Etnisestä profiloinnista pyritään lopullisesti eroon Helsingin poliisissa – "Se on ollut kiellettyä meillä koko ajan"

Samassa koulutuksessa pyritään ulkomaalaisvalvonnan tehostamiseen

Jecaterina MantsinenHelsinki

Helsingin poliisi on aloittanut toukokuussa koulutuksen, jonka yhtenä tavoitteena on varmistaa, ettei kiellettyä etnistä profilointia tapahdu. Koulutuksella pyritään ehkäisemään syrjintää poliisin toiminnassa ja toisaalta kohdistamaan ulkomaalaisvalvontaa laittomasti maassa olevien löytämiseen, kertoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.

Ulkomaalaislaissa kielletyllä etnisellä profiloinnilla tarkoitetaan sitä, että ihminen poimitaan tarkastukseen esimerkiksi ihonvärinsä tai etnisyyden, kuten arabi- tai romanitaustaisuuden perusteella.

–  Se on ollut kiellettyä meillä koko ajan, ja nyt vielä koulutetaan erikseen, miten se tulee huomioida, Lehtinen sanoo.

Poliisihallituksen viime kesällä julkaisema selvitys ei löytänyt poliisin toiminnasta etnistä profilointia. Samalla Poliisihallitus myönsi, että asiaa on vaikea valvoa.

Tuore tutkimus kuitenkin kertoo, että käytännössä poliisi profiloi etnisesti. Pysäyttämistä, henkilöpapereiden kysymistä ja seuraamista oli koettu muun muassa kaduilla, rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa, kertoo huhtikuussa julkaistu Pysäytetyt-tutkimusraportti, jonka on tehnyt Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolan.

"Joidenkin poliisien vaikea ymmärtää"

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on saanut yksittäisiä kanteluita poliisin etnisestä profiloinnista, viimeksi viime vuonna. Valtuutettu Kirsi Pimiän mukaan kuitenkin jo se, että ihmisillä on Pysäytetyt-hankkeessa esiin tulleita kokemuksia, on liikaa.

–  Pitäisi lähteä siitä, että yhtään tällaista kokemusta ei olisi.

Raportin mukaan kielteiset kokemukset heikentävät luottamusta viranomaisiin.

–  Tämä on se dramaattisin vaikutus. Totta on se yksittäisen ihmisen kokemus syrjinnästä, mutta laajempi vaikutus on, että luottamus heikkenee, Pimiä sanoo.

Pimiästä on tärkeää, että aiheesta koulutetaan ja että poliisin johto näyttää esimerkillään, ettei etnistä profilointia hyväksytä. Hän kuitenkin lisää, että yleiseen poliisin koulutukseen osallistuessaan yhdenvertaisuusvaltuutettu on joutunut huomaamaan, että osalle poliiseista asian sisäistäminen ei ole aivan helppoa.

–  Valitettavasti joidenkin poliisien on hyvin vaikea ymmärtää, miten ulkomaalaisvalvontaa voi tehdä ilman etnistä profilointia.

Maassa olon edellytys tarkistettava aina

Samalla kun Helsingin poliisi pyrkii kitkemään etnisen profiloinnin, sen tarkoitus on kytkeä ulkomaalaisvalvonta aiempaa vahvemmin osaksi kaikkea poliisitoimintaa. Maassa olon edellytykset pitää tarkistaa rutiininomaisesti aina, jos ulkomaalainen tai ulkomaalaiseksi epäilty syyllistyy häiriökäyttäytymiseen tai tulee muuten poliisin asiakkaaksi, Lehtinen sanoo.

Ilman etnistä profilointia ulkomaalaisuus tulee hänen mukaansa tietoon, kun rikoksesta tai häiriökäyttäytymisestä epäillyltä katsotaan henkilöpaperit.

Helsingin poliisissa pyritään myös kohdentamaan ulkomaalaisvalvonta aiempaa tarkemmin laittomaan maassa oloon.

–  Juuri niihin henkilöihin, joiden on käyttäytymisen tai tietojen perusteella syytä epäillä olevan laittomasti maassa.

Sitä, miten poliisi tunnistaa laittomasti maassa olevan, ei Lehtisen mukaan voida kovin tarkasti avata.

–  Analyysitiedolla pyritään selvittämään, missä laittomasti maassa oleskelevia liikkuu tai työskentelee.

Lehtisen mukaan on tarkoitus myös edistää ulkomaalaisvalvonnan läpinäkyvyyttä kehittämällä sen kirjaamista ja dokumentointia.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös