Anna äänesi kuulua - Lapin Kansa

Kaupallinen yhteistyö

Anna äänesi kuulua

Vanhan sanonnan mukaan lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Harva onneksi enää uskoo tähän. Lasten äänet ovat elämän ääniä. Tulkoon ilo jokaisesta lapsen äänestä, jonka kuulemme kirkossa, kotona tai kylällä!

Lapset ja nuoret antoivat hiljattain äänensä kuulua myös kaduilla. Koululaiset ympäri maailmaa käyttivät ääntään ja marssivat muistuttaakseen ilmastonmuutoksesta: Pallomme on annettu meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi, nyt on tehtävä tulevaisuuden päätöksiä.

Reilun viikon päästä meille aikuisille on tarjolla lain ja demokratian suoma mahdollisuus käyttää ääntämme. Maahamme valitaan eduskunta kolmattakymmenettä kahdeksatta kertaa. Se käyttää edelleen ylintä päätösvaltaa maamme asioissa. Eduskunnalla ja sen tekemillä päätöksillä on siksikin suuri vaikutus meihin, lapsiin ja tulevaisuuteen.

Parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan yläkoululaisista ja toisen asteen opiskelijoista vain noin puolet koki olevansa tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Se on liian vähän. Jokaisen lapsen ja nuoren pitäisi kokea, että heitä kuullaan.

On tärkeää, jos lapsuudessa olisi kokemus osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Siitä, että omalla mielipiteellä on merkitystä, ääneni kuuluu ja se vaikuttaa yhteiseen hyvään. Vaikutusmahdollisuuksiinsa uskova lapsi oppii ilmaisemaan itseään, mutta myös edistämään tärkeiksi katsomiaan asioita. Melko usein lapsi näkeekin ne tärkeät asiat meitä aikuisia tarkemmin. Vahvistamalla lasten osallisuutta rakennetaan parempaa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta.

Joka sunnuntai kirkoissamme rukoillaan eduskunnan, hallituksen ja oikeuslaitoksen puolesta. Vaalienkin puolesta saa rukoilla. Saa pyytää viisautta ja oikeudenmukaisuutta äänenkäyttöönsä ja päätöksentekoon niin, että lapset ja kaikista heikoimmassa asemassa olevat tulisivat kuulluksi.

Tuomas Tölli

Kirkkoherra

Kemin seurakunta


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös