Kaupallinen yhteistyö: Viikon Sana: Katso minä luon uutta - Lapin Kansa

Kaupallinen yhteistyö

Viikon Sana: Katso minä luon uutta

Kuluneen kesälomani aikani pohdin eri yhteyksissä muistojen merkitystä. Pontta tälle on vuosien aikana antanut kirjallisuus, hyvät elokuvat, ihmisten kohtaamiset ja tietysti oma elämä.

Viikon Sana: Katso minä luon uutta
Jarkko Kuusisto, kappalainen Tornion seurakunta

Raamattu myös sisältää historiaa, muistoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Miksi muistoja on, mikä on niiden arvo ja ovatko ne sananmukaisesti ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta jopa joiltain osin vaarallisia? Lomalla on väljiä hetkiä, jolloin tekee sisäisen matkan – jonkin ulkoisen virikkeen sysäämänä muistoihin.

Muistot liittyvät vuodenaikoihin, paikkoihin, tapaamisiin, ihmisiin, tapahtumiin, käännekohtiin, kohtaamisiin, esineet, koti, pihapiiri, valokuvat, ympäristö, muutot. Lisäksi auringon nousut, laskut, valon eri vivahteet, äänet, tuoksut, värit, eri lämpötilat, pilvet, sumu, vesistöt, tuuli, luonto kaikkinensa.

Me kannamme näistä ja paljon jäi varmaan mainitsematta kyseisessä listassa olevia asioita – kertomuskudelmaa, jota kutsutaan muistoiksi. Toinen kysymys on miten ja mitä muistamme. Kaikki ei välttämättä ole autenttisesti kohdillaan. Ts. se on juuri niin kuin minä muistan vaan voi olla, että ei muista kaikkea kovin tarkasti tai on unohtanut asioita.

Ne ovat meidän matkakertomuksen aineksia; kuka olen, mistä tulen, mitä on eletty läpi.  Ne saattavat olla henkistä hyvinvointi pääomaa; muistoja joiden ääreen on mukava palata ja/tai ne voivat olla asioita, jotka lyövät maahan, niitä ei halua muistaa. Luulenpa meidän kantavan mukanamme molempia kertomuksia yhteen kietoutuneena. Osaan on itse voinut vaikuttaa – osaan ei tai sekä-että.

Ovatko ne vaarallisia? Pitäisikö ymmärtävälle, kasvavalle lapselle kertoa sen lisäksi, että vältä netissä namusetää tai -tätiä, kuumaa liettä, liikaa auringonpaistetta ja ylenpalttista makean syöntiä, niin vältä keräämästä muistojen erilaisia aineksia. Niitä, joita edellä luettelin. Ne voivat kääntyä sielussasi, eri elämän käänteissä myrkyiksi; kivuliaiksi muistoiksi, haikeudeksi, melankoliaksi, kylmän varjon heittäessä auringon paisteen syrjään lämpöineen. Ole väritön sisäistä maailmaasi myöten, niin selviät elämästä. Varsinkin sisäinen maailmasi selviää, sinne ei laskeudu hallaöitä muistojen myötä. Mennyt elämäsi kertomus ei ala hallita, ohjailla vaan olet kuin mustavalkofilmi, värit, tunteet puuttuvat. Vain hailakka häivähdys jostakin läpi eletystä on läsnä, siinä kaikki. Äläkä sitoudu syviin ihmissuhteisiin. Ne voivat tuoda elämän varrella pettymyksiä, ihminen on petollinen eläin.

Kivullakin on merkitys.

Se muistuttaa, että olemme matkalla. Matkalla voi tapahtua niin monenlaisia asioita. Ison Kirjan, Raamatun mukaan elämme syntiinlankeemuksen maailmassa. Synti, kuolema, persoonallinen paha on rikkonut ja rikkoo jatkuvasti. Ne kivut Jeesus otti päälleen neitsyt Marian kohdussa, vaeltaessaan synnittömänä läpi elämän, rujoimmin näyttäen ihmiskunnan yhteisiä kipuja ristillä. Haavat käsissä, jaloissa, kyljessä olivat ja ovat Hänellä ylösnousemuksen jälkeenkin, ihmisyyden, syntiinlankeemuksen ja ennen kaikkea sovituksen merkkeinä. Kaikki entinen on mennyt; synnit on sovitettu. Jeesus on maksanut velkamme. Sekin ikävä maisema, joka livahtaa mieleemme sisäisen oven ollessa raollaan menneisyyteemme päin voi Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolossa purkaa, työstää ja käsitellä. Haavat, synkät asiat pysyvät mittakaavoissaan, kivun ja tapahtuneen todellisuutta ei mitätöidä, mutta Jumala puhaltaa sieluun jotain uutta. Minä olen kanssasi, sinä olet rakas. Näin Jumala haluaa sanoittaa. Toipumisen tiellä voi olla merkityksellinen kokemus hoitava ihmissuhde.


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös