Kaupallinen yhteistyö

Ylempi AMK-tutkinto avaa uusia ovia

Stora Enson osastomestarina toimiva Hanna Kursula ja Kemin kaupungin projektisihteerinä ja sarjakuvakeskuksen näyttelytuottajana toiminut Petri Kittilä valmistuivat viime vuoden puolella ylemmän ammattikorkeakoulututkintoohjelmista.

Ylempi AMK-tutkinto avaa uusia ovia

Viime vuonna valmistuneet Hanna Kursula ja Petri Kittilä ovat tyytyväisiä YAMK-tutkinto-ohjelmiin. ”Kokonaisuutena tämä on ollut avartava kokemus ja opettanut järjestelmälliseen ja systemaattiseen työntekemiseen.”

Mikä sai Hanna Kursulan ja Petri Kittilän palaamaan opintielle Lapin ammattikorkeakouluun?

– Olin työskennellyt jo jonkin aikaa vuorotyönjohtajana Stora Ensolla ja aloin kaipaamaan laajempaa työnsisältöä. Halusin hakea eri tyyppisiä työtehtäviä ja mietin, että ylemmän tutkinnon käyminen auttaisi tavoitteessani, kertoo Kursula, joka suoritettuaan insinööri YAMK-tutkinnon siirtyi osastomestarin työtehtäviin valmistumisensa jälkeen.

Kittilä suoritti englannin kielellä liiketaloustieteellisen MBA-tutkinnon tiiviissä tahdissa eli 1,5 vuodessa.

Opiskelupaikan valintaan vaikuttivat monet tekijät:

– Sijaintina Tornio oli kätevä, sillä se sijaitsee lähellä asuinpaikkaani Kemiä. Tärkeimmät valintaani vaikuttavat syyt olivat kuitenkin korkeatasoiset opettajat ja koulutuksen laadukkuus. Lapin ammattikorkeakoululla on myös laajat ja hyvät kansainväliset verkostot eri toimijoiden kanssa.

Opiskeleminen töiden ohella

YAMK-opinnoissa haasteena voi olla työn ja opiskelun yhteen sovittaminen. Tästä ovat samaa mieltä myös Kursula ja Kittilä:

– Opiskelun aikana korostui itsensä johtamisen lisäksi ajan käytön taito. Haasteellisinta oli oman perheen, vuorotyön ja opiskelun sovittaminen, muistelee Kursula.

– Työt loppuivat normaalisti viiden aikaan ja ilta meni opiskeluun, joka sisälsi lukemista, kirjoittamista, ryhmätöitä ja verkkoluentoja. Olihan se tiivis työtahti, Kittilä kommentoi.

Huolimatta haastavista yhteensovituksista, ovat molemmat olleet tyytyväisiä YAMK-tutkinto-ohjelman kokonaisuuteen:

– Tämä oli avartava kokemus ja opetti järjestelmälliseen ja systemaattiseen työntekemiseen.

Työpaikan tuki tärkeää

Molempien vastavalmistuneiden mielestä erityisesti työpaikan tuki näyttelee suurta osaa YAMK-tutkinnon suorittamisen aikana.

– Kun työntekijöitä kannustetaan opiskeluun, on siitä selkeä hyöty myös yrityksille: kouluttautuminen motivoi ja se antaa työntekijöille mahdollisuuden kasvaa organisaation sisällä, Kursula kertoo.

Kittilä haluaa rohkaista myös muita hakemaan iästä huolimatta:

– Ikä ei ole este. Mielestäni jokaisen kiinnostuneen kannattaisi lähteä rohkeasti opiskelemaan.

 

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK)

Joustava tapa opiskella maisteritason tutkinto työn ohessa

„„Johtamisen, esimiestyön ja työelämän kehittämisen tutkintoja

„„Pääsyvaatimuksena ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto ja vähintään 3 vuoden työkokemus em. tutkinnon jälkeen

„„Haku suomenkielisiin koulutuksiin: opintopolku.fi (14.–28.3.) ja englanninkieliseen MBA-ohjelmaan: studyinfo.fi (13.2.–31.3.)

„„Lisätietoa saat: www.lapinamk.fi/YAMK


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös