Likiliike Akatemiassa opitaan myös toisilta yrittäjiltä - Lapin Kansa

Kaupallinen yhteistyö

Likiliike Akatemiassa opitaan myös toisilta yrittäjiltä

Rovaniemellä on käynnistynyt ainutlaatuinen valmennusohjelma, Likiliike Akatemia, jonka tavoitteena on parantaa rovaniemeläistä palvelua.

Vuoden loppuun asti jatkuvan valmennuksen kautta Likiliike-jäsenyrityksille tarjoutuu mahdollisuus uudistaa yritystään laadukkaammaksi sekä saada lisää sitoutuneita asiakkaita.

– Likiliike haluaa auttaa jäseniään osaamisen tason nostamisessa, mutta ennen kaikkea haluamme tarjota yrittäjäverkostollemme mahdollisuuden kouluttautua ilman raskasta kulurakennetta. Kun huippuvalmennus tuodaan omaan kotikaupunkiin, ei tarvitse sijoittaa lentoihin, hotelleihin tai päivärahoihin, kertoo Likiliike-päällikkö Marika Tiikkaja.

Kaikkien aikojen ensimmäinen valmennusohjelma koki päivänvalon jo helmikuun lopussa, jolloin noin 40-päinen Likiliike-joukko tapasi valmentajansa Nina Lappalaisen ensimmäisen kerran. Akatemian toinenkin valmennuspäivä on jo takana päin.

Kuvat: Katri Rantala

– Ajatusten vaihtoon on tuonut virkistäviä näkökulmia se, että kaikki me valmennettavat tulemme aivan eri aloilta. Opimme siis toinen toisiltamme, sanoo Perttu Carlson Katto Oy Rovaniemi Oy:stä.

Innostavaan ilmapiiriin panostava valmennus on suunnattu yritysten johdolle sekä henkilöstölle. Ensimmäisen kerran se järjestetään vuonna 2019, mutta valmennuskokonaisuuksia on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa.

Likiliikkeiden valmentaja: Uudistuva yritys tarjoaa paremmat palvelut

Likiliike Akatemian valmentajaksi on saatu valtakunnallisesti noteerattu huippuvalmentaja ja muutosagentti Nina Lappalainen. Hän on auttanut yrityksiä uudistumaan, tekemään kestäviä muutoksia ja parantamaan asiakasymmärrystään jo neljännesvuosisadan.

Nina Lappalainen

– Pureudun intohimoisesti asiakkaan ongelmiin ja kehitän yhdessä heidän kanssaan pitkäjänteisesti parempia toimintatapoja, johtajuutta ja palvelukulttuuria. Lähestymistapana ovat palvelumuotoilu, lean-ajattelu ja dialoginen johtaminen, Proinno Design Oy:n toimitusjohtaja Nina Lappalainen kertoo.

Naisen rautainen kokemus, vahva asiantuntemus ja innostava ote ovat tuoneet pitkäkestoisia, näkyviä tuloksia niin yrityksiin kuin julkishallinnollekin. Tuloksena on menestyviä yrityksiä, innovatiivisempaa toimintaa ja motivoituneempia työyhteisöjä.

– Autan johtoa ja henkilöstöä tekemään kestäviä muutoksia moderneilla menetelmillä. Rakennamme yhdessä huomisen palvelut, tuotteet ja kulttuurin jo tänään. Ihmislähtöisesti, ketterästi ja tehokkaasti.

Ninalla on käytössään modernit, monipuoliset menetelmät ja kyky räätälöidä niistä sopivimmat asiakkaan tarpeisiin. Lopputuloksena on uudistuva toiminta, sujuva arki ja paremmat palvelut.

– Uskon kestävään kehitykseen. Kehittyvä organisaatio, innovoiva työkulttuuri ja kommunikoivat ihmiset tuovat menestystä ja ovat perusta hyvälle työelämälle.

GALLUP

Haastattelimme viittä Likiliike Akatemiaan osallistuvaa yrittäjää.

Kysymykset:

Nimi

Yritys

1. Miksi lähdit mukaan Likiliike Akatemian valmennukseen?

2. Mitä olet jo oppinut ja oivaltanut ensimmäisten valmennuspäivien aikana?

Janne Tapio

Sähkötapio

1. Tarkoitukseni on päästä kehittämään koko Rovaniemeä siten, että meillä paikallisilla yrityksillä olisi yhteiset arvot ja periaatteet. Haluan olla antamassa tähän keskusteluun oman näkemykseni. Totta kai olen mukana myös sen vuoksi, että saan kontakteja muihin Likiliike-yrityksiin.

2. Olen käynyt paljon erilaisissa koulutuksissa, mutta tässä valmennuksessa olen oppinut jo uutta esimerkiksi aikatauluttamisesta ja rutiineista. Kun kaaos ja kiire pysyy hallinnassa, säästyy aikaa ja energiaa parempaan asiakaspalveluun. Mielestäni rovaniemeläisen palvelukulttuurin tulee erottautua ihmisläheisyydellään. Täällä hintakilpailu ei riitä.

Isabella Gröhn

Arctic Hotel Collection

1. Koko meidän yrityksemme ydin on laadukas palvelu. Hotelliemme arvo on tuottaa palvelua, joka on aivan uudella tasolla Rovaniemellä. Tätä meidän tulee jatkuvasti kehittää, ja Likiliike Akatemia on luonteva osa tätä kehitystyötä.

2. Olen saanut todella paljon käytännön vinkkejä ja ideoita esimerkiksi siihen, kuinka työntekijöitä voisi kehua ja kannustaa uusin tavoin. Tulen yllättämään henkilökuntamme lähiaikoina!

Perttu Carlson

Katto Oy Rovaniemi

1. Yhtiöllämme on halua kasvaa ja kehittyä sekä verkostoitua muiden, samanlaiset arvot omaavien yritysten kanssa. Valmennuspäivissä tapaa hyviä ihmisiä, joiden kanssa syntyy hienoja keskusteluja. Sparraamme toinen toisiamme. Suurin vahvuus on, että olemme kaikki aivan eri aloilta. Kun katsot maailmaa kattolasien läpi, on hienoa avartaa yhdessä näköaloja.

2. Todella paljon uutta ja uusia menetelmiä kuten miten käsitellä yrityksessä vaikeita asioita. Aion ottaa heti käyttöön post it -lappujen käytön. Ratkaisemme jatkossa ongelmat lappu kerrallaan ja viivyttelemättä.

Taina Stark

Beebike

1. Yritykseni on uusi ja olen vasta muuttanut isompiin liiketiloihin. Haluan, että yritykseni toiminta on laadukasta alusta asti, joten halusin tulla valmennukseen.

2. Valmennuspäivien aikana on hyvä jäsennellä asioita itselleen paitsi mielessään myös paperilla. Se helpottaa päivittäisiä käytäntöjä. Huippuvinkkejä olen saanut esimerkiksi ajanhukan ratkaisukeinoiksi. On turha harmitella liikaa aikaa vieviä työtehtäviä – ne voi myös ratkaista.

Paula Kähkönen

Mandragora

1. Yrityksemme on saanut erittäin hyvää palautetta asiakaspalvelusta, joten totta kai haluamme kehittää sitä edelleen.

2. Olen innostunut valmennuksen aikana erityisesti arvotyöskentelystä, jossa yrityksen arvot nimetään. Arvot näkyvät näin entistä konkreettisemmin arjen toiminnassa ja asiakaspalvelussa. Meidän yrityksemme yksi selkeä arvo on mutkattomuus, joka istuu rovaniemeläiseen palveluun kautta linjan.

Kevät on yhtä juhlaa

Näyttääkö sinunkin kalenterisi riemukkaan kirjavalta keväisin? Vappu, äitienpäivä, valmistujais- ja rippijuhlat, kulman takana häämöttävät kesähäät – mitä kaikkea sinun juhlalistaltasi löytyy kesän kynnyksellä? Mietintää usein aiheuttaa lahja-asioiden hoitaminen kevään moninaisiin menoihin.

Juhlakauden alkaessa lahjan antajan päätöksentekoa helpottaa jo hyvän jalansijan saanut Likiliike-lahjakortti. Rovaniemen paikalliset Likiliike -yritykset ovat yhteistuumin ottaneet käyttöön yli 200:ssa rovaniemeläisessä yrityksessä toimivan lahjakortin.

Lahjan saajalle tämä rovaniemeläinen valuutta on erityisen iloinen yllätys. Tämän lahjakortin käyttökohteen voi valita esimerkiksi kauneus- ja komeuspalveluiden, kampaamoiden, rengasliikkeiden, ruokakauppojen, vaate- tai lahjatavaramyymälöiden, yksityisten hammaslääkäreiden tai vaikkapa monipuolisten asiantuntijapalvelujen joukosta. Lahjakortin voit hankkia kätevästi Likiliikkeen omasta verkkokaupasta. Sieltä löytyvät myös ne aivan aidot, sertifioidusti paikallisesti tuotetut Liki-Tuotteet.

Likiliikkeen lahjakortti on arvokas kaikille osapuolille: ostaja saa hankinnalleen takuun siitä, että lahja on aidosti paikallinen. Lahjakortin saaja puolestaan saa valita valtavasta yritysten määrästä juuri omaan tarpeeseen sopivan liikkeen, josta hankkii tarvitsemansa palvelun tai tavaran. Paikalliset yrittäjät taas saavat tästä lisäpontta toiminnalleen.

On tärkeää, että meillä Rovaniemellä oman paikkakunnan yritykset voivat hyvin, tarjoavat meille aitoja lähipalveluita sekä pitävät yhteisestä kaupungin elinvoimaisuudesta huolta. Läheltä lähelle, ihmiseltä ihmiselle – sitä on Likiliike, joka haluaa edesauttaa oman kaupungin kukoistusta.

Valitse sinäkin paikallinen lahja!

Liikuttavin terveisin,

Marika Tiikkaja,

Likiliike-päällikkö

P.S. Osallistu Likiliikkeen 100 € arvoisen lahjakortin arvontaan osoitteessa www.likiliike.fi ! Arvonta suoritetaan 12.5.2019 kaikkien osallistuneiden kesken.

Kuva: Petri Teppo/Studio Artica


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös