Kaupallinen yhteistyö: Jukka Keskitalo valittiin Oulun hiippakunnan piispaksi - Lapin Kansa

Kaupallinen yhteistyö

Jukka Keskitalo valittiin Oulun hiippakunnan piispaksi

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo sai ensimmäisellä vaalikierroksella yli puolet annetuista äänistä ja tuli suoraan valituksi Oulun seuraavaksi piispaksi.

Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio
Jukka Keskitalo valittiin Oulun hiippakunnan piispaksi

Oulun hiippakunnan piispaksi valittu Jukka Keskitalo aloittaa työtehtävissään 1.11.2018. Piispan virkaan vihkimys järjestetään Oulun tuomiokirkossa 11.11.2018.

Äänet jakautuivat seuraavasti: kansliapäällikkö Jukka Keskitalo 598 ääntä, Oulun Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen 261 ääntä ja Raudaskylän Kristillisen Opiston rehtori Jukka Hautalan äänimäärä oli 145.

TT Jukka Keskitalo on syntynyt vuonna 1962. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1988. Vuonna 1999 hän väitteli teologian tohtoriksi. Keskitalo on toiminut kirkkohallituksen kansliapäällikkönä vuodesta 2010.

Uusi piispa aloittaa tehtävässään 1.11.2018. Piispan virkaan vihkimys järjestetään Oulun tuomiokirkossa 11.11.2018.

Ei opintoja vaan työtä varten – Jukka Keskitalon väitöskirja on yhä ajankohtainen

Tuleva piispamme Jukka Keskitalo on kirjoittanut väitöskirjan aiheesta ”Kristillinen usko ja moderni kulttuuri: Lesslie Newbiginin käsitys kirkon missiosta modernissa länsimaisessa kulttuurissa” (STKS 218, 1999). Sen keskeinen kysymys oli, mitä merkitsee olla kirkkona sekularisoituvassa läntisessä maailmassa. Keskitalo itse sanoo voineensa kaikkina näinä vuosina ammentaa tästä aihepiiristä näkökulmaa ja syvyyttä käytännön papintyöhönsä. Varmasti – aihe on yhä ajankohtainen ja tutustumisen arvoinen vaikkei Newbiginin nimeä missiologina ja ekumeenikkona tietäisikään.

Ensisijaisena lähteenä Keskitalon tutkimuksessa on Leslie Newbiginin (1909-1998) kirjallinen tuotanto 1980- ja 1990 -luvuilta, nimenomaan siltä ajalta, jonka Newbigin omisti kirkon mission hahmotteluun modernissa ja jälkimodernissa kulttuurissa. Newbiginin perusajatus on, että kaikki tietäminen alkaa uskosta. Lähtökohtana ei siis ole valistusajan tietoteoreettisen ajattelun mukaisesti epäily eikä sille rakentuva rationalistinen totuusajatus, jonka mukaan logiikan ja empirismin avulla voitaisiin rakentaa varmuus. Sama uskonvaraisuus todentuu Newbiginin mukaan myös tieteessä ja tiedeyhteisöissä. Käsitys uskon ja tiedon vastakohtaisuudesta ei ole oikea. Tunnettu, usemmiten Augustinukseen liitetty ajatus credo ut intelligam (uskon, jotta ymmärtäisin) on oikea lähtökohta.

Newbiginin analyysi modernista kulttuurista viittaa mielenkiintoiseen kaksijakoisuuteen. Osa nykyajan kulttuurista on sidoksissa klassiseen moderniin maailmankatsomukseen, joka pohjaa valistusajan skeptisismiin ja sen tieto- ja totuuskäsitykseen. Osa taas on siirtynyt jälkimodernismiin, jonka tunnusmerkkinä on rajaton relativismi. Tässä keskustelussa kirkko ei saa myöntyä siihen valistuspohjaiseen ajatukseen, jonka mukaan vain ”kovat faktat” kuuluvat ”totuuteen” ja näin ollen julkiseen, objektiiviselle elämän alueelle, ja ”arvot” (usko, uskomukset) henkilökohtaiselle, subjektiiviselle alueelle ilman yleispätevää totuusmerkitystä. Kirkon tulee pyrkiä kommunikoimaan evankeliumin sanoma totuutena niin, että se kohtaa nykykulttuurin molemmat puolet: ”koviin faktoihin uskovat” modernistit ja ”totuusrelativistit” jälkimodernin ajan lapset”.

Kysymys totuudesta ja sen sisällöstä on otettava yhä 2000-luvulla vakavasti, liittyivät ajatukset sitten Newbiginiin tai eivät. Tuleva piispamme on siis tutkinut väitöskirjassaan aihetta, joka ei ole vielä arkistomateriaalia. Newbiginin uskonrohkean ajattelun voi yllättäen huomata olevan yhä ajankohtainen, kun kirkko käy keskustelua yhteiskunnassa vallitsevien ja valtaan pyrkivien ajatusten kanssa.


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös