Helleraja voi mennä rikki Etelä-Suomessa

ANSSI JOKIRANTA
Helleraja voi mennä rikki Etelä-Suomessa
STT

Ainakin Etelä-Suomessa ollaan tänään lähellä hellerajaa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpötila voi etelässä nousta jopa hieman yli 25 asteeseen.

Myös Etelä-Savoon, Pirkanmaalle ja Keski-Suomen pohjoisosiin luvataan poutaista säätä.

–  Raja on tänään hyvin jyrkkä. Voi käydä niin, että esimerkiksi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pohjoisosissa ollaan 10 asteen hujakoilla samalla kun maakuntien eteläosissa on lähes hellettä, kertoo päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.

Myös Pohjois-Suomessa ja rannikolla on viileämpää. Monin paikoin luvassa on myös vesisateita.

Viikonlopuksi sää viilenee. Lounaaseen tulee sunnuntaina uusia sateita, jotka vaikuttavat myös lämpötilaan. Etelässä lämpötila pysyttelee kuitenkin näillä näkymin 20 asteen tuntumassa ensi keskiviikkoon saakka.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös