Kaupallinen yhteistyö

Viikon sana: …olen kahden maan kansalainen…

Viikon sana: …olen kahden maan kansalainen…
Aila Ylinärä, diakonissa

Passit ovat ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, toisilla sellainen on ja toisilla ei. Meillä on yksi samanlainen passi, siinä on sekä tämän maailman että taivaan valtakunnan leimat. Olemme yhtä aikaa maallisen isämme ja myös taivaallisen Isän lapsia. Teemme matkaa toisen jalkamme ollessa tukevasti maan kamaralla, toinen näyttää taivasta kohti.

Viime sunnuntain, Taivaan kansalaisina maailmassa, evankeliumitekstissä (Joh. 15:10-17) sanotaan: Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Jeesus on antanut tehtävän lähteä liikkeelle, passi on valmiina.

Meillä jokaisella on omat ominaisuutemme. Meille on annettu erilaisia lahjoja ja niille on käyttöä Jeesuksen antamassa tehtävässä olla välittämässä Jumalan rakkautta eteenpäin. Sanonta ”Laita hyvä kiertämään” kuuluu jokapäiväiseen elämään. Hyvä on lähtenyt kiertämään, kun seurakuntamme diakonian monet vapaaehtoiset antavat lahjansa ja taitonsa käyttöön. He antavat aikaansa yksinäiselle tai apua tarvitsevalle olemalla heille avoin ovi ulkomaailmaan. Ilolla vapaaehtoiset huolehtivat eri ryhmien palvelutehtävistä, erilaisista talkoojutuista tai ilahduttavat laitosten asukkaita lauluillaan. Illanvirkut jaksavat keskustella yömyöhään Palvelevaan Puhelimeen soittavien kanssa.

Hyvä on lähtenyt kiertämään myös laitoksen sairasvuoteelta, missä potilaana oleva vanhus katsoo ystävällisin silmin huoneeseen tulijaa. Tai siinä lyhyessä kohtaamisessa kadulla, jossa sanotaan huomaavainen sana tuntemattomalle tai hymyillään yhteisen kielen puuttuessa.

Jumala toimii salatulla tavalla. Joskus joku pienikin asia voi olla sellainen, joka puhuttelee ja kertoo toiselle ihmiselle Jumalan olemassaolosta, hänen rakkaudestaan ja huolenpidosta antaen toivoa ja luottamusta. Milloin on sellainen hetki, sitä emme tiedä. Sen vuoksi on tärkeätä avata silmämme ja nähdä vierellä oleva lähimmäinen.

Jumalan rakkauden välittäminen eteenpäin on kuin ketjuvirkkausta. Silmukoita ei voi pudota välistä, jotta se säilyisi ehjänä. Joskus silmukka on tiukempi, toisinaan löysempi, mutta jokainen silmukka on yhtä tärkeä ja jokaista tarvitaan. Saamme käyttää meille annettuja lahjoja. Ihmisten erilaisuus saa aikaan auttamisen rikkauden. Jokainen voi toimia sillä tavalla jonka osaa ja mikä on hänelle luontevaa, muuta ei tarvita. Hyvä on lähtenyt kiertämään synnyttäen uusia silmukoita.

Matka jatkuu kahden maan kansalaisina, ”Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vastaan; matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen.” (Kahden maan kansalainen, sanat Kaija Pispa) Meitä ei lähetetä matkaan omilla voimilla. Jumala antaa meille rakkautensa, joka on täysin pyyteetöntä ja ikuista. Tähän rakkauteen uskoen ja siitä eläen me voimme olla Jumalan käytössä hänen antamassa tehtävässä.


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös