Etelä-Savo ottaa ensimmäisenä maailmassa käyttöön toisten puolesta asioinnin terveydenhuollossa

STTHelsinki

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) ottaa käyttöön toisten puolesta asioinnin sote-asioissa. Asiointi edellyttää sähköisen terveydenhuollon asioinnin valtuutuksen tekemistä Väestörekisterikeskuksen Suomi.fi-portaalissa.

Ensimmäisessä vaiheessa palveluihin kuuluu ajanvaraus, mutta palvelu laajenee vähitellen myös muihin Essoten palveluihin.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomi on asiassa edelläkävijä koko maailmassa.

–  Näin sähköisen asioinnin edut, kuten ajasta ja paikasta riippumaton asiointi, saadaan erityisesti ikääntyvien läheistensä asioita hoitavien ja omaishoitajien arkea helpottamaan, kertoo projektipäällikkö Anna-Elina Ukkonen Essotesta.

Essote tarjoaa Mikkelin seudulla sote-palveluja seitsemässä kunnassa noin 80 000 asukkaalle ja lisäksi kuntayhtymään kuuluvat erikoissairaanhoidon osalta Pieksämäki ja Joroinen.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös