Hallinto-oikeus hyväksyi Viestintäviraston 100 000 euron uhkasakon Postille

STTHelsinki

Viestintävirasto sai asettaa Postille uhkasakon, jotta Posti laittaisi jakelun kuntoon, katsoo Helsingin hallinto-oikeus. Marraskuussa määrätty uhkasakko on suuruudeltaan 100 000 euroa.

Uhkasakko liittyy Postin yleispalvelukirjeiden jakeluhäiriöihin. Viestintävirasto on määrännyt Postin vähentämään jakeluhäiriöitä ja seuraamaan jakelun toteutumista tehostetusti.

Viestintäviraston päätöksen mukaan Postin on tammikuun lopussa päästävä siihen, että jakelun ulkopuolelle jää kuukaudessa korkeintaan 0,4 prosenttia yleispalvelukirjeistä. Huhtikuun lopussa jakamatta jääviä kirjeitä saa olla korkeintaan 0,2 prosenttia kuukaudessa.

Hallinto-oikeuden mukaan Viestintäviraston asettama aikataulu jakeluhäiriöiden poistamiselle ei ole kohtuuton. Oikeus toteaa, että Viestintävirasto on aiemminkin vaatinut Postilta toimia jakeluhäiriöiden vähentämiseksi.

Hallinto-oikeuden saaman selvityksen mukaan Posti on 20 kuukauden aikana saavuttanut Viestintäviraston asettaman 0,4 prosentin rajan yksitoista kertaa. Näistä kerroista kuusi on alittanut 0,2 prosentin rajan.

Viestintävirasto sai viime vuonna yli 500 yhteydenottoa ja kirjallista valitusta Postin jakelusta. Vuonna 2016 määrä oli parinsadan paikkeilla.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös