä sitä, että AA:ssa välitetään, vaikka toista ei tunneta. Se on aika siistiä.

Parasta ohjelmassa on se, että joka päivä päätän, että tämän päivän olen raitis. Käyttöhimot tulevat siitä, kun ajattelee, että en enää ikinä voi ottaa mitään.

Raittiudesta minulle tulee ensimmäiseksi mieleen vapaus. Aiemmin minulla ei ollut mahdollisuutta valita. Sitä kuvitteli, että menee tuolla ympäriinsä villinä ja vapaana, mutta oikeasti oli täysin aineiden kahleissa.

Kun käyn ryhmissä, minulla on mahdollisuus toipua. En tiedä, olisinko enää hengissä, jos olisin jatkanut samalla tavalla.”

Hannele, 44: ”Jollakin ihmeen konstilla päädyin oikealle”

”Huomasin jo varhain, että minulla on hyvä viinapää ja että kun käyttäytyy hyvin, saa juoda niin paljon kuin haluaa. Kaikki toimintani tähtäsi siihen, että sitten kun olen tehnyt sitä ja tätä ja tuota, minua odottaa se palkinto. Tein kahta työtä, opiskelin ja hoidin lapsen. Selitin asiat niin, että hoidan silti työni, minulla on puhtaat ikkunat ja lapsella menee kuitenkin ihan hyvin.

Pidin kiinni siitä, että ruuassa en tingi. Sitten kerran kun lapsi oli pyytänyt jotain tiettyä makkaraa, huomasin miettiväni, että jos ostan tuon 50 senttiä halvemman, saan yhden bissen enemmän.

Kun tulin AA:han, minulla ei ollut halua eikä omasta mielestäni tarvetta raitistua. Ajattelin, että jos käyn ryhmässä viikon tai kaksi, opin kohtuukäyttäjäksi. Tulokaspalaverissani minulle sanottiin, että ensimmäiset kolme kuukautta joka päivä ryhmään, tuntui miltä tuntui.

Siellä yksi tyttö itki ja huusi. Ajattelin, että täällä saa tuolla tavallakin purkaa omaa tuskaansa turvatuissa oloissa. Tyttö vielä pyysi anteeksi, kun oli käyttäytynyt niin huonosti minun tulokaspalaverissani. Vastasin, että se oli juuri se syy, miksi tulisin sinne toista kertaa.

Ensimmäiset kaksi kuukautta kävin ryhmässä kaksi kertaa päivässä. Joka ikinen päivä kun lähdin ovesta, jouduin tekemään itse sen valinnan, lähdenkö oikealle ryhmään vai vasemmalle kaljakauppaan. Jollakin ihmeen konstilla päädyin oikealle. Ajattelin kyllä aina, että tänään vielä menen, mutta huomenna en enää.

Myönsin voimattomuuteni päihteiden suhteen eräässä ryhmässä, kun olin ollut noin kolme kuukautta raittiina. Toitotin aina kovaan ääneen, että minähän lähden tästä dokaamaan juuri silloin kun minua huvittaa. Yksi kundi sanoi minulle, että mietipä se hetki, kun olet tölkki kädessä ja mietit, otatko sen ensimmäisen huikan vai et. Rupesin itkemään.

Ei se, miten paljon juon, miltä näytän silloin tai miten käyttäydyn – vaan se, miten pääni ei tarvitse kummoista signaalia, kun se on siinä. Vaikka olen ollut kohta kuusi vuotta raittiina, niin jos joku rupeaa puhumaan, että olisipa kylmä bisse terassilla kiva, minulla nousee oikein vesi suuhun.

Silloin älysin, että tulisin häviämään päihteille aina.

Tulemme AA:han kuka minkäkin mittaisella autolla, toiset bussilla ja toiset muovipussilla, mutta olemme kaikki siellä sen saman asian ääressä. Ihmiset tietävät, mistä puhun ja milloin jauhan paskaa.

Olen toiminut monella alalla ja luottamustehtävissä. Aina olen jotenkin joutunut kasvamaan ihan muihin kenkiin, ja silti on tuntunut, että perusta on mätä. AA on ollut ensimmäinen paikka, jossa olen saanut kasvaa sitä tahtia, mikä minulle itselleni on luontaista. Olen saanut epäonnistua, olen saanut olla väärässä. Olen oppinut sanomaan, että en tiedä tai että tarvitsen apua.

AA ja raittius ovat antaneet minulle mahdollisuuden kasvaa omaksi pieneksi herkäksi itsekseni.

Kun istun ryhmässä tunnin, se takaa minulle, että seuraavat 24 tuntia olen taas vapaa.

Nimettömät alkoholistit (AA)

Maailmanlaajuinen, vapaaehtoisuuteen perustuva yhteisö, jonka päämääränä on auttaa jäseniään saavuttamaan raittius ja pysymään raittiina.

Aatteellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton ja jäsenmaksuton. Ei ota vastaan rahallista tukea ulkopuolisilta tahoilta.

Toiminta perustuu 12 askeleen toipumisohjelmaan ja AA-ryhmiin, joissa jäsenet jakavat kokemuksiaan.

Suomessa toimii tällä hetkellä lähes 700 ryhmää 260 paikkakunnalla. Suljetut ryhmät on tarkoitettu vain niille, jotka haluavat lopettaa juomisen. Avoimiin kokouksiin voi osallistua kuka tahansa kiinnostunut.29

Yhteystietoja:

Valtakunnallinen auttava puhelin: 09 750 200 (joka päivä 9–21)

Verkkosivut: www.aa.fi


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös