Kaupallinen yhteistyö

Kahvilayrittäjä Heli Alatalo ymmärsi jaksamisensa rajallisuuden – ”Mielestäni ihmisten pitäisi puhua avoimemmin haasteista ja ongelmista”

Heli Alatalo toimii yrittäjänä jo kolmannessa sukupolvessa kotikylässään Kittilässä. Mummolla oli Tarmo lähikauppa, äidillä kyläbaari ja isä ajelee taksia vieläkin. Nyt nainen itse pyörittää kodikasta Cafe Soma -kahvilaa Kittilässä ja Levillä. Tie on ollut yrittäjälle haastava, mutta sitäkin opettavaisempi.

Kahvilayrittäjä Heli Alatalo ymmärsi jaksamisensa rajallisuuden –  ”Mielestäni ihmisten pitäisi puhua avoimemmin haasteista ja ongelmista”

Kahvilayrittäjä Heli Alatalo on onnellinen tällä hetkellä löytämästään tasapainosta elämäänsä. ”On erittäin tärkeää välissä pysähtyä ja miettiä, kuka on ja mistä oikeasti tässä elämässä nauttii.”

Heli Alatalo seikkaili Kittilän Osuuspankkiin aarrekartta kädessään. Elettiin vuotta 2012, jolloin nainen toimi vielä Kittilän terveyskeskuksen kanttiinin yrittäjänä omalla toiminimellään. Alatalolla oli itänyt jo pidemmän aikaa tunne, että nyt jos koskaan, on oikea aika tavoitella unelmia.

– Olin haaveillut suuremmasta kahvilasta jo kauan aikaa. Olen todella visuaalinen ihminen, joten itselleni oli helpoin tapa visioida suunnitelmani piirroksin ja eri värein luomaani karttaan. Pankissa sanoivat, että olin ensimmäinen lainanhakija, jonka suunnitelma oli tehty näin visuaalisesti, muistelee Alatalo hymyillen.

Pankkiseikkailun jälkeen, nainen sai lopulta hyväksynnän lainalle ja myöhemmin liikepaikka aukesi kahvilalle Kittilän keskustasta vanhan vaateliikkeen tiloista. Suuren muutosremontin jälkeen, Cafe Soma juhli avajaisiaan lokakuussa vuonna 2013.

– Kaikella on tarkoituksensa. Olen kiitollinen, että olen tarttunut mahdollisuuksiin ja luotan syvästi intuitiooni. Jos asia tuntuu hyvältä, niin annan mennä vain, naurahtaa Alatalo.

Cafe Soma on värikäs ja kodikas kahvila, jonka seinillä komeilee Alatalon itsetekemät maalaukset. ”Kaikille löytyy jotakin. Valmistamme lähestulkoon kaiken niin makeat kuin suolaisetkin tarjottavat itse paikan päällä. Tulemme myös uudistamaan menulistaa sekä hinnastoja lähitulevaisuudessa sekä annamme uudet nimet burgereille. Kesällä tarjoillaan jälleen vohveleita ja jäätelöä”, vinkkaa yrittäjä.

Cafe Soma on värikäs ja kodikas kahvila, jonka seinillä komeilee Alatalon itsetekemät maalaukset. ”Kaikille löytyy jotakin. Valmistamme lähestulkoon kaiken niin makeat kuin suolaisetkin tarjottavat itse paikan päällä. Tulemme myös uudistamaan menulistaa sekä hinnastoja lähitulevaisuudessa sekä annamme uudet nimet burgereille. Kesällä tarjoillaan jälleen vohveleita ja jäätelöä”, vinkkaa yrittäjä.

Muutokset ravistelivat hereille

Vaikka yrittäjän tie ei ole aina ollut helpoimmasta päästä, on Alatalo uskaltanut mennä kohti uusia tuulia. Kahvila laajentui alussa baariksi ja Alatalo haki anniskeluoikeudet ja suoritti jopa järjestyksenvalvojan kurssin.

– Kului puoli vuotta ja päätin lopulta pistää baarin puolen kiinni, sillä se riiteli todella paljon Soman brändin kanssa. Samoihin aikoihin laajensin ja perustin uuden kahvilan Leville, mikä oli ehkäpä siihen aikaan liian suuri harppaus. Kahden toimipisteen vetäminen vei todella paljon voimavarojani ja paloin loppuun kaiken kiireen keskellä, muistelee Alatalo mietteliäänä.

Suurten muutosten jälkeen, totesi Alatalo itselleen rehellisenä, että lyhyen ajan sisällä oli tapahtunut aivan liikaa. Yrittäjä päätti käydä tapaamassa lääkäriä, sillä häntä piinasi jatkuva väsymys. Käynnin jälkeen Alatalolle todettiin vakava työuupumus ja hän aloitti pitkän toipumisen tien.

– Viime syksynä aloin hoitamaan väsymystäni mentorin ja terapian avulla. Minulla oli muodostunut vääristynyt mielikuva, että olen korjaamaton. En ollut osannut antaa vastuuta muille ja tein liikaa itse. Työntekijätkin tekivät parhaansa, mutta itse en ymmärtänyt johtamista silloin. Oma identiteettini ei kasvanut samaa tahtia yrityksen mukana, avaa Alatalo vaikeaa aikaa.

Yrittäjä muistuttaakin, kuinka tärkeää on ymmärtää oman jaksamisensa rajallisuus. Alatalolle muutos lähti pienistä, mutta merkittävistä arjen asioista: hän muutti päivärutiiniaan jättäen työt työpaikalle sekä viettäen enemmän aikaa perheensä kanssa.

– Olen kokenut voimaannuttavana hakiessani tietoa työuupumuksesta, kuinka moni muukin, erityisesti yrittäjät, ovat sanoneet, että intohimolla tehtävään työhön kuluu jonkun asteinen romahdus ja väsymys. Emme ole yli-ihmisiä, vaan ihan tavallisia, joihin muidenkin on helppo samaistua. Mielestäni ihmisten pitäisikin puhua avoimemmin haasteista ja ongelmista.

– Somessa koko maailma näyttää niin ihanalta, jopa täydelliseltä. Joku saattaa pitää minuakin yli-ihmisenä, kun maalaan toisella kädellä taulua ja toisella väännän burgeria. Ei se niin aina ole, kertoo Alatalo kevyesti naurahtaen.

Kittilässä ei ole ollut aikaisemmin vahvaa kahvilakulttuuria, joten tämä oli yrittäjälle haaste, jonka hän tiedosti. ”Hyvin olemme saaneet jalan sijan täällä. Levillä kulttuuri on turisteille tutumpi, mutta kahvilan tyyli on aika uusi tuttavuus useammalle kävijälle”, kertoo Alatalo.

Kittilässä ei ole ollut aikaisemmin vahvaa kahvilakulttuuria, joten tämä oli yrittäjälle haaste, jonka hän tiedosti. ”Hyvin olemme saaneet jalan sijan täällä. Levillä kulttuuri on turisteille tutumpi, mutta kahvilan tyyli on aika uusi tuttavuus useammalle kävijälle”, kertoo Alatalo.

Tasapainon löytäminen työn ja arjen välille

Kahvilayrittäjän lähitulevaisuuden tavoitteina on molempien Somien ulkoinen päivittäminen sekä ammattimaisuuden lisääminen toimintamalleihin.

– Henkilökuntani on todella sitoutunut ja osaava. Olen pyrkinyt parhaimpaan esimiehen asemassa, vaikka virheitäkin on tullut tehtyä matkan varrella. Osa on lähtenyt matkan varrella eri teille ja osa jäänyt. Muutos on välttämätön tällä alalla, kertoo Alatalo, joka on oppinut myös olemaan armollisempi itselleen.

Itsensä ilmaiseminen taiteen kautta on ollut tärkeä voimavara Alatalolle haastavina aikoina. Nainen mieltääkin itsensä boheemiksi taiteilijaksi ja Soma on kuin yksi hänen taideteoksistaan.

– Töissä ollessani olen todella sosiaalinen ja pidän olla ihmisten seurassa, mutta kun pääsen kotiin työpäivän päätteeksi, hakeudun rauhaan ja menen maalaamaan tai hiihtämään. On äärimmäisen tärkeää mielestäni tehdä asioita, jotka teettävät iloa, summaa Alatalo.

– Rakastan tätä kahvilatyötä ja olla ihmisten parissa, mutta samalla olen alkanut löytämään pikkuhiljaa tavoittelemani tasapainon elämään. Siitä aion pitää myös kiinni.


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös