Kirkon ilmoitus olla virallinen Pride-viikon tukija aiheutti eroaallon – todellisuudessa ollut mukana kymmeniä vuosia

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmoitus olla Priden virallinen tukija aiheutti kolmipäiväisen eroaallon. Kirkko ei kuitenkaan ole mukana Helsinki Pride-viikolla ensimmäistä kertaa.

Viime vuonna Pride-kulkueessa marssi kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Jopa 100 000 ihmistä. Arkistokuva Helsinki Pride-kulkueesta vuodelta 2018.

Viime vuonna Pride-kulkueessa marssi kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Jopa 100 000 ihmistä. Arkistokuva Helsinki Pride-kulkueesta vuodelta 2018.

Riina Rastas

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmoitus olla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia juhlivan Priden virallinen yhteistyökumppani aiheutti kohauksen ja eroaallon. Ilmoituksen ja siitä seuranneen keskustelun jälkeen nähtiin kolmen päivän eropiikki.

Päivittäiset eroluvut ovat pysytelleet suurimman osan vuodesta sadan ihmisen puolin ja toisin. Tiistaina 18.6. eroajia oli kuitenkin Eroakirkosta.fi:n tilaston mukaan 350, keskiviikkona 523 ja torstaina 274.

Nyt eroaalto on rauhoittunut.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyötä Priden kanssa kritisoi muun muassa Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen. Räsänen tviittasi 17.6.:

– Kirkko on ilmoittanut olevansa Setan Pride 2019:n virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?

Kommentti sai osakseen paljon kritiikkiä.

Kirkko vastasi kohuun ja Räsäsen kommenttiin sanomalla, että Priden kumppanina olossa kyse on siitä, että kirkon sanoma kuluu kaikille. Mukana ololla ei oteta kantaa avioliittolakiin.

Kristillisiä Pride-tapaamisia

Kirkko ei ole vain nimellisesti Pride-viikon kumppani. Se järjestää ohjelmaa Pride-viikon jokaisena päivänä. Luvassa on esimerkiksi keskiviikkona 26.6. kristillinen sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tapaaminen, perjantaina 28.6. Haasteita suvun kanssa -tilaisuus sekä koko viikon kestävä valokuvanäyttely uskonnollistaustaisista LHBTIQ-henkilöistä.

– Olemme tehneet ohjelman yhdessä Vantaan ja Helsingin seurakuntien kanssa. Esimerkiksi lauantain puistojuhlassa edustamme konttikirkon kanssa. Siellä jaetaan haleja, tarroja, karkkeja ja rukousnauhoja. Siellä saa keskustella ja voi tulla siunatuksi, kertoo Espoon seurakuntayhtymän Monikulttuurisuustyön asiantuntija Matti Peipponen.

Kirkko järjestää perjantaina myös jo 20 vuotta täyttävän sateenkaarimessun. Vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ensi kertaa Priden virallinen kumppani, ovat monet seurakunnat olleet vuosia osa Pridea omine tapahtumineen.

– Ohjelmaa on tänä vuonna enemmän, mutta olemme olleet mukana jo monta vuotta. Luterilaisessa kirkossa on monenlaisia mielipidekorostuksia ja ainakin pääkaupunkiseudulla kirkko on pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, että vähemmistöt tuntevat olonsa tervetulleeksi, Peipponen tuumaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös